14.2.06
Ystävänpäivää
Penkkaripuku valmistui eilen. Huomenna viimeinen kuultu, saksa, toivottavasti se onnistuu. Maanantain enkku meni kai suht hyvin, tämän päivän ruotsi huonosti. Alkaa olla loppusuora ennen lukulomaa.
11.2.06
Minä uskalsin, minä osaan
Edelleen tärisen vähän. Jostain kumman syystä vieraille ihmisille soittaminen saa aina valtavan pelon aikaan. Mutta puhelun jälkeen on olo, kuin olisi voittanut Finlandia-hiihdon. Kaikki paikat kuin maitohapoilla, mutta mieli voitetun pelon riemua täynnä. Ennen kaikkea sitä riemua että olen sopinut haastatteluajan Linnanmäen hakuun! Olisi upeaa päästä Lintsille kesäksi.
Tosin hakijoita on mielettömästi, joten mahdollisuudet ovat pienet. Mutta* jos kerran aina oletan pessimistisesti, että kaikki negatiiviset prosenttiosuudet osuvat minulle, eikö silloin pidä ajatella, että toisinpäin myös positiivisia yllätyksiä on mahdollisuus käydä toteen. Eikä ne ainakaan toteudu, jos en tee mitään. Siispä haen Lintsille ja Taideteolliseen ja haaveilen Akateemiseen, Ateneumiin ja Kiasmaan pääsystä. Ehkäpä samasta syystä isäni lottoaa jokaikinen viikko ja elättelee lauantaipäivät haaveita, mitä sitten tehdään, jos voitto osuu kohdalle. Tosin niiden vuosien aikana kertyneiden haaveiden toteuttamiseen tarvittaisiin varmaan jo muutamia kymmeniä voittoja...
Toinen onnellinen tunne viime päivinä on ollut "siipiliivin" edistyminen. Penkkaripäivänä aion nimittäin nostaa Auran tekemät siivet selkääni. Niitä varten olen ompelemassa liiviä/korsettia toteutumatonta vanhaintanssipukua varten ostetulla kaavalla. Vaikuttaa siltä, että se onnistuu!
*Juu se on virkkeen alussa, mitä sitten!
Tosin hakijoita on mielettömästi, joten mahdollisuudet ovat pienet. Mutta* jos kerran aina oletan pessimistisesti, että kaikki negatiiviset prosenttiosuudet osuvat minulle, eikö silloin pidä ajatella, että toisinpäin myös positiivisia yllätyksiä on mahdollisuus käydä toteen. Eikä ne ainakaan toteudu, jos en tee mitään. Siispä haen Lintsille ja Taideteolliseen ja haaveilen Akateemiseen, Ateneumiin ja Kiasmaan pääsystä. Ehkäpä samasta syystä isäni lottoaa jokaikinen viikko ja elättelee lauantaipäivät haaveita, mitä sitten tehdään, jos voitto osuu kohdalle. Tosin niiden vuosien aikana kertyneiden haaveiden toteuttamiseen tarvittaisiin varmaan jo muutamia kymmeniä voittoja...
Toinen onnellinen tunne viime päivinä on ollut "siipiliivin" edistyminen. Penkkaripäivänä aion nimittäin nostaa Auran tekemät siivet selkääni. Niitä varten olen ompelemassa liiviä/korsettia toteutumatonta vanhaintanssipukua varten ostetulla kaavalla. Vaikuttaa siltä, että se onnistuu!
*Juu se on virkkeen alussa, mitä sitten!
4.2.06
Jos metsään haluat mennä nyt...
Viime viikot olen pohtinut lähinnä yliopistoaloja. Minä, joka vielä syksyllä piilotin käteni huolellisesti pöydän alle, kun reaaliopettaja kyseli mahdollisesti yliopistoon aikovia. Kertoo muuten melko paljon Hartolasta, että siihen kysymykseen nosti kuulemma kättä yksi tai ehkä kaksi, joita minä en päätä väkkäränä kääntämälläkään kyllä huomannut.
Tällä viikolla tuo kysymys toistettiin. Minä nostin kättäni (ketään toista en huomannut) Nyt alkaa nimittäin vaikuttaa siltä, että yliopistoon sitä ollaan kuitenkin menossa kaikista vuoden vanhoista välivuosi- ja ammattikorkeajulistuksista huolimatta. Äidin opiskelusta olen nimittäin saanut sellaisen tunteen, että ammattikorkea on liian rajoitettu ja huonosti organisoitu, etten sinne kyllä halua vahingossakaan joutua. Muotoilu amk tasolla vielä voi vähän ajatella, mutta Lahti, Kuopio ja Kouvola ovat kyllä liian kaukana Helsingistä.
Muutamia kuukausia piilossa ollut haave Taideteolliseen menosta nousi kuitenkin taas eilen. Muistin viimein hankkia keskiviikkona ilmestyneet ennakkotehtävät. Aika kummaa muuten, että TAIKin tehtävät ovat maksulliset, niin ei ole kai missään muualla (siis jos ei oteta huomioon pääsykoekirjoja). Uusi muotoiluaalto läikähti päässäni, kunhan ensijärkytyksestä toivuin.
Eilisilta, tämä aamu menivät sitten miettiessä aivan uusia asioita ja varmasti vielä monia hetkiä, tunteja ja päiviä vietän samojen kysymysten parissa. "Onko siipi esine?", "Mitä eroa on pakkauksella ja säilytysrasialla?". Ja ennen kaikkea: "Onko minulla mahdollisuutta päästä edes pääsykoevaiheeseen?", "Haluanko minä muotoilijaksi?", "Täytyykö minun osata piirtää?", "Kuinka paljon voin uhrata lukulomasta ennakkotehtäville?".
Päätin kuitenkin, että teen sisustusarkkitehtuurin ja huonekalusunnittelun koulutusohjelman ennakkotehtävät (jotka siis ovat yhdistettynä). Teollisenmuotoilun tehtävät eivät ainakaan vielä innosta. En halua antaa mahdollisuutta katumukseen ja harmitukseen joka varmasti tulisi, jos en edes yrittäisi. "Yritän ja teen parhaani", kuten suurin kirjaimin kirjoitin joskus peruskoulun liikuntatuntien suunnitelmaan (tosin mielenkiintoisten ennakkotehtävien pohtiminen on täysin toista kuin vastenmieliset liikuntatunnit).
Asiasta männynoksalle mennäkseni täytyy mainita, että eilen oli viimeinen oikea koulupäivä. Yli 11 ja puoli vuotta takana! Edessä lähes koskematon metsä, johon polkunsa raivata.
Tällä viikolla tuo kysymys toistettiin. Minä nostin kättäni (ketään toista en huomannut) Nyt alkaa nimittäin vaikuttaa siltä, että yliopistoon sitä ollaan kuitenkin menossa kaikista vuoden vanhoista välivuosi- ja ammattikorkeajulistuksista huolimatta. Äidin opiskelusta olen nimittäin saanut sellaisen tunteen, että ammattikorkea on liian rajoitettu ja huonosti organisoitu, etten sinne kyllä halua vahingossakaan joutua. Muotoilu amk tasolla vielä voi vähän ajatella, mutta Lahti, Kuopio ja Kouvola ovat kyllä liian kaukana Helsingistä.
Muutamia kuukausia piilossa ollut haave Taideteolliseen menosta nousi kuitenkin taas eilen. Muistin viimein hankkia keskiviikkona ilmestyneet ennakkotehtävät. Aika kummaa muuten, että TAIKin tehtävät ovat maksulliset, niin ei ole kai missään muualla (siis jos ei oteta huomioon pääsykoekirjoja). Uusi muotoiluaalto läikähti päässäni, kunhan ensijärkytyksestä toivuin.
Eilisilta, tämä aamu menivät sitten miettiessä aivan uusia asioita ja varmasti vielä monia hetkiä, tunteja ja päiviä vietän samojen kysymysten parissa. "Onko siipi esine?", "Mitä eroa on pakkauksella ja säilytysrasialla?". Ja ennen kaikkea: "Onko minulla mahdollisuutta päästä edes pääsykoevaiheeseen?", "Haluanko minä muotoilijaksi?", "Täytyykö minun osata piirtää?", "Kuinka paljon voin uhrata lukulomasta ennakkotehtäville?".
Päätin kuitenkin, että teen sisustusarkkitehtuurin ja huonekalusunnittelun koulutusohjelman ennakkotehtävät (jotka siis ovat yhdistettynä). Teollisenmuotoilun tehtävät eivät ainakaan vielä innosta. En halua antaa mahdollisuutta katumukseen ja harmitukseen joka varmasti tulisi, jos en edes yrittäisi. "Yritän ja teen parhaani", kuten suurin kirjaimin kirjoitin joskus peruskoulun liikuntatuntien suunnitelmaan (tosin mielenkiintoisten ennakkotehtävien pohtiminen on täysin toista kuin vastenmieliset liikuntatunnit).
Asiasta männynoksalle mennäkseni täytyy mainita, että eilen oli viimeinen oikea koulupäivä. Yli 11 ja puoli vuotta takana! Edessä lähes koskematon metsä, johon polkunsa raivata.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)