"Onneksi unohdin kännykän yöksi alakertaan, etten herännyt, kun yrittivät soittaa noin aikaisin", ajattelin kun aamulla puhelimessa odotti kolme vastaamatonta puhelua.
En olisi tosin ollut tippaakaan ärtyinen, jos olisin jotunutkin keskeyttämään uneni. Puhelun sisältö oli nimittäin kirjekuori, josta löytyi tieto, että minut on hyväksytty Helsingin yliopistoon! Aloitan siis syyskuussa suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen opiskelun, kuten olin toivonutkin.
Nyt kun asunto, opiskelupaikka ja kaikki muukin on kunnossa ja hyvin (paitsi ettei Malesian matkaajasta ole kuulnut mitään neljään pävään), ei ole ihmekään, että unohdin täysin psykiatrille varatun soittoajan.
20.7.06
17.7.06
16.7.87 eikun siis 2006
Minulla oli eilen synttärit! Ihan oikeat sellaiset! Oli kakkua ja lahjoja ja onnittelupuheluita ja ennenkaikkea ystäviä!
Jo vuosia syntymäpäiväni ovat olleet minulle pelon aihe. Suuret suunitelmat ovat kaatuneet kerta toisensa jälkeen.
Lapsuudessa heinäkuun keskivaihe oli ihanaa. Ennen varsinaista päivää talo oli täynnä serkkuja ja setiä ja muita mukavia ihmisiä rastiviikkojen tiimoilta. Sain pukea päälleni prinsessamekon ja puhaltaa kynttilöitä kaiken keskipisteenä. Tuon joukkion kanssa juoksin viimeistä kertaa kirkonrottaa 8-vuotispäivänäni, tosin rakkaan serkkumme hautajaisissa.
Toisen suvun kesken juhlaa vietettiin taas juhlapäivän jälkeen mummin mökillä juosten. Jasmiinini jaksoi vielä tänäkin vuonna puhjeta kukkaan juuri oikeana päivänä, mutta mummin ja veikon onnittelulaulu on kaikunut puhelimen välityksellä jo likemmäs kymmenen vuotta.
Yksitoistavuotiaana sain vielä haalittua silloset parhaat kaverini mökkisynttäreille aarteenetsintöineen ja luontopolkuineen. Seuraavina vuosina juhlat olivat lähinnä yksinäisyyden varjostamat.
Viime vuoden "Suuret yllätysjuhlat, joihin tulee kaikki Rheespun ystävät". Olivat ikimuistoisen absurdit ja ihanat (ainakin näin jälkikäteen ajateltuna), vaikka suurin osa vieraista olikin eksynyt väärään saareen (Ilosaari), moukarikisoihin tai ei muuten vaan voinut/uskaltanut/viitsinyt tulla. Kaiken lisäksi elin pari minuuttia pelossa, että paras ystäväni kuoli tiputtuaan katolta (todellisuudessa katolta tippui savupiipun kappale, eikä Aura voinut vastata huutoihin vieressään kuhisevan mehiläispesän takia).
En siis odottanut suuria lähettäessäni lauantai-iltana tekstiviestikutsua moneen suuntaan. Yllättäen alkoi kuitenkin sadella innokkaita viestejä ja pitkä ihana puhelinsoitto kaukaisimmalta ystävältä. Jopa Hartolasta kurvasi eilen auto pihaan (mitä en olisi ikinä uskonut) ja toinen iloinen seurue saapui illalla. Olen edelleenkin häkellyksissäni lähes vieraidenkin ihmisten ihanuudesta.
Ja mansikkakakku? Totta kai sellainen oli, kuten aina. Olisi voinut olla suurempikin.
KIITOS teille, rakkaat vanhat ja uudet ystävät, KIITOS!
Jo vuosia syntymäpäiväni ovat olleet minulle pelon aihe. Suuret suunitelmat ovat kaatuneet kerta toisensa jälkeen.
Lapsuudessa heinäkuun keskivaihe oli ihanaa. Ennen varsinaista päivää talo oli täynnä serkkuja ja setiä ja muita mukavia ihmisiä rastiviikkojen tiimoilta. Sain pukea päälleni prinsessamekon ja puhaltaa kynttilöitä kaiken keskipisteenä. Tuon joukkion kanssa juoksin viimeistä kertaa kirkonrottaa 8-vuotispäivänäni, tosin rakkaan serkkumme hautajaisissa.
Toisen suvun kesken juhlaa vietettiin taas juhlapäivän jälkeen mummin mökillä juosten. Jasmiinini jaksoi vielä tänäkin vuonna puhjeta kukkaan juuri oikeana päivänä, mutta mummin ja veikon onnittelulaulu on kaikunut puhelimen välityksellä jo likemmäs kymmenen vuotta.
Yksitoistavuotiaana sain vielä haalittua silloset parhaat kaverini mökkisynttäreille aarteenetsintöineen ja luontopolkuineen. Seuraavina vuosina juhlat olivat lähinnä yksinäisyyden varjostamat.
Viime vuoden "Suuret yllätysjuhlat, joihin tulee kaikki Rheespun ystävät". Olivat ikimuistoisen absurdit ja ihanat (ainakin näin jälkikäteen ajateltuna), vaikka suurin osa vieraista olikin eksynyt väärään saareen (Ilosaari), moukarikisoihin tai ei muuten vaan voinut/uskaltanut/viitsinyt tulla. Kaiken lisäksi elin pari minuuttia pelossa, että paras ystäväni kuoli tiputtuaan katolta (todellisuudessa katolta tippui savupiipun kappale, eikä Aura voinut vastata huutoihin vieressään kuhisevan mehiläispesän takia).
En siis odottanut suuria lähettäessäni lauantai-iltana tekstiviestikutsua moneen suuntaan. Yllättäen alkoi kuitenkin sadella innokkaita viestejä ja pitkä ihana puhelinsoitto kaukaisimmalta ystävältä. Jopa Hartolasta kurvasi eilen auto pihaan (mitä en olisi ikinä uskonut) ja toinen iloinen seurue saapui illalla. Olen edelleenkin häkellyksissäni lähes vieraidenkin ihmisten ihanuudesta.
Ja mansikkakakku? Totta kai sellainen oli, kuten aina. Olisi voinut olla suurempikin.
KIITOS teille, rakkaat vanhat ja uudet ystävät, KIITOS!
15.7.06
Keltainen talo
Mistä lähtee bussi 66A Lauttasaareen? Oikea pysäkki. Tien yli. Iloisen keltainen rapattu kerrostalo. Uuden näköiset parvekkeet. Ovikoodi. Kapeat portaat ja pienenpieni hissi. B 31. Ahdas eteinen. Surkean pieni keittokomero. Ankea vessa. Mutta tilava, valoisa olohuone! Makuuhuoneessa paljon kaappitilaa! Isojen ikkunoiden edessä rauhoittavat puun oksat!
Saanko jo sanoa, että minulla on koti?
Seinän sisässä asuu lintu. Kuukauden päästä olemme Valman kanssa sen naapureita!
Saanko jo sanoa, että minulla on koti?
Seinän sisässä asuu lintu. Kuukauden päästä olemme Valman kanssa sen naapureita!
14.7.06
Rauha kaaoksen seassa
Tänä aamuna viimein löytyi se rauha, jota olen koko viikon odottanut. Herätyskello ei soi. Koirat kävelivät lopulta kiltisti lenkkinsä. Aamupalalla eilen leivottua piirakkaa ja Nyt-liite. Sitten Hesarin pariin sohvalle nyhjäämään koirien käydessä välillä kuonoilemassa. Tietokoneenkin sain auki suuremmitta ongelmitta ja reitti Lauttasaareen löytyi helposti. Pöydälle on unohtunut pussillinen salmiakkimeritähtiä, jotka eivät ole hullumpia varovasti syötyinä. Mieltä ilahduttaa vielä myös eilinen visiitti Elsan synttäreille. Valtava trampoliini, maidotonta kakkua, suloinen pieni kissanen ja ennenkaikkea ihania ihmisiä!
Tämän ihanuuden keskellä yrittää piilottaa sen tiedon, että rakas on jatkuvasti yhä kauempana. Ilta venyi pitkälle aamuyöhön pakatessa ja viimehetken toimissa. Väsynyt ja jännittynyt poika painautui kyynelehtien kainalooni nukkumaan lyhyen yöunensa ennen kolmen viikon eroa. Vain hatarana mielessäni on kuva anivarhain vaihdetuista unenpöpperöisistä suudelmista. Herätessäni oli Maksim jo kaukana, ja silmiin pistivät ensimmäisenä hyllyn reunalla roikkuvat uimahousut, aina jotain unohtuu.
Edessä on viikon yksinolo, tosi kahden koiran (Maksimin perheen Vappu-mäyris ja Valma) sekä Pena-kissan seurassa, suuressa talossa Vantaalla. Tänään pitäisi löytää Lauttasaareen katsomaan olisiko Otavantien asunto nopea ratkaisu asunnonetsintäpaniikkiin.
Huomenna aion laittaa tuulemaan ja häätää pölykoirat imuriin, parhaat päivänsä nähneet banaanit ja tomaatit kavereineen kompostiin, opetella käyttämään tiskikonetta (pesukone hajosi jo, joten pyykkäämiseltä säästyn pakosta), roudata rummut takaisin kellariin ja yrittää muutenkin saada huushollin inhimilliseen järjestykseen Maksim&Rheespu-tyylisen ruoanlaiton, pakkaamisen ja bänditreenien jäljiltä.
Sunnuntaina voin sitten tehdä mitä haluan. Syntymäpäivänä siihen on oikeus. Tosin en tiedä mitä haluaisin tehdä. Vähän pelottaa, että tulee yksinäiset juhlat "kyyneleistä kakkua koirille"-teemalla, mutta sen en anna nyt häiritä. Vihdoinkin on edessä viikko, jonka ohjelmasta, iloista ja kurjuuksista, olen vastuussa yksin minä.
Tämän ihanuuden keskellä yrittää piilottaa sen tiedon, että rakas on jatkuvasti yhä kauempana. Ilta venyi pitkälle aamuyöhön pakatessa ja viimehetken toimissa. Väsynyt ja jännittynyt poika painautui kyynelehtien kainalooni nukkumaan lyhyen yöunensa ennen kolmen viikon eroa. Vain hatarana mielessäni on kuva anivarhain vaihdetuista unenpöpperöisistä suudelmista. Herätessäni oli Maksim jo kaukana, ja silmiin pistivät ensimmäisenä hyllyn reunalla roikkuvat uimahousut, aina jotain unohtuu.
Edessä on viikon yksinolo, tosi kahden koiran (Maksimin perheen Vappu-mäyris ja Valma) sekä Pena-kissan seurassa, suuressa talossa Vantaalla. Tänään pitäisi löytää Lauttasaareen katsomaan olisiko Otavantien asunto nopea ratkaisu asunnonetsintäpaniikkiin.
Huomenna aion laittaa tuulemaan ja häätää pölykoirat imuriin, parhaat päivänsä nähneet banaanit ja tomaatit kavereineen kompostiin, opetella käyttämään tiskikonetta (pesukone hajosi jo, joten pyykkäämiseltä säästyn pakosta), roudata rummut takaisin kellariin ja yrittää muutenkin saada huushollin inhimilliseen järjestykseen Maksim&Rheespu-tyylisen ruoanlaiton, pakkaamisen ja bänditreenien jäljiltä.
Sunnuntaina voin sitten tehdä mitä haluan. Syntymäpäivänä siihen on oikeus. Tosin en tiedä mitä haluaisin tehdä. Vähän pelottaa, että tulee yksinäiset juhlat "kyyneleistä kakkua koirille"-teemalla, mutta sen en anna nyt häiritä. Vihdoinkin on edessä viikko, jonka ohjelmasta, iloista ja kurjuuksista, olen vastuussa yksin minä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)