Edelleen tärisen vähän. Jostain kumman syystä vieraille ihmisille soittaminen saa aina valtavan pelon aikaan. Mutta puhelun jälkeen on olo, kuin olisi voittanut Finlandia-hiihdon. Kaikki paikat kuin maitohapoilla, mutta mieli voitetun pelon riemua täynnä. Ennen kaikkea sitä riemua että olen sopinut haastatteluajan Linnanmäen hakuun! Olisi upeaa päästä Lintsille kesäksi.
Tosin hakijoita on mielettömästi, joten mahdollisuudet ovat pienet. Mutta* jos kerran aina oletan pessimistisesti, että kaikki negatiiviset prosenttiosuudet osuvat minulle, eikö silloin pidä ajatella, että toisinpäin myös positiivisia yllätyksiä on mahdollisuus käydä toteen. Eikä ne ainakaan toteudu, jos en tee mitään. Siispä haen Lintsille ja Taideteolliseen ja haaveilen Akateemiseen, Ateneumiin ja Kiasmaan pääsystä. Ehkäpä samasta syystä isäni lottoaa jokaikinen viikko ja elättelee lauantaipäivät haaveita, mitä sitten tehdään, jos voitto osuu kohdalle. Tosin niiden vuosien aikana kertyneiden haaveiden toteuttamiseen tarvittaisiin varmaan jo muutamia kymmeniä voittoja...
Toinen onnellinen tunne viime päivinä on ollut "siipiliivin" edistyminen. Penkkaripäivänä aion nimittäin nostaa Auran tekemät siivet selkääni. Niitä varten olen ompelemassa liiviä/korsettia toteutumatonta vanhaintanssipukua varten ostetulla kaavalla. Vaikuttaa siltä, että se onnistuu!
*Juu se on virkkeen alussa, mitä sitten!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti