Erilaisuus on rikkautta (ja kenties siksi rikkaat ovat usein ärsyttäviä)

Eilinen Studia-messuilla käynti ja muu hömpötys tiputti taas kerran minut siihen, kuinka erilaiset arvostuksen ja mielenkiinnon aiheet minulla on kuin monilla ikäisilläni. Kotona sitä ei niin selvästi aina näe, kun pienessä kylässä on niin vähän vaihtoehtoja.

Ensimmäinen ristiriita:
Lähtöajaksi sovittu 8.20. Kaksi porukastamme nukkui pommiin ja kaksi meni kahta tuntia aiemmin lähtevällä autolla.

Toinen ristiriita:
Valittavana on kaksi samaan aikaan lähtevää autoa, joista toinen kiertää Lahden kautta ja on myöhemmin perillä. Totta kai ihmiset haluavat siihen. Onko linja-autolla matkustaminenkin näille synnynnäisille tuppukyläläisille niin upeaa, että haluavat ehdottomasti istua paikallaan puolituntia pitempään?!

Kolmas ristiriita:
Alan epäillä, että Salkkareiden juonen perustana pidetään lähipiiriäni.

Neljäs ristiriita:
Messupaikalle ei voi mitenkään mennä ilmaiskyydillä vaan sinne kävellään. Ei haittaa minua mitenkään, mutta osoittautuu, ettei kukaan tiedä reittiä ja jostain syystä juuri minun pitäisi se tietää.

Viides ristiriita:
Olemme tulleet pääkaupunkiin tutustumaan jatko-opiskelupaikkoihin messuilla. Tai niin minä luulen. Tunti on joidenkin mielestä siihen aivan riittävä aika.

Kuudes ristiriita:
Messujen tarkoitus on kerätä tietoa ja kaikkea ilmaiskrääsää niin paljon kuin jaksaa kantaa, eikö? Ei näköjään. Minä olen hullu, kun oikeasti kiinnostun ja poimin esitteitä kassiini (joka ei ole muovikassi, koska boikotoin niitä toisin kuin eräät)

Seitsemäs ristiriita:
Ahistuttuni kiertelevät pari tuntia kanssani. He puhuvat rohkeasti englantia ulkomaalaisten koulujen esittelijöille ja ovat niistä kiinnostuneita.

Kahdeksas ristiriita:
Kaverini haluaa ihan oikeasti mennä vapaaehtoisesti armeijaan.

Yhdeksäs ristiriita:
Hän haluaa myös Mäkkäriin töihin.

Kymmenes ristiriita:
Matkustan ensimmäistä kertaa pummilla toisten perässä.

Yhdestoista ristiriita:
Oman koulun porukka on käynyt Mäkissä syömässä tietäen miten yritys toimii.

Kahdestoista ristiriita:
Olemme Helsingissä ja eräitä kiinnostaa vain vaatteet ja pikkutilpehööri.

Kolmastoista ristiriita:
Vaatekaupat ja niihin tuhlattu raha.

Neljästoista ristiriita:
Minun porukasta eroaminen ei vaikuta hetkauttavan ketään.

Viidestoista ristiriita:
En voi edes kuvitella, että kukaan heistä olisi ollut yhtä onnellinen Akateemisessa tai Stockan sisustusosastolla.

Kuudestoista ristiriita:
Minä luulin käyttäneeni paljon rahaa, kun tuhlasin yli kolmekymppiä. Toisilla menee satanen helposti (ja kuinkahan moni vaate ja hilpe jää kaapin perukoille viimeistään kuukauden päästä?)

Seitsemästoista ristiriita:
Jos ihmisiä on neljä ja penkkejä takana vierekkäin kolme, eivät eräät voi ajatella, että minä heikon itsetunnon omaavana otan henkilökohtaisena loukkauksena yksin istumaan jäämisen.

Kahdeksastoista ristiriita:
Potpotus menee yli.

Yhdeksästoista ristiriita:
Kun ensin on jätetty huomiotta koko päivä toisten ympäröimänä, ollaan sitten taas niin kavereita, kun jäädään kaksistaan.

Kahdeskymmenes ristiriita:
Luulen olevani suvaitsevainen, mutta välillä huomaan ottavani nokkiini noin pienistä asioista.

Joka tapauksessa onnistuin kuitenkin tekemään retkestä itselleni kivan. Tosin kotimatka pilasi upean tunnelman, mutta ei se mitään (kai?)

Tänään

Kävin Vimpulan kanssa pitkällä metsälenkillä, jota olen suunnitellut pari päivää. Alunperin oli tosin tarkoitus käppäillä metsän kautta opistolle. Onneksi toimiston Eeva soitti ajoissa, ettei Studia-lippuja ollut vieläkään tullut. Mentiin sitten rannalle, johon oli ilmestynyt asuntovaunu. En uskaltanut päästää Valmaa rannalle juoksemaan, kun sen haukkui niin kovasti tuota valtavaa mörköä. Siellähän saattoi vaikka nukkua joku.

Toimistosta sitten soitettiin uudestaan, kun olin keskellä metsää. "Onko sulla kynä ja paria siinä lähellä, niin laitat numeron muistiin", pisti naurattamaan. En nykyään kanniskele enää muistilehtiötä mukana, vaikka monesti se olisi kyllä tarpeen.

Kummaa kuinka kumpparit ja sadetakki saa vaellusvietin minussa heräämään, kun hyvällä säällä tulee tallottua vaan samoja vanhoja polkuja. Löydettiin umpimetsää pitkin harjun viimetalviselle maisemapaikalle, jossa käytiin kesälläkin pari kertaa sateella. Soitin huipulta Sinille, joka olikin töissä koko päivän, että nähdään sitten vasta huomenaamulla Hesaan lähtiessä. Valma tuli puhelun aikana hulluksi ja juoksi kymmenisen minuuttia innoissaan ympäri-ympäri-ympäri.

Olen nyt hyvin ylpeä itsestäni, kun uskalsin soittaa muskulle Studia-lipuista. Inhoan puhelimessa puhumista muutenkin ja sitten vielä jostain noin epäselvästä asiasta ja vielä muskun kanssa. Meinasi mennä liian hankalaksi, mutta selvisin. Hyvä minä [:

(Löysin äidin ja isän hyllystä Lauri Järvilehdon Twilight Cineman. Pitää kai perua kokonaan ennakkoluuloinen käsitykseni konemusiikista. Tätä on kiva kuunnella juuri tänään.)

Metsäkeisteri

Liihottelin tänään kouluun metsä-keisterinä (tai siis isä vei lakkoilevalla autolla, kotiin päin tulin kyllä kylän läpi kävellen ja tuijotettuna). Ruotsinläksyjen väliin jättäminen puvun tekemisen takia kannatti. Tosin etukäteen pelotti minä hihhulina mua pidettäisiin, kun vakavasti otin halloweenin naamioitumispakon. Laitoin naamaankin varmaan enemmän tököttiä kuin koskaan sitten 7-vuotiaana harrastetun "huulipunalla ja vesiväreillä kokopärstä"-tempausten.

Illaksi vielä leffailtaa järkkäämään ja sitten sinille. Pitää ryhtyä ohjelmoimaan itseään, ettei kaamos paina täysillä päälle, kuten tuntuu jo käyneen. Vippu-raukka on viime aikoina jäänyt heitteille. Se pieni ei valitettavasti ymmärrä miten paljon rakastan, vaikka en jaksakaan leikkejä ja pitkiä lenkkejä jatkuvasti. Välillä tuntuu, että olisi parempi, jos koira olisi saanut kunnon kodin.