Tänään minä viritin kanteleeni pitkästä aikaa.
Postissa tullut muistaminen sai taas kerran minut etsimään Tulkoon Joulun nuotin. Minä soitin. Sormet osasivat paikkansa. Niin monen joulun aikaan on tuo sävel kulkenut niihin.
Korvissani soi koneen kätköistä putkahtanut keväällä äänitetty improvisointipätkä.
Joululahjat saavat nyt jäädä. Englannin aine saa nyt jäädä. Minun sormeni tahtovat soittaa.
Soittaa nämä ihmistä riepottelevat tunteet ulos.
19.12.05
27.11.05
Lunta
Hetki ennen kuin mieleen piirtyy päivän aikana tehtävät asiat ja aikataulut, on adventin rauha läsnä.
Voin katsella ikkunasta lumipeitteisiä puita ja taivasta, istua punaisessa aamutakissa selaamassa ihania sivuja,...
...ja kirjoittaa elämänsä ensimmäisen tekstiviestikirjeen joulupukille [ja lähettää sen väärään numeroon ;)].

25.11.05
Edes pikakelaus ei saa viikkoani mielenkiintoiseksi
Viikonloppu oli kummallinen. Sain pitkästä aikaa asioita valmiiksi, mutta kuitenkin jäi tyhjä olo. Jotenkin olen tottunut siihen, että viikonloppuisin on meno päällä milloin mihinkin, mutta nyt olin vain kotona, yksin. Olisin voinut lähteä johonkin. Valma olisi varmaan voinut jäädä kotiin. Tililläkin on rahaa. Mutta en lähtenyt. Annoin vaan ikävän velloa, ja kestin. Ehkä se oli huono päätös, sillä joudun vielä kestämään pitkän viikon ennen kuin näen hänet taas.
Ehkä oli kuitenkin hyväksi levätä kunnolla yksi viikonloppu. Jännitin teoriakoetta vietävästi, mutta se meni kuitenkin läpi. Ajaminenkin alkaa pikkuhiljaa sujua.
Viikon kohokohta on ollut ihana lanka ja uudet puikot. Tulos on tosin tällä hetkellä aika mielenkiintoinen, mutta kyllä se siitä.. (Eii, ei pitäisi kirjoittaa neulomisesta. Saatte luvan hutkia minua, jos tästä alkaa muodostua tuhanneskahdessadas neuleblogi).
Nyt edessä koe-/lääkäriviikko. Siis ruotsin ja matikan kokeet vain. Sain juuri psykologian pois alta (kirjoitin täyttä liirumlaarumia ilman lähes mitään oikeaa tietoa). Tiistaita, keskiviikkoa ja torstaita sävyttävät vaihteeksi Lahdessa käynnit.
Tyyylsäää. Tiedän.
ps. Voinko kirjoittaa "kahdessadas" ilman, että joku saa kielioppivirheellisyyskohtauksen?

18.11.05
Ämmiä
Pitäisi herätellä tämäkin paikka vaihteeksi eloon.
Nyt kun lopulliset yo-tulokset saapuivat, aion lopettaa laiskuuden harjoittelurintamalla ja piiskata itseni kirjoittamaan, lukemaan ja taas kirjoittamaan, jossain vaiheessa sitten vähän laskemaan, mutta enimmäkseen kirjoittamaan ja lukemaan kaikilla (suomi, enkku, saksa, ruotsi) kielillä.
On vain niin vaikea aloittaa, kun pitkä tauon jälkeen kirjoittaminen on niin takkuista ja tulokset pohjaan palaneita.
Reaali ja äikkä tippuivat siis molemmat ämmään. Äikällä ei niin ole mitään väliä, kun sen kuitenkin uusin. Reaali jäi sitten yhden pisteen päähän E:stä, mikä harmittaa. Mutta ämmäähän minä siitä etukäteen odotin. Turha valittaa siis.
Maanantaina on muuten edessä autokoulun teoriakoe.

7.10.05
Pyörähdysympyrä
Minä kirjoitan matikan lyhyenä! Tänään sain taas sellaisen tuskaantumisen siihen teoreettiseen paskaan, etten enää jaksa. Luovutin täysin ärsyynnyttyäni viattoman tennispallon kaavoitettuun raiskaamiseen, että vanhat periaatteet saa mennä.
Lähes koko lukion ajan pitkä matikka on tuonut pelkkää pahaa mieltä. Surkeat opettajan sijaiset, kuutioluokka (ne ei ymmärrä, että kuutio on vain matemaattinen nimi palikalle), kaavat, laskin,... Pää räjähtää! ja sitten typeränä en tajunnut vaihtaa lyhyeen ajoissa vaan annoin koetulosten hämätä itseni luulemaan, että sittenkin pidän matikasta.
Naurettavaa miten henkilökohtaisesti aiheen otan. Itken häpeästä ja epäonnistumisesta , vaikka kuinka väitän, ettei kiinnosta tippaakaan. Se pieni 10+ matikkalainen itkee ja hakkaa kolmioviivaimella sisälläni. Se ei ymmärrä miksi romutan sen unelmat. Riistän ainoan asian, jossa se sai onnistua.

6.10.05
26.9.05
Se on nyt sitten ohi
Veistolasta lähtiessä tänään ei tuntunut pahalta.
Olo oli ihanan tyhjä ja helpottunut, jopa tyytyväinen. Valvoja sai tosin nippanappa kolme sivuisen persoonattoman perusaineen, mutta ei jäänyt harmittavan epäonnistunutta oloa.
Jossain välissä paniikki iski kirjoittaessa, mutta sain sen kuitenkin pois, tosin aineen syvyyden ja pituuden kustannuksella. Parasta on, että tunnen tehneeni parhaani! (siis parasta mitään tänään olisin voinut saada aikaa.) Luultavasti äikkä menee kuitenkin uusintaan, ei se niin loistava ollut.
Mutta nyt on hyvä olo!

22.9.05
Blogeista
OMA BLOGI
0.Miten selittäisit bloggaamisen/blogit tutullesi, joka tietää mikä Internet on, muttei tiedä mitä blogit ovat?
Oma tila netissä, johon voi kirjata omia ajatuksiaan.
1. Koska aloitit bloggaamisen?
Kesällä 2004
2. Miksi bloggaat?
Haluan purkaa ajtuksiani ja toisaalta toivon, että joku niitä lukisi.
3. Kuinka usein bloggaat?
Välillä monta kertaa päivässä, mutta usein on kuukausienkin taukoja.
4. Tunnetko syyllisyyttä tms. jos et ehdi blogata? Miksi?
Tunnen. Haluaisin pitää tavallaan päiväkirjaa ajtuksistani ja jos se jää, saattaa pitkä ajanjakso ja ajatukset unohtua kokonaan.
5. Bloggaatko vai blogaatko, miksi?
Kahdella g:llä. Tai ehkä vain kirjoitan blogiin.
6. Mitä laskuria käytät? Kuinka monta kävijää (ei latausta) blogissasi käy sivulaskurisi mukaan keskimäärin päivässä?
Webstats4u, kai jotain 2 keskimäärin.
7. Kuinka monta lukijaa sinulla on blogilista.fi:n mukaan (jos olet kirjautunut sinne)?
En ole kirjautunut vielä, koska en kirjoita niin säännöllisesti ja hyvin, että uskaltaisin.
MUIDEN BLOGIT
1. Luetko muiden blogeja? Jos luet, miksi luet niitä?
Luen. Kiinnostuksena ihmisten elämiin, ajatuksiin ja ideoihin.
2. Koska aloitit blogien lukemisen?
Hieman ennen oman blogini aloittamista.
3. Kuinka monta blogia sinulla on blogilistallasi (jos et käytä blogilistaa: kuinka monta blogia seuraat)?
Suosikeissani on 35 blogia, joista monet eivät tosin ole näyttäneet elonmerkkejä aikoihin.
4. Millaisia blogeja luet kaikkein mieluiten?
Hyvin kirjoitettuja ja koskettavia. Viimeaikoina monet käsityöblogit ovat päässeet listoilleni. Kovin syvällisiä ja pitkiä artikkeleja en ruudulta jaksa lukea.
5. Millaisia blogeja luet vähiten?
Ajankohtaisia tapahtumia käsitteleviä blogeja.
6. Käytkö lukemassa blogeja, joiden tiedät ärsyttävän sinua?
Välillä.
7. Luetko etupäässä suomalaisia vai ulkomaalaisia blogeja?
Suomalaisia.
8. Ovatko seuraamasi ulkomaalaiset blogit samantyyppisiä kuin seuraamasi kotimaiset blogit?
Tällä hetkellä en seuraa yhtäkään ulkomaista, edes suomalaista englanniksi kirjoitettua.
* 9. Kuinka usein luet uusia blogeja yrittäen löytää uusia suosikkeja?
Välillä. Ehkä pari kertaa kuussa perusteelisemmin.
INTERBLOGISTISUUS YMS.
1. Onko blogisi blogilistalla (blogilista.fi)?
Ei.
2. Jos ei ole, miksi? Pyysitkö ettei sitä laitettaisi sinne?
Syy ylempänä.
3. Jos on, miksi? Ilmoititko sen itse sinne?
7. Kommentoitko muiden blogeja näiden kommenttiosastolla?
Pari kertaa on jotain tullut laitettua.
8. Missä blogissa kommentoit kaikkein useimmin?
En missään usein.
9. Millaisia viestejä/asioita kommentoit kaikkein useimmin?
Itseä koskettavia.
10. Kommentoitko muiden blogeja omassa blogissasi? Millaisissa tilanteissa / mistä aiheista / mitä blogeja?
Joskus olen poiminut sattuvia lauseita.
11. Tuntuuko sinusta siltä, että "blogistanissa" (suomalaisten blogikirjoittajien / -lukijoiden yhteisö) on olemassa sisäpiiri?
Välillä.
12. Tunnetko kuuluvasi sisäpiiriin? Miksi / miksi et?
En. Ks. kohta 10.
13. Käytkö blogitapaamisissa? Miksi?
En. En ole tutustunut kehenkään blogejen välityksellä molemminpuolisesti.

Epäonnistumisia
Mieliala kirjoitusten suhteen laskee vaan alemmas. Ärsytys ja harmitus alkaa vaihtua epätoivoon. Äikän aineistoaineesta ei ole odotettavissa ämmää kummempaa. Se siis todella oli huonoin lukioaikana kirjoittamani aine, eikä vaan tuntunut siltä kuten niin monet muut.
Reaalissa tein tyhmiä tehtävävalintoja, enkä keskittynyt kunnolla. Ja sitä en pysty enää uusimaan. Pilasin ainoan vaihtoehdon huonolla valmistautumisella. Petin itseni.
En tiedä miten ihmeessä saan itseni tsempattua maanantain otsikkoaineeseen. Pitäisikö vaan vaipua täydelliseen ahdistukseen? Sellaisessa tilassa sitä on ennenkin parhaat tekstit kirjoitettu. Pahinta on, että tuntuu, ettei minulla ole mitään sanottavaa enää. Ei tee mieli kirjoittaa. Kaikki on hyvin ja selkeää, kun tartun paperiin ja kynään tulee ensimmäisenä mieleeni järkeily eikä kirjoittamisen halu. Olen menettänyt taitoni. Tunnen olevani täysin epäonnistunut ja surkea.

19.9.05
Ensimmäinen koitos ohi.
Tänään oli ensimmäinen ylioppilaskirjoitus minun osaltani, äidinkielen aineistoaine.
Tällä hetkellä päällimmäisenä on pettymys, mutta toisaalta helpotus.
Tuntuu, että en saanut aineesta rakennettua ehjää, hiottua, saatika omaperäistä kokonaisuutta ja tein virheitä varsinkin puhtaaksikirjoitusvaiheessa. En siis kirjaimellisia kirjoitusvirheitä, vaan en suunnitellut tarpeeksi tarkkaan sana- ja lausemuotoja ennen kuin ne oli lopullisesti kuulakärkikynällä vastauspaperissa.
Yritän nyt kuitenkin paukuttaa päähäni, että kaikki meni odotusten mukaan ja paremminkin. En panikoinut. Aine ei jäänyt liian lyhyeksi eikä paisunut ylipitkäksi. Sain oman perustasoisen tekstin tehtyä (eli siis toivottavasti E) ja tehtävänantoakin pyrin noudattamaan suht hyvin.
Mutta tehtyjä virheitä ja parannustapoja pomppii mieleen kokoajan. Kai se on vaan hyvä. En ole ainakaan täysin sokea virheilleni ja voin ottaa niistä opiksi.
Ensi viikolla uusi yritys.
Ja jos ei ällää nyt tule, aina on kuitenkin mahdollisuus kevääseen asti kypsyä ja harjoitella.

23.8.05
Ihme
"Löysin maasta tämän tähden, kun kävelin sinua ajatellen pitkin auki revittyä kotiteitä... Se on vähän haavoittunut pudotessaan (ehkä se kyllästyi tyhjään avaruuteen ja halusi tulla käymään tänne) mutta haluan silti antaa sen sinulle. Minusta tuntuu, että sillä on joku tarkoitus vaikka onkin pieni ja hento..."
Näiden sanojen saattelemana tipahti helmikuussa kirjekuoresta kädelleni pieni puinen tähti. Olin onnesta mykkyrällä ihastukseni kauniista ajatuksesta.
Pari päivää tähti kulki mukanani kaikkialle. En voinut olla jatkuvasti koskematta ja ihailematta sitä. Olin rakastumassa.
Kadotin sen kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran jälkeen vannoin, etten päästä sitä ikinä häviämään ja sidoin sen viininpunaisella silkkilangalla ranteeseeni.
Tähti tippui nauhasta koulussa. Kolusin koko koulun. Jätin etsintäkuulutuksen. Itkin ja pelkäsin toivoni ihastuksen suhteen olevan ohi. Silkkinauhan, tähdensielunnauhan, kiedoin tiukalle ranteeseeni. Myöhemmin siinä roikkuivat uudenvuoden emalilintu ja rippiristi. Ajan kuluessa luovuin toivosta tähden suhteen, mutta rakkauteni kasvoi ja sai vastakaikua.
Tänään aukaisin nauhan solmun, koska se oli jäänyt vetoketjun väliin. Jätin nauhan pöydälle ja astuin työhuoneeseen. Lattialla loisti Tähti. Se oli minulle ihme. Minun tähteni, hänen tähtensä. Nelisakaraisena se oli hiukan enemmän haavoittunut. Irronnut sakara lojui vieressä. Nyt silkkinauha on entistä tiukemmin tähdessä ja minussa kiinni. En voi piilottaa tähteäni laatikon pimeään. Jos se tippuisikin, tiedän ettei toivo ole menetetty.
Opin, ettei rakkaus liity tavaraan, ei edes kaikkein vähäpätöisimpään. Mutta minulle tuo tähti on ihme, aina. Se on pieni merkki. Merkki siitä, että jossain on minun oikea tähteni, rakkaani. Nytkin kun kaksiviikkoa kaipuuta taas painavat kivisin kyynelein.

13.5.05
raksitus
MINÄ OLEN:
[x] tyttö
[ ] poika
[x] opiskelija
[ ] työssäkävijä
[ ] työtön
[ ] 10v tai alle
[ ] 11-13v
[ ] 14-16v
[x] 17-19v
[ ] 20v tai yli
[ ] hetero
[ ] homo/lesbo
[ ] bi
Mieliala:
[ ] surullinen
[ ] masentunut
[x] iloinen
[ ] pirteä
[x] väsynyt
[x] onnellinen
[x] rakastunut
[ ] seitsemännessä taivaassa
Luonne:
[ ] hauska
[x] huumorintajuinen
[ ] dominoiva
[ ] synkkä
[x] hiljainen
[ ] kiltti
[x] ilkeä
[ ] kovis
[ ] rento
[x] rakastava
[x] positiivinen
Ulkonäkö:
[ ] kaunis
[ ] sievä
[x] ok
[ ] siedettävä
[ ] ruma
[ ] alle 150cm
[ ] 151-160cm
[x] 161 -170cm
[ ] 171-180cm
[ ] 181cm tai yli
[ ] laiha
[x] normaalipainoinen
[ ] pullukka
[x] kiharahiuksinen
[ ] suorahiuksinen
[ ] taipuisahiuksinen
[ ] otsatukkainen
[ ] pisamainen
[ ] tummaihoinen
[x] vaaleaihoinen
[ ] siltä väliltä
Katson TV:stä
[ ] O.C:n
[joskus] Teho-osaston
[ ] 24:n
[ ] Salatut elämät
[ ] Päivien viemää
[ ] Angel
[ ] Haluatko miljonääriksi
[ ] Huippumalli haussa
[ ] Suomen sillä silmällä
[ ] Ainakin yhdet uutiset päivässä..
[x] ..viikossa
[ ] ..kuukaudessa
[ ] en ikinä katso uutisia
Pidän(musiikillisesti):
[ ] Heavysta
[ ] Rockista
[ ] Soulista
[ ] Countrysta
[ ] Popista
[ ] Rapista
[ ] Punkista
[ ] Britney Spearsista
[ ] Iron Maidenista
[ ] PMMP:stä
[ ] Pizza Enricosta
[ ] Nirvanasta
[ ] Green Daysta
[ ] Anastaciasta
[ ] Justin Timberlakesta
[ ] Infernalista
Olen joskus:
[ ] syönyt sushia
[ ] juonut vodkaa
[x] lyönyt jotain tyyppiä
[x] rakastunut
[x] seurustellut vakavasti
[x] karannut
[ ] ratsastanut hevosella
[ ] käynyt USA:ssa
[ ] uinut nudistirannalla
[ ] polttanut
[ ] nukahtanut kesken koulutunnin
[x] ollut 6 tuntia putkeen tietsikalla
[ ] omistanut jengin Hatrickissa
[ ] ollut mielenosoituksessa
[x] ostanut vaatteita kirppikseltä
Haluan:
[ ] saada koiran
[ ] matkustaa avaruuteen
[ ] saada 100000000€
[ ] hankkia liudan lapsia (nyt tai tulevaisuudessa)
[ ] ei nyt sentään liutaa...
[ ] en halua lapsia
[ ] löytää poika/tyttöystävän
[x] matkustaa maailman ympäri
[x] mennä vaihto-oppilaaksi
[ ] kuolla
[ ] nirhata jonkun xD
[x] mennä nukkumaan, koska väsyttää

10.5.05
loppurutistus imee mehut
Eilen mua vitutti. Se on hyvin huolestuttavaa, sillä yleensä pystyn kuvaamaan tunteeni muuten kuin teinimäisellä vittuilulla.
Kymmenen päivää kesälomaan. Kuusi päivää koulua. Viimeinen rutistus edessä.
Minä tunnen olevani makarooni, joka ei jaksa nousta kattilasta ennen kuin palaa pohjaan.
Täällä pohjantähden alla-essee ja vapaa-aika vertailu tekemättä. "Suomi tiedon kielenä"-kommentti sekä englannin aine ja tiivistelmä viimeisteltävä. Kuviksen Minä-kollaasi pitäisi saada tänä iltana valmiiksi. Perjantaina alkaa armoton saksan lukeminen, sitten matikan ja enkun.
Jossain välissä pitäisi harjoitella koulun kevätjuhlaa varten. En ole soittanut nuoteista kuukausiin. Toissapäivänä sain sentään kanteleen pois laukusta ja viritettyä. Katkaisin siinä samalla ylimmän kielen. Ensimmäinen kieli, joka on minun sormissani katkennut. Olenkohan nyt sitten ihan oikea soittaja? Olen melkein tyytyväinen, sillä se simputin c4 on ollut kaikkein hankalin viritettävä. Nyt joudun tosin kehittelemään "soita jotain"-kappaleeseen uuden lopun.
Vielä kun hetken jaksan. Hetken vain. Sitten on piitkä kesäloma, aurinko, Saari, metsä, Valma ja kirjat.
Mutta kun tuntuu, että naamalla on kymmenen sentin kerros pölyistä maantiepikeä.

4.5.05
Vappu
"ILMAPALLOJA!"
"Ostakaa ilmapallo! Se tekee teidät onnelliseksi!"
"Te tarvitselle ilmapallon!"
"Eikö teillä ole vielä ilmapalloa?"
"Grrr... Sponge Bob!"
Edellisessä viestissä puin Hyvinkäälle lähtöä. Oli upea viikonloppu. Ystäviä, rakkaita, touhua, lepoa. Nautin.
Viime viikko sujui siivillä, sillä hyvästit jätettiin sunnuntaina vain viideksi päiväksi.
Vappuja (vappua ja Vappu-mäyräkoiran 1-vuotispäivää) juhlin Helsingissä ja Vantaalla. Lauantai ja sunnuntai menivät koleassa säässä ilmapalloja myydessä. Kotiin palasin vasta maanantaiaiamuna suoraan kouluun. Oli työtä saada pidettyä silmät auki.

22.4.05
Kauan loppuu viimehetkellä
Toissapäivänä tuli tieto, etten voi ottaa Valmaa mukaan Hyvinkäälle.
Eilen tippui sydämelleni keilapallon painoinen rautatanko, en saanut ketään hoitamaan koiraa.
Jouduin tekemään päätöksen rakkaan olennon ja itseni välillä. Rikkoako pienelle pennulle tehty lupaus olla jättämättä sitä koskaan yksin vai itse kestää vielä viikko yhä kuristavampaa ikävää? Viikkokausia odotettu rakkaiden tapaaminen oli vaarassa jäädä väliin.
Äiti lupautui tulemaan yöksi kotiin, joten Valman yksinolo olisi jäänyt 12 tuntiseksi. Se tuntui liialta. Tiesin, että Vampu kyllä sen kestäisi, mutta kestäisinkö minä hauskanpitoa, kun tietäisin pienen olevan yksin kolkossa talossa. Itkin, en saanut henkeä.
Mutta Nyt haluaisin riehua ja tanssia riemusta! Koulukaveri lupasi käydä viettämässä aikaa Vimpusen kanssa ihan mielellään. Rauta vedettiin päältäni. Voin hengittää! Viikonloppuni onnistuu sittenkin.

"Kun kauan odottaa, niin lopulta kauan loppuu"
20.4.05
Lieber zerbrechlich als flügellos!
Tänään repesivät kipeimmät ja syvimmät arvet vuotamaan.
Tunsin olevani jälleen 12-vuotias ja jääneeni yksin.
Ehkä pahin mitä ihmiselle voi tehdä, on tehdä hänestä näkymätön. Haluaisin tappaa itseni, en siitä syystä että minuun sattuu, kun minulle taas niin tehtiin, vaan siksi että olen itsekin tehnyt niin. Miten olen voinut joskus tehdä tämän saman tuskan toiselle?! Voinko ikinä antaa sitä itselleni anteeksi?
Minä tiedän, että olen näkyvä. Minä tiedän, että joku voi pitää minusta, jopa rakastaa minua. Tiedän, että olen ihan tavallinen ihminen hyvine ja huonoine puolineen. Silloin sattuu, kun toinen käyttäytyy kuin minua ja minun tunteitani ei olisi. Hän tekee sen tahallaan, eikä vaan koska olen huono tai näkymätön. Se on henkilökohtainen hyökkäys minua kohti.
Minä olen tehnyt kaksi vuotta töitä hävittääkseni suojakuoreni. Vuoden olen oikonut siipiäni. Olen tehnyt itsestäni vahvemman ja vapaamman, mutta samalla herkemmän ja haavoittuvan. Olen luottanut itseäni toisten varaan. Olen rakentanut siteiden seittiä johon laskeutua. Sinä katkaisit yhden tukilangoista.
Minä itken ja haukon henkeä. Mustaan sormeni ja annan kynän repiä paperia. Mutta minä en käperry kuoreeni täysin! Minä tartun niihin lankoihin, jotka vielä ovat. Yritän olla takertumatta. Minuun sattuu, mutta tiedän etten kuole, en edes rysähdä. Minä vain lepään hiukan. Kerään voimia.
Minulla on siivet, joita ei saa revittyä alas ja joita en lukitse enää koskaan kaappiin. Voin haavoittua, mutta en kovetu.
-Schleichfeleuse
(Huom. Kirjoitettu ahdistuneena tunteen purkamiseksi. Täynnä liioittelua jälkikäteen katsottuna. Kun tunne on voimakas ja siihen liittyy vanhat traumat, ei jaksa ymmärtää todellista tilannetta.)

14.4.05
Onni asuu setelilokerossa ja hymyautomaatti toimii kolikoilla?
Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen, että onneni on rahasta kiinni. Tai siis siitä, mitä rahalla saa; poispääsyn täältä tuppukylästä, yhteyden kaivattuihin. Ja juuri silloin, kun asia on näin, kärsin rahapulasta, myöskin ensi kertaa eläessäni.
Puhelinlaskut hipoivat tähtitaivasta ennen liittymänvaihtoa. Lompakon sisältönä on matkalippukuitteja.
Tunnen olevani kaukana kaikesta. Koulussa on kyllä kivaa ja täällä olevat ystävät ovat ihania. Mutta. Haluan täältä pois. Tai siis en halua lähteä täältä, vaan tulla perille jonnekin muualle. Ikävöin, ikävöin, ikävöin rakkaita ystäviä, joita saan nähdä vain pari kertaa kuukaudessa. Onneksi vanhemmat ovat luvanneet sponsoroida, mutta sen eteen saan paiskia töitä.
Mutta on nuissa "orjatöissä" puolensa. Jos nyt viimeinkin oppisin kotitöiden tekemisen rutiinin. Huomaan, että pidän siitä, kun paikat tulevat järjestykseen ja puhtaiksi jälkeeni. Minä osaan! Osaan tehdä ruokaa, viitsin pestä pyykkiä, uskallan tarttua imuriin. Perheen lellitylle kuopukselle tuollainen tuntuu suurelta voitolta.
Ylihuomenna nousen bussiin kohti Kouvolaa ja Haminaa. Ensiviikolla Hyvinkäälle rakkaan kainaloon. Vappuna Helsinkiin, seuraava viikonloppu Siilijärvellä,... Mutta sitä ennen on monen ikkunan kirkastuttava ja murujen häivyttävä keittiön kaapeista.

8.4.05
Ne vainoavat minua
Olen jo pidemmän aikaa kärsinyt oudosta ilmiöstä, sinisistä autoista. Eräästä kevättalvisesta päivästä lähtien olen nimittäin nähnyt jatkuvasti sinisiä autoja, sellaisia kirkkaan sinisiä. Ei kai se mitenkään suuremmin vakava sairaus ole, mutta kummallinen. Huomaan jokaisen vastaani tulevan sinisen auton ja tuntuu kuin vähintään joka toinen olisi sellainen. Kanssaihmiseni eivät ole tähän kiinnittäneet huomiota.
Tänään oli ennätys: viisi sinistä autoa samalla silmäyksellä. Ja siis tässä hiljaisessa tuppukylässä. Kyllä tämä taitaa olla jokin hulluuden laji. Kumpa näkisin mieluummin vaikka vihreitä sateenvarjoja.
Itseasiassa täytyy tunnustaa, että huomaan myös jokaisen appelsiiniin tai siipiin viittaavan asian ympärilläni (nimim. hihkui pitkään ruotsin partiSIIPIlle) ja tietenkin joka asiasta saan vedettyä aasinsillan erääseen sinisilmäiseen basistiin. Mutta se nyt on sentään ihan eri asia...

23.2.05
raksitus 8.3.05
Rastita elokuvat jotka olet nähnyt:
[ ]Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
[ ]Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
[ ]Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
[ ]Bridget Jones- Elämäni sinkkuna
[ ]Bridget Jones- Elämä jatkuu
[ ]Kauna
[ ]Salaisuus pinnan alla
[ ]Mean Girls
[ ]Troija
[ ]Kill Bill vol. 1 (Älä tapa matias)
[ ]Kill Bill vol. 2
[ ]Kuolleiden aamunkoitto
[ ]Pirates of the Caribbean
[ ]Harry Potter ja viisasten kivi
[ ]Harry Potter ja salaisuuksien kammio
[ ]Harry Potter ja Azkabanin vanki
[ ]New York minute
[x]Pieni suklaapuoti (yhden sentään olen nähnyt)
Tämän gallupin odotan olevan:
[x] pitkä
[ ] lyhyt
[ ] hyvä
[ ] ihan ok
[ ] siedettävä
[x] huono (ja kuitenkin näpytän)
[ ] tylsä
Sinulla on:
[ ] sisko
[x] veli
[ ] mitaleja
[x] älyä
[ ] purkka suussa
[x] yksinäistä
[x] kurkku kipeä
[ ] lapsi mahassa
[x] huono päivä
[ ] hyvä päivä
[x] ihana päivä (aamu oli)
[ ] nalle puh matto(ja)
[ ] kaksi ovea huoneestasi (Jos on kaksi yksiovista, niin onko?)
[ ] roskis täynnä
[x] äitiä ikävä
[ ] ruokaa edessäsi
[ ] radio päällä
[ ] lamppu palanut huoneestasi
Sinä tahdot:
[x] matkustaa Australiaan
[x] pelata jotain peliä
[ ] mennä vessaan
[x] muuttaa
[ ] käärmeen
[ ] kirppuja
[ ] kouluun
[ ] ulos
[x] kavereita
[x] ystäviä
[x] huutaa
[x] itkeä
[x] nauraa
[ ] katsella ulos
[ ] lopettaa tämän gallupin
[ ] tehdä tämän gallupin loppuun
Sinä pelkäät:
[x] ihmisiä
[ ] likaa
[x] melua
[x] käärmeitä
[x] tietokoneesi hajoavan
[ ] että pyöräsi varastetaan
[ ] olla hississä
[x] varastaa
[ ] uida
[ ] hiiriä
[ ] pölypunkkeja
[ ] pimeää
[ ] mennä ulos
[ ] minua
[x] itseäsi
[ ] koulua
[ ] rusakoita
Sinä pidät:
[x] sitruunoista
[x] siilistä
[ ] juustosta
[ ] piimästä
[/] siisteydestä
[/] sotkusta
[x] hiljaisuudesta
[ ] melusta
[ ] tungoksesta
[x] lumesta
[x] lokista
[x] hatuista
[/] itsestäsi
[x] eläimistä
[x] mudasta
Sinä odotat:
[x] kesää
[ ] kärpäsiä
[ ] kaveria
[x] tämän gallupin loppumista
[x] menkkojasi
[ ] pääseväsi ulos
[ ] kännykkäsi soivan
[jyy] rakkautta
[ ] ruokaa
[ ] kasvupyrähdystäsi
[ ] maailmanloppua
[ ] isääsi
[x] kaverisi viestiä
Sinulla on ikävä:
[x] entisiä kavereita
[ ] syksyä
[ ] joulua
[x] koiraasi
[x] kaikkea
[ ] kouluun
[ ] viime vuotta
[x] hukkaamaasi esinettä
[ ] bestistäsi
[x] olla vaan
Aikuisena sinä:
[ ] olet työtön
[ ] perustat oman firman
[ ] joudut vankilaan
[?] saat lapsia
[?] menet naimisiin
[välillä] olet onneton
[x] olet onnellinen
[ ] itket päivittäin
[toivottavasti harvoin] ajat autoa
[x] käyt baareissa
[x] elät sivistyneesti
[x] kudot villasukkia
[x] hyppäät laskuvarjolla
Vielä sinä matkustat:
[x] ulkomaille
[x] rovaniemelle
[x] helsinkiin
[ ] bestiksellesi
[x] laivalla
[x] lentokoneella
[x] taksilla
[x] junalla
[x] minne vain haluat
Tämä gallup olikin:
[x] pitkä
[ ] lyhyt
[ ] hyvä
[x] todella tylsä
[ ] huono
[ ] ihan ok
[ ] aikaavievää
[ ] kiva
[ ] masentava
[ ] piristävä
[ ] ihan kummallinen
1.[x] Olet väsynyt
2.[ ] Sinun kuuluisi olla nyt koulussa
3.[x] Olet sitä kauniimpaa sukupuolta (tyttö)
4.[x] Musiikki on yksi tärkeimpiä osia elämässäsi.
5.[ ] Omistat karvattoman lemmikin
6.[x] Olet kaksimielinen
7.[x] Sinulla on punaiset sukat
8.[x] Lasket itsesi oudoksi
9.[x] Muut laskevat sinut oudoksi
10.[x] Se on hyvä asia
11.[ ] Se on huono asia
12.[ ] Lempiaineesi on lukuaine
13.[x] Vanhempasi eivät ole eronneet
14.[x] Inhoat IhQrAXu-kirjoitustyyliä.
15.[ ] Rakastat sitä
16.[ ] Eli oletko siis pissis?
17.[ ] Inhoat pop-musiikkia
18.[x] Osaat soittaa jotain instrumenttia
19.[ ] Et osaa, mutta osaat laulaa.
20.[ ] Et osaa kumpaakaan
21.[ ] Olet jäänyt luokallesi
22.[ ] Olet jonkun opettajan silmätikku
23.[x] Sinulla on yli 8.8 keskiarvo
24.[ ] Sinulla on alle 6 keskiarvo
25.[ ] Michael Jackson on friikki
26.[ ] The Rasmus on ansainnut menestyksensä
27.[x] Antti Tuisku ei ole hyvä
28.[x] Rakastat piirtämistä
29.[?] Olet hyvä siinä
30.[x] Olet omaperäinen
31.[/] Vähät välität muodista
32.[kai] Seurustelet
33.[x] Sinulla on vastakkaisen sukupuolen edustajia hyvinä ystävinä.
34.[ ] Poltat
35.[ ] Juot kännihakuisesti
36.[ ] Ja se on mielestäsi kivaa.
37.[ ] Haistatat pitkät kaikelle, mikä ei sinua kiinnosta
38.[ ] Nimimerkkini on outo
39.[x] Ei tässä gallupissa ole mitään järkeä.
40.[x] Mutta silti ruksitat
41.[x] Jaksat vielä ruksia näitä.
42.[x] Olet lukenut kaikki Harry Potterit
43.[x] Pidit niistä
44.[ ] Olet fani
45.[haluaisin] Luet paljon kirjoja
46.[haluaisin] Kirjoitat paljon
47.[kai] Olet hyvä siinä
48.[valitettavasti] Arvostelet ihmisiä heidän ulkonäkönsä perusteella
49.[ ] Muoti on elämäsi
50.[x] Kirpparilta löytyy hienoimmat vaatteet
51.[mitä minäkö?] Olet nettiaddikti
52.[x] Omistat MSN messengerin
53.[ ] Olet irc-galleriassa
54.[x] Ärsyynnyt, kun hymiöitä - ja ... päätteisiä lauseita käytetään liikaa
55.[x] Olet hyvä äidinkielessä
56.[ ] Olet huomannut tässä paljon kielioppivirheitä
57.[ ] Olet ala-asteella
58.[ ] Olet yläasteella
59.[x] Olet muussa koulutuksessa
60.[x] Tiedät mikä yhteishaku on
61.[x] Tiedät kuka on Matti Vanhanen
62.[ ] NRJ-on lempiradiokanavasi
63.[x] Eikä ole!
64.[x] Vaan joku muu.
65.[x] En edes kuuntele radiota
66.[ ] Alice Cooperin Poison on tajuttoman hyvä kipale!
67.[x] En ole kuullutkaan
68.[ruksi ei vastaisi tähän kysymykseen] Oliko hyvä gallup?
69.[katso edellinen] Oliko kysymyksiä liikaa?
Elämäni aikana olen:
[x] ollut masentunut
[x] tuntenut olevani rakastettu
[x] satuttanut itseäni fyysisesti
[x] satuttanut toista ihmistä fyysisesti
[x] ollut tyytyväinen itseeni
[x] ollut ylpeä isästäni tai äidistäni
[ ] varastanut vanhemmiltani
[x] tuntenut todellista rakkautta
[x] ollut epäitsekäs
[x] antanut toiselle ihmiselle jotain mikä merkitsi minulle todella paljon
[x] arvostan neitsyyttä
[x] näyttänyt todellisen minäni jollekin ihmiselle
[ ] ajanut autoa humalassa
[ ] saanut sakkoja
[x] rikkonut toisen omaisuutta koska olin kateellinen
[ ] yrittänyt rikkoa jonkun suhdetta
[ ] rikkonut jonkun suhteen
[ ] pettänyt
[ ] ajatellut toista miestä seksin aikana
[ ] suunnitellut kokeilevani huumeita
[ ] kokeillut huumeita
[ ] tippunut talon katolta
[ ] kiivennyt/ hypännyt parvekkeelta alas
[x] syönyt masennuslääkkeitä
[x] harkinnut itsemurhaa
[ ] joutunut elämään ystävän/omaisen itsemurhan
[x] itkenyt onnesta
[ ] lähettänyt mummolle ystävänpäiväkorttia
[ ] sanonut jollekin sisarukselle rakastavani häntä
[x] kuullut vanhempien riitelevän
[ ] nähnyt isän lyövän äitiä
[x] joutunut fyysisen väkivallan uhriksi
[ ] pelännyt omaa poikaystävää
[x] hävennyt omaa vartaloani
[x] käyttänyt samoja sukkia 3 päivää putkeen
[x] kertonut äidilleni rakkaushuolistani
[ ] heitellyt pikku kiviä ikkunaan
[ ] antanut ruusun pojalle
[ ] syönyt litran jäätelöä kerralla
[x] kärsinyt unettomuudesta
[ ] hajottanut tietokoneen
[ ] nuollut kermavaahtoa jonkun keholta
[ ] joutunut pakotettuna harrastamaan seksiä
[ ] katsonut kun joku muu harrastaa seksiä
[ ] ostanut seksileluja
[x] ladannut netistä musiikkia
[x] pitänyt piratismia varkautena
[ ] juossut poliisia pakoon
[ ] koittanut kuinka syvälle pystyy työntämään banaanin
[ ] koittanut salaa laihduttaa
[ ] kirjoittanut wc:n seinään jotain
[ ] viiltänyt vahingossa sääriin haavoja säärikarvoja poistaessa
[ ] kuvitellut vastaantulevia alasti
[ ] matkustanut pummilla junassa
[ ] hävennyt omaa poikaystävää
[x] itkenyt yksinäisyydestä
[ ] ostanut alaikäiselle alkoholia
[ ] osta(tta)nut alaikäisenä alkoholia
[ ] paskonut vanhemmalla iällä housuun
[x] miettinyt millaista olisi olla joku toinen
[x] soittanut pilapuheluita
[ ] tippunut jäihin
[ ] uinut avannossa
[x] pelännyt hammaslääkäriä
[x] lukenut Aku Ankkaa ja pitänyt siitä
[ ] koittanut nostaa omaa painoa penkistä

19.2.05
Anette lähetti minulle tällaisen, joten kai se kuuluu täyttää.
"Tässä uusi sähköinen, kiertävä versio peruskoulun
ala-asteen aikaisista ystäväkirjoista! Sähköisen
ystäväkirjan tarkoituksena on saada hauskaa infoa
kavereista, uutta ja vanhaa. Muokkaa alla olevia
vastauksia siten, että ne kertovat sinusta. Lähetä
sitten sähköpostiposti eteenpäin kavereille, joilta
sinä haluaisit kuulla vastauksia samoihin
kysymyksiin. Lähetä omat vastauksesi myös ihmiselle, jolta tämän
ystäväkirjan alunperin sait."
1. Nimi: Rheespua yritän kovasti saada painomaan ihmisten mieliin
2. Sukupuoli: Nainen, tyttö, olento
3. Asuu: Jossain kaukana kaikesta
4.Suosikki TV-ohjelma: En halua kehittää itselleni mitään pakollista katsottavaa, kun töllötän muutenkin liikaa.
5. Hiirimatto: Räsyinen vihreä (nämä kyselyt alkaa toistaa yhä enemmän itseään!)
6. Suosikkipeli: Lautapelit hyvässä seurassa
7. Susikkilehti: Nuori Yty taikka Kumppani
8. Suosikkituoksu: Kevään ja kesän alku
9. Huonoin fiilis: Tukahduttava ahdistus ilman syytä.
10. Paras fiilis: Saaressa hyvien ystävien kanssa oleilu
11. Lempimusiikki: Sellainen, joka tulee sydämestä ja osuu sydämeen
12. Tuletko merisairaaksi: Linja-autossa.
13. Vuoristorata - Hubaa vai not: Vain ihanaa.
14. Kuulakärki- vai lyijykynä: Riippuu tilanteesta. Tällä hetkellä on kuulakärkikausi (vasen käteni on pian täysin sininen tätä menoa)
15. Kuinka monta kertaa annat kännykän soida ennen kuin vastaat: Niin kauan, että kuulen ja löydän sen
16. Kännykän soittoääni The Shearings not for You
17. Tulevan lapsesi nimi: Olen kerännyt ihania nimiä, mutta ei nimeä voi päättää ennen kuin tutustuu sen saajaan (jos sellaista tulee koskaan olemaan)
18. Lempiruokasi: Harmikseni olen lihansyöjä.
19. Parhaimman näköinen julkkis: Ömph...
20. Suklaa- vai vaniljajätski: Suklaa.
21. Suosikkikarkki: Kaikki menee.
22. Suosikkikeksi: Suklaakeksit tai äidin mantelikeksit tai oikeastaan mitkä tahansa
23. Tykkäätkö ajaa autoa: En usko.
24. Ensimmäinen autosi En suunnittele elämääni yli kymmenen vuotta eteenpäin
25. Kenent haluaisit tavata (elävä tai kuollut):Juden ja Auran, jotka ovat hyvin eläviä ja minulla on mieletön ikävä.
26. Suosikki alkoholijuoma: ööm..
27. Horoskooppi: Rapu
28. Suosikkirunoilija: Anna-Maija Raittilan nuorena kirjoittamat
29. Unelma-ammatti: Joku, jossa saisin olla tekemisissä luovuuden kanssa.
30. Tulevaisuuden suunnitelmasi: Lakki päähän, välivuosi jossin, opiskelemaan johonkin, työhön johonkin,... Todella selvää
31. Haave: Saada itseni sellaiseen kuntoon, että voisin luottaa itseeni.
32. Jos värjäisit hiuksesi, minkä väriset ne olisivat: Jos olisi pakko värjätä, niin jotain punaista kai.
33. Mitä sinulla on seinälläsi: Kolmelle A3:lle kirjoittamani Auran kodista kertova teksti, Ama ja Pääskynen paperiarkussa. Pian myös kuusi pientä kehystä, joihin pitäisi vain valita kuvat.
34. Onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä: Lasi on hyvin harvoin tasan puolillaan.
35. Pepsi, Coca-Cola, light vai kalorit: Ei mikään
36. Lempielokuva (en kestä näitä kysymyksiä)
37. Vasen vai oikea käsi: Vasen on täynnä koukeroita, päättele siitä
38. Mikä työkalu olisit: Joku tylsistynyt, jolla saa vain tuhoa aikaan.
39. Mitä sinulla on sängyn alla: En jaksa enää mennä edes katsomaan.
40. Onnenluku: Vaikka seitsemän.
41. Lempiurheilu: En pidä urheilusta, se on liian totista.
42. Hyvä piirre ihmisessä, joka lähetti tämän viestin sinulle:
Anette lähettää tyhmiä kysymyksiä juuri silloin kun tuntee olevansa hylätty.
43. kenen luulet jättävän vastaamatta tähän viestiin: Jokaisen viisaan ihmisen.
44. Kuka todennäköisemmin vastaa: Aurakin on kai kyllästynyt näihin, joten ei kai kukaan. Kaisa voisi, jos sillä on tylsää jonain aamuna.
Nyt minä lopetan ainakin näihin typeriin massakysymyksiin vastaamisen. Ne saavat minut vain pahemmalöle tuulelle. Haluan pois täältä, kauas pois. Ensaa täällä mitään aikaan kun ikävä tukahduttaa kaiken minussa.

12.2.05
Kirjahyllyni oudot asukit.
Tein pienen tutkimusmatkan ylipursuavaan kirjahyllyyni. Koin muutamia hauskoja tapaamisia ja löysin myös muutamia hybin mielenkiintoisia kirjoja.
Tällä hetkellä minulla on valkoiseksi maalatulla seinällä vierekkäin kaksi valkeaa ja epäkäytännöllistä levyhyllyä [200x60x30, kuusi siirreltävää hyllyä (yes, this is a manual mr.King)], ei tosiaan mitenkään tunnelmallista tai edes käytännöllistä. Toinen on kulkenut mukanani yli kymmenen vuotta ja sen identtisen [tosin vähän vähemmän kärsineen] sisaren sain veljen muutettua pois kotoa [otti mukaan vain niitä iänikuisia Lundioita].
Pitäisiköhän minun käydä koko hyllykkö läpi? Teenpä niin. [Kaisa, voit aivan hyvin lopettaa tässä vaiheessa lukemisen]
Alakertaa asuttaa musiikki, musiikki ja tietokirjat. Kymmenen vuoden kanteletuntien ja seitsemän vuoden musiikkiluokkalaisuuden aikana nuotteja kertyi lähes yhdeksän kansiollista. Siihen vielä lisäksi kummien tuomat Suuret Toivelaulukirjat. Lisäksi käsityö-, eläin- ja sekalaisen aiheisia tietokirjoja.
Toinen kerros on vasemmassa hyllyssä sekalainen ystävä- ja sarjakuvaläpysköiden, sekä sekalaisen tavaran läjä [sinne siis seuraavaksi siivousinto]. Oikealla ovat kaikki ihanat, rakkaat kuva- ja satukirjani, paitsi Tirlittan, joka on etsintäkuulutuksessa, sekä muutamia muita, joita en halua heittää pois.
Kolmas kerros vasemmalla näemme koiria ja mummilta saatuja "Kerää kaikki lippuläppyset, ja anna lastenlapsillesi"-ohje- ja eläinkansioita, sekä muutama muu eläikirja. Oikealla kanteleen hoito setin takana hengellinen ja runollinen puoli, joka on tosin vielä kaaoksessa.
Neljäs kerrosVasemmalla kansioita ja lehtikoteloita. Oikealla omistamani romaanit ja tyttökirjat, joista jokaisesta minulla on tarina kerrottavana.
Viides kerros vasemmalla koulua. Kansiot ja tulevat koulukirjat sekä sanakirjat [käytössä olevat koulujutu ovat työpöydällä]. Toisessa hyllyssä odottavat "lukemattomat" kirjat Oliivi-kuppien välissä. Suurin osa vieraskielisiä. Veljen hoitoon jättämä upea The Lord of the Rings, Alice's Adventures.. ja kohtalonani näköjään Da Vinci-koodi sekä alkuperäiskielellä että suomeksi. Saksalaisen "Ilse Janda 14" on yöpöydän virkaa toimittavalla rahilla makkuhuoneessa. Lisäksi vieraskieli-sarjaa jatkavat isän ja äidin vanhat kielenopiskeluun tarkoitetut pikkukirjat. Nyt hyllyä siivotessani kaivoin tuohon hyllyyn myös toissavuoden joululahjaksi saadun "Isä Camillo ja ne nykynuoret", sekä "lastenkirjaosastolta" M.A. Nummisen satuja ja Jack Londonin korpien kutsun, joita en muistanut koskaan nähneenikään.
Kuudennen kerroksen vasempaa väkeä ovat valokuvakansiot vuosien varrelta. Oikealla on koulua. Viime vuoden lukionkirjat vievät puolet hyllystä [ilmoittakaa ihmeessä jos tarvitsette jotain, mitä siellä saattaisi olla]. Tilan loppuosan vievät aivan loistavat vanhempien ja sukulaisten vanhat koulu- yms. kirjat. Perushauskoja vanhoja äidinkielen kirjoja, tampere-suomi ja saame-suomi sanakirjat, pari 60-luvun Opi Venäjää-kirjaa, vanha koulukartasto. Lisäksi mielenkiintoisia kielikirjoja...muunmuassa englannin kielinen norjan oppikirja, samoin saksaa on enkuksi myös. Latinan ja kreikan kieliopit, mutta hepreaa voisin opiskella vain saksaksi. Paras on kyllä aivan ehdottomasti kiinaa [tai japania, tai mistä minä tiedän] venäjäksi!
Kirjahyllyn päällä vielä viisikielinen ja kasa prässättyjä kasveja.
Kiertoajelu kirjahyllyyni on lopussa. Näkemiin. [Kenelleköhän minä oikein luulen kirjoittavani?]

kyselypohja 8.3.05
Kolme nimeä, joita tottelet: Rheespu, Siipihipsu, Reetta
Kolme nimimerkkiä, jotka sinulla on ollut: agorra, Dirra, Tari
Kolme asiaa, joista pidät itsessäsi:
Kolme asiaa, joista et pidä itsessäsi:
Kolme asiaa jotka pelottavat sinua: hämärä, ahdistus,...
Kolme asiaa, jotka ovat olennaisia päivässäsi: koira, iltatekstarit, musiikki
Kolme vaatetta, jotka ovat päälläsi nyt: villapaita, raidalliset vllasukat, harmaat sammarit
Kolme lempibändiäsi tällä hetkellä:
Kolme lempikappalettasi tällä hetkellä:
Kolme uutta asiaa, jotka haluat kokea: nähdä unikon, ruiskaunokin ja päivänkakkaran kasvacvan vierettäin,..
Kolme asiaa, joita haluat suhteessa: läheisyys, ymmärrys,..
Kaksi totuutta ja valhe:
Kolme fyysistä asiaa, jotka viehättävät sinua sukupuolessa, johon olet mieltynyt: kädet, hiukset,..
Kolme asiaa, joita et vain kykene tekemään:
Kolme lempiharrastustasi: koira, kirjoittaminen, lukeminen
Kolme asiaa, joita kuumeisesti haluat tehdä nyt: nukkua,..
Kolme uraa, joita harkitset: muotoilija, arkkitehti,..
Kolme paikkaa, jonne haluat mennä lomalla: Unkari, Sveitsi, Saari
Kolme nimeä lapselle:
Kolme asiaa, joita tahdot tehdä ennen kuolemaasi:

9.2.05
Tänään oli hyvä päivä
Tuli juuri kirkosta ja nyt teen ruokaa.
Eilen itkin illan ja yön silmistäni pois pahaa oloa, kaipuuta, huolta ja ahdistusta. Aamulla jätin suosiolla opettajattomat filosofiantunnit käymättä ja nautin hitaasta heräilystä pieni koira vierelläni. Ilman mitään kiirettä kävin suihkussa ja tein aamulenkin Valman kanssa. Aurinko paistoi hymyn kipristyksen karvoilleni. Kevät näytti naamaansa ensimmäistä kertaa.
Matikan tunnillakin aurinko paistoi ikkunasta sisään ja sai integroinninkin tuntumaan jopa hauskalta ja peitti hiukan opettajan ärsyttävyyttäkin. Uusi saksanopettaja vaikuttaa lupaavalta, vaikka outo onkin. Josko nyt kahden vuoden saksan laiminlyönti viimein loppuisi. Syntyperäiset tuppukyläläiset eivät oikein ymmärtäneet vitsiämme 500 sanan aineesta aiheesta mitä täällä voi tehdä (eli siis pitäisi keksiä 20 tapaa sanoa saksaksi, ettei täällä tapahdu mitään).
Kuvis alkoi viimeinkin, mutta suunnittelimme muka vanhaintanssikoristuksia, eli ei oikeastaan tehty mitään (täkäläisten mielestä on paljon, kun kahdessa tunnissa saadaan suurinpiirtein päätettyä jostakin). Tai sainhan minä viimeinkin oppilaskunnasta vastaavan opettajan kiinni ja skannasin päivällä piirtämäni eskimon Hörrykkä-kutsun pukeutumiskoodia varten.
Kotimatkalla aurinko paistoi ja minulla oli pitkästä aikaa mukavaa ystävän kanssa. Viimeaikoina ollaan hiihdetty suksiamme ristiin vähän liian tiheään. Kotona odotti ilosta mykkyrällä oleva koira. Se jaksoi olla jopa suht kilttinä pikalenkillä, kun löysi sulaneesta lumesta kerrankin keppejä ja sai kantaa rukkastani.
Tuhkakeskiviikkona täytyy käydä kirkossa. Siltä minusta on tuntui viikon verran ja kun sitten sopivasti oli aikaa, niin sain itseni lähtemään. Ei täkäläinen kirkko voi mitenkään vetää vertoja Kajaanin "pikkukirkolleni". Valkoiset ja vaaleanpunaiset kaaret ovat kyllä kauniitakin, mutta tunnelma ei mitenkään vastaa toiseksi kodiksi omimaani Lehtikankaan seurakuntakotia. Siellä ihmiset olivat aina tuttuja, täällä näin vain muutaman tutun naaman, jotka eivät saaneet minua hymyilemään. Istuin yksin kovalla penkillä, eikä kukaan tullut päivittelemään kuinka olin kasvanut sitten kastepäiväni tai kyselemään muuten kuulumisia.
Tuhkakeskiviikkoon olen liittänyt aina tuhkavellillä otsaan piirretyn ristin, minkä takia pienenä kävin kirkossa silloin. Kerran isä jopa otti tuhkat minun rakkaan oman pienen uunini pesästä (minulla on ikävä sitä uunia ehkä eniten koko Kajaanin talossa). Täällä ei ollut tuhkaristejä eikä sitä tunnelmaa. Jumala ja sanoma ovat kuitenkin aina samat, vaikka vieraassa muodossakin.
Tein äsken itselleni ruokaa. Olen aina itsestä hyvin ylpeä, kun teen jotain "taloustöitä". Minä olen se meidän perheen nuorimmainen uusavuton, joka ei tiedä edes miten perunoita keitetään (nyt tiedän). Olen tyytyväinen, vaikka Pirkan pikaporonkäristys ei aivan oikealta maistunutkaan ja perunamuussini näytti epäilyttävästi äidin kaalimuussilta. Puolukat olivat sentään aivan omia itsejään.
Tämä oli hyvä päivä. Kaiken kruunaa se, että huomenna on vain kaksi tuntia koulua (ja alkaakin vasta yhdeltätoista taas). Tänään oli "se tärkeä helmikuupäivä".

7.2.05
[x]sarja jatkuu...
Uusi jakso alkoi, enkä jaksanut keskittyä mihinkään. Ikävä alkaa olla tukahduttavaa. Oppilaskunnan käyttäytyminen ärsyttää (kyllä, omanikin). Olen niin väsynyt, etten jaksa syventyä edes Ytyyn. Alkaa olla huolestuttavaa.
[x]Kyllä, olen tylsä.
[x] Olet tyttö
[ ] Olet 10-12v.
[ ] Olet 13-15v.
[x] Olet 16-19v.
[ ] Olet 20v. tai yli
[x] Olet tehnyt joskus lumienkelin
[ ] Sinulla on idolisi juliste seinällä
[x] Olet kutonut villasukat
[ ] Kotonasi on keltainen sohva (sellainen olisi hieno)
[ ] Olet katsonut viimeisen kahden viikon aikana lastenohjelman tv:stä
[x] Tiedät mikä on hypoteesi
[ ] Olet värjännyt hiuksesi blondeiksi
[ ] Pidät kauhuelokuvista
[ ] Syöt päivittäin karkkia
[x] Lempikarkkisi löytyy irtokarkkihyllystä
[x] Haluaisit muuttaa jonkin asian kropassasi
[x] Olet kohtelias ja hyväkäytöksinen
[ ] Tunnustat olevasi pissaliisa ainakin vähäsen
[ ] Unelmamiehesi olisi hyvin kiinnostunut vaatteista, tyylistä ja muodista
[ ] Sinulla on kamerakännykkä
[ ] Flirttailu on elämän suola ja ilo!
[x] Et ole koskaan laihduttanut
[x] Uskot, että avaruudessa on elämää
[ ] Olet lintsannut koulusta viimeisen viikon aikana (koeviikolla on vähän paha)
[x] Äitisi on maailman paras äiti
[ ] Joulu on juhlista paras
[ ] Olet lomaillut muualla kuin Euroopassa
[x] Pidät kaikesta keijuihin liittyvästä (välillä vain siksi, että ne liittyvät siipiin)
[ ] Pidät kaikesta mustaan, metalliin ja nahkaan liittyvästä
[ ] Et halua aikuisena lapsia
[ ] Haluat 2-3 lasta
[ ] Haluat vähintään neljä lasta
[x] Olet nähnyt ainakin yhden James Bond -leffan
[ ] Tiedät kuka Jamie Cullum on
[ ] Hän on hyvä!
[ ] poikaystäväsi käy samaa koulua kuin sinä
[ ] Mariah Carreylla on upea ääni (täh?)
[/] Omistat Trivial Pursuitin (veljen se virallisesti on)
[ ] Frendien loppuminen oli suuri virhe ja häpeä
[x] Et omista yksiäkään stringejä
[x] Syöt aina ruoan koulussa
[x] Haluat kokea New Yorkin urbaanin tunnelman (ei tosin ole tärkeä haaveeni)
[x] Sinulla on mahtava kummitäti/-setä
[x] Osaat ainakin yhden lempiartistisi kappaleen sanat ulkoa
[ ] Katsot Ewerwoodin aina kun mahdollista
[ ] Edustat pukeutumisellasi jotain tiettyä tyyliä tai ryhmää
[ ] Johnny Depp olisi ansainnut miespääosa Oscarin PotC:sta (täh?)
[x] Olet sisustanut itse huoneesi, ilman kenenkään mielipiteitä
[ ] ”Fashion is my passion.”
[x] Uskonto on tärkeä osa elämääsi
[ ] Olet ateisti
[ ] Olet käynyt teatterissa viimeisen vuoden aikana (valitettavsti en, kun liput oli loppuun myyti. kuukauden päästä pääsen)
[ ] Näytelmä oli hyvä
[X] Riparillasi oli tosi kivaa ja hauskaa
[ ] Riparisi oli kuin suoraan painajaisunesta
[ ] Kävit protu-leirin
[x] Sinulla on korkeanpaikankammo
[x] Kärsit menkkakivuista
[ ] Lempi fonttisi Wordissa on Tahoma
[ ] Kun katsot ikkunasta ulos, siellä sataa lunta
[/] Käytät hameita talvisinkin
[ ] Aiot mennä festareille ensi kesänä
[x] Rakastat katsella valokuvia lapsuudestasi
[x] Lapsuutesi oli iloinen ja onnellinen
[ ] Moonbootsit ovat järkyttäviä (?)
[x] Elokuvat on yksi parhaista keksinnöistä!
[x] Olet muuttanut joskus paikkakunnasta toiseen
[x] Lainaamasi kirjaston kirjat ovat myöhässä (yleensä, nyt en ole aikoihin uskaltanut lainata)
[x] Sinulla on kouluun yli 2 km:n matka
[ ] Olet ihastunut joskus varattuun poikaan/tyttöön (en tietääkseni)
[/] Siivoaminen on hirveää
[ ] Olet tuntenut parhaan kaverisi jo ennen kouluikää
[x] Ajattelet usein mitä maailmalla tapahtuu ja tajuat olevasi onnellisessa asemassa
[ ] Olet hävennyt jälkeenpäin toilailujasi humalassa
[ ] O.C.:n tunnari on mahtavan hyvä
[ ] Et tule tarvitsemaan matikkaa tulevaisuuden ammatissasi (valitettavasti)
[ ] Luet juoru –ja roskalehtiä kuten Seiskaa
[ ] Sinulla on sormus sormessasi
[ ] Sammutat suihkun shampoon ja hoitoaineen laiton ajaksi
[x] Vihaat jenkkiläisiä räppäreitä (ehkä vihaa on kuitenkin liian suuri sana)
[x] Asut yksikerroksisessa talossa
[ ] Asut yli 30 000 asukkaan kunnassa
[ ] Ryhmässäsi / luokassasi on maikan ”nuoleskelija”
[ ] Päästät usein suustasi valkoisia valheita
[ ] Olet Amnesty International:in jäsen
[ ] Mummolaan on mukava mennä
[X] Haaveilet Pariisin matkasta
[x] Olet käynyt Kiasmassa
[x] Häpeät Kimi Räikkösen puolesta
[ ] Et voisi koskaan pitää säärystimiä housujen päällä
[x] Olet haukotellut tänään
[x] Olet ihastunut
[ ] Olet rakastunut
[x] Kuuma kaakao on herkullista!
[x] Olet harrastanut joskus keräilyä (esim. kiiltokuvien)
[ ] Et voisi mitenkään seurustella itseäsi lyhyemmän pojan kanssa
[ ] Mielestäsi tämä gallup oli hyvä

5.2.05
[x] Täytin taas ärsyttävän kyselyn.
[x] Minulla on silmälasit.
[ ] Olen blondi.
[x] Tiedän ainakin yhden kaimani.
[x] Tiedän, missä on Kälviä (tiedän kaksikin, ovat veljekset *tih*)
[ ] Olen kaksikielinen.
[x] Olen riippuvainen netistä.
[ ] Olen riippuvainen huulirasvasta.
[x] Olen riippuvainen.
[ ] Olen ainoa lapsi.
[x] Minulla on villakoiria sänkyni alla (usein bordercolliekin)
[ ] Asun omassa kämpässä.
[ ] Asun opiskelija-asuntolassa.
[ ] Seurustelen.
[ ] Olen ainakin yhden bändin suuri fani.
[x] Olen lukenut kaikki Harry Potter -kirjat.
[ ] Mielestäni Johnny Depp on ihana.
[x] Inhoan hernekeittoa.
[x] Syvästi inhoan hernekeittoa.
[ ] Inhoan pinaattikeittoa.
[ ] Syvästi inhoan pinaattikeittoa.
[ ] Seuraan Kauniita ja rohkeita.
[½] Olen mielestäsi kaunis.
[ ] Olen pitkävihainen.
[x] Olen lahjoittanut rahaa johonkin keräykseen viimeisen kuukauden aikana.
[x] Minulla on oma huone. (yksi ja puoli)
[ ] Omistan MicMacin tai Miss Sixtyn vaatteita (ei ikinä)
[x] Omistan lökäpöksyt.
[ ] Olen rokkari.
[ ] Olen poppari.
[ ] Olen hoppari.
[ ] Olen punkkari.
[ ] Olen hippi.
[½] Seuraan muotia.
[½] Meikkaan.
[x] Olen vm. -87 tai vanhempi.
[ ] Minulla on lävistyksiä.
[ ] Minulla on tatuointi.
[ ] Pidän Antti Tuiskusta.
[x] Pidän lapsista.
[ ] Tiedän, mikä minusta tulee isona.
[x] Olin viime kesänä kesätöissä.
[ ] Olen käynyt Hartwall-areenalla.
[ ] Asun pääkaupunkiseudulla.
[x] Olen ratsastanut hevosella.
[x] Pidän saunomisesta.
[ ] Olen käynyt tänään suihkussa.
[ ] Mielestäni jätkän pitäisi käydä mieluummin armeija kuin sivari.
[ ] Olen tyytyväinen nimeeni. (vain lempinimiini, jotka miellän kyllä oikeiksi)
[ ] Osaan lasketella lumilaudalla. (viimevuonna kokeilin, ja se oli naurettavaa)
[ ] Minulla on ajokortti. (kesällä vasta)
[ ] Poltan.
[ ] Olen absolutisti.
[ ] Vanhempani ovat eronneet.
[ ] Kaikki isovanhempani ovat elossa.
[x] Siellä missä asun, on ainakin yksi R-kioski.(tasan yksi,olen käynyt tasan kerran)
[ ] Kaupungissani on vähintään 20 000 asukasta. (kylässä vajaa 4 000)
[ ] Surffailen jonkun bändin fanisivuilla.
[x] Kuuntelen nyt musiikkia.
[x] Olen yksin kotona. (pitsi valma on kyllä jossain ja mikko autotallissa)
[x] Tunnen ainakin yhden homon.
[x] Olin uutenavuotena selvinpäin.
[ ] Olen käynyt discossa viimeisen puolen vuoden aikana.
[x] Olen riidellyt viimeisen kuukauden aikana.
[x] Minulla on paljon kavereita.
[x] Olen onnellinen.
[ ] Olen itkenyt viimeisen 24 tunnin aikana.
[x] Tykkään jäätelöstä.
[x] Olen lukiossa.
[ ] Onnennumeroni on 5.
[x] Olen ollut ihastunut opettajaani.
[ ] Minulla on sininen hiiri.
[ ] Minulla on musta koira. (harmaavalkoinen)
[ ] En tiedä, onko minulla hiirtä tai koiraa.
[x] En aina jaksa tehdä läksyjäni. (siis koskaan, sanoisin)
[ ] Todistuksessa minulla oli käytös 10. (onneksi käytösnumeroita ei enää saa)
[ ] Juon monta litraa päivässä.
[x] Pidän maidosta.
[ ] Olen allerginen eläimille.
[x] Olen allerginen ruoka-aineille. (maito on kyllä juoma-aine)
[ ] Minun pitäisi olla nyt koulussa.
[x] Tämä on tyhmä.
[ ] Ulkona on pimeää.
[ ] Pelkään pimeää. (hämärää)
[ ] Jompikumpi vanhemmistani on kuollut.
[x] Meillä ei ole akvaariota.
[ ] Meillä on iso talo.
[ ] Asun omakotitalossa.
[ ] Asun kerrostalossa.
[ ] Asun rivitalossa.
[ ] Juon kahvia.
[ ] Pidän kahvista.
[x] Tiedän missä on Ähtäri.
[x] Olen käynyt Ähtärissä.
[x] Ähtäri on kiva paikka.
[ ] Asun Ähtärissä.
[ ] Joku tuttuni asuu Ähtärissä.
[ ] Minulla ei ole hölkäsen pöläystäkään missä on Ähtäri.
[ ] Meillä on kannettava tietokone.(lasketaanko muualla asuva veli "meihin"?)
[ ] Ja webkamera!(lasketaanko muualla asuva veli "meihin"?)
[x] En osaa käyttää kahvia. (käytetäänkö sitä hiivalla vai?)
[ ] Minulla on ankara kasvatus.
[ ] Minulla on duffelitakki.
[ ] Ei ole kauniimpaa kuin myrskyn jälkeinen sää...
[ ] Elokuvien "The End"-tekstit ärsyttävät.
[ ] Keittiömme kaapissa on hienoja lautasia.
[ ] Minulla on ulkomaalaiset sukujuuret.
[ ] Taulut ovat rumia.(riippuu taulusta)
[ ] En ole katsonut ikinä minkään elokuvan lopputekstejä alusta loppuun.
[ ] American Piet ovat hyviä.
[ ] Tämä on pisin tekemäni rastikysely.
[ ] Tämä on hölmöin tekemäni rastikysely.
[x] Minulla on digitaalikamera.
[x] Juon teetä.(tosin en juuri nyt, vaikka omistan muuten kauniit teekupit)
[ ] Vihreä tee on parasta.
[ ] Tykkään Sims-peleistä.
[ ] Minulla on Sims2.
[ ] Olen riippuvainen siitä - pelaan joka päivä.
[ ] Ostan jatkuvasti kaikkea rojua.
[ ] En ikinä laittaisi jalkaani toppahousuja.(talvisin lähes päivittäin)
[ ] Minulla on rotta.
[x] Olen pitänyt rottaa sylissä.
[ ] Rotat ovat inhottavia.
[ ] Minulla on kiire.
[x] Muut ovat nukkumassa.(lasketaan mikko ja valma nyt muiksi. Ainakin ne on hiljaa)
[½] Olen aamuvirkku.(silloin, kun ei ole pakko herätä aikaisin)
[ ] Eipäs kun iltavirkku.
[ ] Minusta ei saa kaunista tekemälläkään.
[x] Minua on sanottu kauniiksi.
[x] Vatsani on kipeä.
[x] En aio mennä tänään kouluun.
[x] Säälikää mua!
[ ] Minulla on veli ja sisko.
[ ] Olen keskimmäinen lapsi.
[ ] Hahaa, mulla on pikkusisko! (montakin)
[x] Serkkuja minulla on yli 20.(ehkä juuri ja juuri)
[x] En tiedä montako pikkuserkkua minulla on.
[x] Mutta sen voin sanoa että paljon.
[ ] Minulla ei ole ystäviä, ei edes kavereita, olen onneton!
[x] Pidän äidinkielestä.
[x] Olen hyvä äidinkielessä.
[ ] Huomasin tässä jo monta kieliopillista virhettä.
[ ] Olen puhunut tänään puhelimessa.(eilen pupuin kahteen otteeseen, olin rohkea)
[x] Olen kiva.
[ ] Olen varmasti.
[ ] Äläkä väitä vastaan.
[x] Olen koukussa kyselyihin.

3.2.05
Listaan taas elämääni
Koeviikko alkaa olla jo voiton puolella. Tänään enää saksan lukemista ja "elänkö Eedenissä"-kirjoitus valmiiksi. Siipitutkielma on viimeinkin tulostettuna, tosin ei aivan yhtä onnistunut kuin alkuvaiheessa toivoin, mutta hyvä silti. Kenelle kaikille olen mennyt sen lupaamaan?
Löysin taas listaamisen pohjan. (kyllä minä näihin vielä joskus kyllästyn...)
naisia 1/1
Tytöksi kyllä ennemmin itseni luokittelisin. tai vaan yleisesti otukseksi ja olennoksi.
kaupunkilaisia 0/1
Maalainen mieleltäni olen, vaikka muutto kaupunkiin lähestyy.
kasvissyöjiä 0/1
Valitettavasti olen liian kiintynyt lihaan ja terveys ei tykkäisi.
koiraihmisiä 1/1
Täysin, totaalisesti, ehdottomasti!
koiranomistajia 1/1
Ikionnellinen.
hevoshulluja 0/1
Onhan ne ihan kivoja, mutta...
nörttejä 0/1
En ainakaan tunnusta!
pelaa tietokoneella ½/1
Johonkin aina harvoin hassahtaa.
tykkää seurapeleistä 1/1
Kun olisi vielä seuraa niitä pelaamaan..
kuuntelee heavy-musiikkia 0/1
Pitäisi kai sitäkin opetella.
juo olutta 0/1
En pidä
kenkäfriikkejä ½/1
Huopikkaat ja kumisaappat ei ole täysin kenkiä.
seuraa muotia ½/1
Sen verran mitä ihmisillä päällä näkee ja nappaan sieltä aina välillä jotain ideoita omiinkin tarpeisiin.
seuraa intensiivisesti muotia 0/1
tilaa muotilehtiä 0/1
ostaa muotilehtiä 0/1
Ei ikinä.
seurustelee 0/1
En sanoisi ihan niin, mutta...
rakastuneita hiukan/1
Rakkauden muodostumiseen menee kauan.
ahmii scifi-kirjoja 0/1
En oikein tajua niitä.
suurpiirteinen siisteyskäsitys 1/1
Tosiaan.
käyttää useammin ratsastuskypärää kuin pölynimuria 0/1
Kerrankin pölynimuri voittaa jonkun.
inhoaa silittämistä 1/1
Välillä se menettelee, mutta yleensä kuljen vaatteet rypyssä
tykkää teemajuhlista 1/1
Riippuu tosin teemasta.
tekee itse joulukortit 1/1
En kehtaisi lähettää tiimarikortteja ja sitäpaitsi omia on ihanaa suunnitella ja tehdä (paitsi silloin päivää ennen lähetyspäivää yömyöhällä sormet veressä ja liimassa)
viihtyy rokkibaarissa 0/1
En ole baarieläjä.
brunetteja 1/1
ruskeasilmäisiä 1/1
sekasilmäisiä 0/1
isorintaisia 0/1
akateemisia 1/1
Ainakin enemmän kuin käytännönen.
salmiakinsyöjiä 1/1
Aina välillä. Mutta kaikki mukin kelpaa.
taiteellisen alan koulutusta 0/1
Tulevaisuudessa kyllä.
viherpeukaloita 0/1
Jotenkin ne tahtoo nääntyä kuivakkaassa seurassani..

28.1.05
kyllä ja ei
Raskaan koulupäivän jälkeen tyhjennän mileni tällaisella jostain tuntemattomalta nyysityllä...
Oletko koskaan:
1. Tarjonnut kierroksen kaikille baarissa? En olo koskaan ollut baarissa
2. Uinut villien delfiinien kanssa?? En, valitettavasti.
3. Kiivennyt vuorelle?? Olen alpeilla ollut yhden päivän yhdeksänvuotiaana ja monta tunturia huiputtanut, joten sanoisin kyllä.
4. Koeajanut Ferraria?? En varmaan edes haluaisi ja ajokrttiakaan ei vielä ole puoleen vuoteen.
5. Ollut pyramidin sisällä? En, vielä.
6. Pidellyt tarantellaa?? Olen ehkä joskus nähnyt sellaisen.
7. Kylpenyt jonkun kanssa kynttilänvalossa?? En edes yksin.
8. Sanonut "minä rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä?? Äitiä ja Valmaa ei varmaan lasketa?
9. Halannut puuta?? Jatkuvasti.
10. Stripannut?? En sanoisi.
11. Hypännyt benjihypyn? En, mutta joskus vielä.
12. Käynyt Pariisissa? En, mutta kun äiti saa henkivakuutusrahat, toteutamme nyt yli 12-vuotta vanhan suunnitelmamme (tonen 12 vuotta siis menee..)
13. Katsonut ukkosmyrskyä merellä? En. Haluaisin.
14. Valvonut koko yötä ja katsonut auringonnousua? Olen valvonut pari kertaa auringonnousuun saakka, mutten koko yötä.
15. Nähnyt revontulia? Olen. Jopa tänä talvena ja täällä etelässä.
16. Käynyt suuressa urheilutapahtumassa? En tunnusta.
17. Kävellyt ylös Pisan kaltevan tornin rappuPienenä piti aina olla oma penkki.
19. Koskettanut jäävuorta? Mielikuvituksella auratuista kasoista saa jäävuoria.
20. Nukkunut tähtien alla? En ilman kattoa.
21. Vaihtanut vauvalle vaipan? En.
22. Matkustanut kuumailmapallolla? En.
23. Katsonut meteorisadetta? En usko. Yhden sinisen tähdenlennon olen nähnyt.
24. Humaltunut shampanjasta? En.
25. Antanut hyväntekeväisyyteen enemmän kuin sinulla olisi varaa? Miten voi antaa enemmän kuin on varaa?
26. Katsonut yötaivaalle teleskoopilla? Kummin kanssa kerran.
27. Saanut kontrolloimattoman hihityskohtauksen pahimmalla mahdollisella hetkellä? Luultavasti.
28. Ollut mukana ruokasodassa? En kohteena.
29. Veikannut voittavaa hevosta? En harrasta uhkapelejä.
30. Ollut sairaslomalla vaikka olet terve? En tiedä.
31. Pyytänyt tuntematonta ihmistä ulos? Noup.
32. Ollut lumisotaa? Tottakai.
33. Ottanut valokopion takapuolestasi? Kopiokoneita pidetään lukkojen takana.
34. Huutanut niin lujaa kuin ikinä pystyt? Monesti.
35. Pidellyt lammasta? Minulla on kuva, jossa olen noin kolmevuotias ja silitän lammasta.
36. Toteuttanut lempifantasiaasi? En kai.
37. Uinut alasti keskellä yötä? En ihan keskellä.
38. Kylpenyt jääkylmässä vedessä? Lasketaanko melkein avanto, joka oli kamalaa?
39. Keskustellut jostain mielekkäästä kerjäläisen kanssa? Jos puhelinmyyjä on kerjäläinen.
40. Nähnyt täydellisen pimennyksen? Olen. (tuota, mikä pimennys on kysymyksen tekijällä ollut mielessä?)
41. Matkustanut vuoristoradassa? Aina kun mahdollista.
42. Lyönyt kunnaria? En varmasti. Hyvä kun joskus olen osunut koko palloon.
43. Mahduttanut kolme viikkoa kuin ihmeen kautta kolmeen päivään? Suunnilleen.
44. Tanssinut kuin idiootti välittämättä siitä, kuka katsoo? Jep.
45. Puhunut vieraalla korostuksella tai murteella koko päivän? En koko päivää.
46. Käynyt esivanhempiesi syntysijoilla? En tiedä.
47. Oikeasti tuntenut itsesi onnelliseksi elämässäsi, edes hetkisen? Olen :]
48. Omistanut kahta kovalevyä tietokoneessasi? Säästäkää minua.
49. Käynyt kaikilla mantereilla? Euroopassa olen toistaiseksi pysynyt.
50. Rakastanut työtäsi kaikilta osin? Ehkä hyvin mielenvikaisella hetkellä.
51. Huolehtinut jostakusta joka on umpihumalassa? Valitettavasti.
52. Omistanut tarpeeksi rahaa ollaksesi oikeasti siihen tyytyväinen? Yleensä.
53. Omistanut uskomattomia ystäviä? Tällä hetkellä monta.
54. Tanssinut tuntemattoman kanssa vieraassa maassa? Olen.
55. Nähnyt villejä valaita? En ollut mukana, kun isäni ja veljeni kävi ihmettelemässä Norjan vuonoon eksynyttä.
56. Varastanut liikennemerkin tai kyltin? En tunnusta (ettei rajavartiosto ota yhteyttä)
57. Reppumatkaillut Euroopassa? Haluaisin hyvin paljon, mutta en vielä.
58. Liftannut? En.
59. Kalliokiipeillyt? Amatöörimäisesti.
60. Valehdellut vieraan maan virkamiehelle ko. maassa jotteivät he ryhtyisi toimenpiteisiin? Muut hoiteli sen puolestani, mutta olin todistamassa.
61. Kävellyt rannalla keskellä yötä? Olen.
62. Hypännyt laskuvarjolla? Vielä joskus...
63. Käynyt Irlannissa? En.
64. Kärsinyt sydänsuruista kauemmin kuin olit rakastunut? En varmaan.
65. Istunut ravintolassa tuntemattomien ihmisten kanssa samaan pöytään ja syönyt heidän kanssaan? En uskoisi.
66. Käynyt Japanissa? En, vielä.
67. Nostanut penkiltä oman painosi verran? Täh?
68. Lypsänyt lehmää? En.
69. Järjestänyt levysi aakkosjärjestykseen? Niitä on niin vähän, että turha vaiva.
70. Leikkinyt olevasi supersankari? Missä on vanha vihreä viittani?
71. Laulanut karaokea? En.
72. Viettänyt koko päivän sängyssä? Jep.
73. Esiintynyt alasti tuntemattomien nähden? Uimahalleissa ja saunoissa.
74. Laitesukeltanut? En.
75. Joutunut pidätetyksi? En ole.
76. Suudellut sateessa? En kai.
77. Leikkinyt mudassa? Tottakai.
78. Leikkinyt ulkona sateella? Varmasti.
79. Käynyt drive-in-elokuvissa? En.
80. Tehnyt jotain, jota sinun pitäisi katua, muttet kadu? Varmasti.
81. Käynyt Kiinan muurilla? Mielikuvituksessani vain, mutta joskus vielä...
82. Saanut selville, että joku, jonka ei pitäisi tietää nettipäiväkirjastasi, lukee sitä? Kyllä. Ja saa ilmoittautua edelleen...
83. Siirtynyt käyttämään muuta käyttöjärjestelmää kuin Windowsia? En, mutta pitäisi varmaan.
84. Perustanut yritystä? En sanoisi.
85. Rakastunut etkä saanut sen takia sydänsuruja? Ei kumpaakaan.
86. Käynyt katsomassa muinaisia nähtävyyksiä? En mitään elämää suurempia.
87. Opetellut kamppailulajeja? Lasketaanko veljien pureskelu?
88. Miekkaillut naisen kunnian vuoksi? En sanoisi.
89. Pelannut jotain peliä yli 6 tuntia putkeen? Varmasti.
90. Mennyt naimisiin? Ei suunnitelmissa.
91. Ollut mukana elokuvassa? En ainakaan tiedä.
92. Ollut juhlissa kuokkavieraana? tavallaan.
93. Rakastanut jotakuta, jota sinun ei pitäisi? Enpä kaiketi.
94. Suudellut jotakuta niin intohimoisesti, että heitä on ruvennut heikottamaan? Tuskin.
95. Ottanut avioeroa? En ole.
96. Harrastanut seksiä toimistossa? En ole.
97. Ollut syömättä 5 päivää? Luultavasti muutamia kertoja ainakin.
98. Leiponut keksejä alusta alkaen (ei valmistaikinasta)? Tietty.
99. Voittanut ensimmäistä palkintoa parhaasta puvusta naamiaisissa? Noup.
100. Matkustanut gondolilla Venetsiassa? En, pelkään että kanaalit jäätyvät...
101. Hankkinut tatutointia? En. Enkä aio.
102. Huomannut kiihottuvasi siitä, miltä jokin materiaali tuntuu? Voi olla.
103. Keksinyt ja toteuttanut omaa peliä? Voi niitä aikoja.
104. Ollut mukana televisiouutisissa "asiantuntijana"? *tih*
105. Saanut kukkia ilman syytä? Kyllä siihen on aina joku syy keksitty.
106. Masturboinut julkisella paikalla? En.
107. Ollut niin humalassa ettet muista mitään? En ainakaan muista.
108. Ollut riippuvainen jostain laittomasta huumausaineesta? En.
109. Esiintynyt lavalla? Olen.
110. Käynyt Las Vegasissa? En ole.
111. Levyttänyt musiikkia? Juu, pari kertaa. (Joulukantaatti ja Laholansaaren sankarit [:)
112. Syönyt haita? En haluaisi.
113. Harrastanut yhden yön suhteita (edes kerran)? En.
114. Käynyt Thaimaassa? En ole.
115. Nähnyt oikeaa intiaania livenä? En kunnollista.
116. Ostanut taloa? En.
117. Ollut taistelualueella? Juu.
118. Haudannut toisen tai molemmat vanhemmistasi? En.
119. Ajanut tai muuten poistanut häpykarvasi? En.
120. Ollut risteilyllä? Jep.
121. Puhunut useampaa kuin yhtä kieltä sujuvasti? En kovin sujuvasti.
122. Joutunut tappeluun yrittäessäsi puolustaa jotakuta? Onkohan sillä edelleen hampaanjäljet kädessä?
123. Vetänyt pankkitiliäsi miinukselle? En vielä.
124. Ottanut osaa Rocky Horror Picture Show'hun? Mikä ihme se on?
125. Saanut nettipäiväkirjan kautta selville, että joku aikoo jättää sinut? En.
126. Kasvattanut lapsia? Aina kun mahdollista ;)
127. Lähiaikoina ostanut ja leikkinyt lapsuutesi lempilelulla? En. Mökillä aina välillä.
128. Seurannut lempilaulajaasi/yhtyettäsi kiertueella? En ole.
129. Toiminut DJ:nä? Porukka kuolisi.
130. Tehnyt eksoottista pyörämatkaa ulkomailla? En ole.
131. Saanut tietää jostain merkittävästä, jota esivanhempasi tekivät? Vähän liiankin usein.
132. Soittanut tai kirjoittanut kansanedustajallesi? Kansanedustajalleni?
133. Muuttanut toiseen kaupunkiin vain aloittaaksesi kaiken alusta? Kylä tämä on.
134. ...Useammin kuin kerran? - Useammin kuin kolme kertaa?? Kerta on vielä riittänyt.
135. Kävellyt Golden Gate -sillalla? En ole.
136. Laulanut kovaäänisesti autossa ja jatkanut vaikka tiesit jonkun katsovan? Tuskin.
137. Tehnyt aborttia? En.
138. Ollut kauneusleikkauksessa? En ole.
139. Selvinnyt onnettomuudesta, josta sinun ei olisi pitänyt selviytyä? En usko.
140. Kirjoittanut artikkeleita laajalevikkiseen julkaisuun? En ole.
141. Laihtunut yli 40 kiloa? Silloin olisin kadonnut.
142. Pidellyt jotakuta kun hänellä on ollut flashback? Mikä se on?
143. Lentänyt lentokoneella? Olen.
144. Silittänyt rauskua? Olen lukenut isän koulututkielman haista ja rauskuista.
145. Särkenyt jonkun sydämen? Valitettavasti.
146. Auttanut eläintä synnyttämään? En ole.
147. Saanut potkuja tai tullut muuten irtisanotuksi? Ai koulustako?
148. Voittanut rahaa television peliohjelmassa? En osallistu niihin.
149. Saanut luunmurtumaa? Jopa kaksi kertaa.
150. Tappanut ihmistä? En voisi.
151. Matkustanut Afrikkaan valokuvaussafarille? En ole.
152. Matkustanut moottoripyörän kyydissä? En.
153. Matkustanut millään maalla kulkevalla kulkuneuvolla kovempaa vauhtia kuin 150 km/h? En tiedä.
154. Hankkinut lävistystä mihinkään ruumiinosaasi niskasta alaspäin? En.
155. Ampunut kiväärillä, haulikolla tai pistoolilla? Olisiko vesipistooli jotain?
156. Syönyt luonnossa kasvaneita sieniä? Tottakai.
157. Ratsastanut hevosella? Talutuksessa.
158. Ollut suuressa leikkauksessa? En.
159. Harrastanut seksiä liikkuvassa junassa? En.
160. Omistanut lemmikkikäärmettä? En.
161. Patikoinut Grand Canyonin pohjalla? En, valitettavasti.
162. Nukkunut läpi koko lennon: nousu, lentomatka ja laskeutuminen? En ole.
163. Nukkunut yli 30 tuntia 48 tunnin aikana? Voi olla.
164. Käynyt muissa ulkomaissa kuin Ruotsissa tai Virossa? Olen.
165. Värjännyt hiuksiasi? En ikinä.
166. Ollut yli 2 päivää kestävällä kanoottiretkellä? En ole.
167. Syönyt kengurunlihaa? En ole.
168. Rakastunut muinaisella Mayojen hautausmaalla? Ehkä jossain toisessa elämässä.
169. Luovuttanut spermaa tai munasoluja? En ole.
170. Syönyt sushia? En ole.
171. Saanut tietää kuvasi julkaistun lehdessä? Juu.
172. Ollut 2 (tai useampia) kertaa terveessä yli vuoden kestävässä parisuhteessa elämäsi aikana? En.
173. Saanut jonkun muuttamaan mieltään asiasta, josta todella välität? Toivottavasti.
174. Saanut jonkun saamaan potkut hänen toimintansa takia? En.
175. Palannut koulunpenkille? maanantaina taas.
176. Lentänyt liitovarjolla? En. Mutta se on unelmani.
177. Muuttanut nimeäsi? haluaisin ehkä.
178. Ottanut torakkaa lemmikiksi? En, muta kaiken maailman toukkia ja muurahaisia kyllä.
179. Syönyt paistettuja vihreitä tomaatteja? En. :o
180. Lukenut Homeroksen Iliasta? Pitäisi.
181. Valinnut jotakuta "tärkeää" kirjailijaa, johon et koulussa tutustunut vaikka olisi pitänyt, ja lukenut hänen kirjojaan? Voi olla.
182. Syönyt ravintolassa ja varastanut ruokailuvälineitä tai astioita koska tarvitsit niitä kotiisi? En.
183. ... ja saanut porttikieltoa ravintolaan, koska veit niitä niin usein että he huomasivat sinun olevan syyllinen? No en.
184. Opiskellut itse jonkun taiteenlajin alkeista lähtien? En, mutta haluaisin.
185. Tappanut ja valmistanut eläintä ruoaksi? En varmaan voisi.
186. Pyytänyt joltakulta anteeksi jonkun vuosia sitten tapahtuneen takia? Olen.
187. Jättänyt väliin kaikki luokkakokouksesi? Kun tulisi ensimmäinenkin.
188. Kommunikoinut jonkun kanssa ilman molempien ymmärtämää puhuttua kieltä? Kyllä, usein. (umbraumbraumbra)
189. Tullut valituksi julkiseen virkaan? En kai.
190. Kehitellyt omaa ohjelmointikieltäsi? En ole.
191. Ajatellut eläväsi omaa unelmaasi? Vuoden aikana useinkin.
192. Joutunut seuraamaan jonkun rakastamasi saattohoitoa? Olin aika pieni, kun mummoni kuoli, mutta muistan.
193. Rakentanut oman tietokoneesi osista? Sen jätän muille.
194. Myynyt oman taideteoksesi jollekulle, joka ei tunne sinua? En ole.
195. Pitänyt kojua katumarkkinoilla? En kai.
196. Lisäksi haluan kertoa, että kulutin taas hyvää aikaa elämästäni kyselyn täyttämiseen ja minusta on kiva sanoa psykiatri.

23.1.05
Lukemisen välissä on hyvä laittaa itsensä kirjaimiksi.
SINÄ:
1. Monta kirjainta on nimessäsi?
- 2-13, riippuen mitä nimeä käytetään
2. Missä kuussa olet syntynyt?
- Heinä-
3. Oletko allerginen jollekkin? Mille?
- Maitoproteiinille, ksylitolille, sulfalle, vaniljan hajulle.
- 4. Onko sinulla mitään sairautta?
- Luultavasti synnäinen krooninen maksatulehdus, joka ei suuremmin oireile ja kaikkea hässäkkää.
5. Kuinka pitkä olet?
- 168cm.
6. Onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto?
- Siltä väliltä.
7. Mitä harrastat?
- Kirjoittaminen, piirtäminen, musiikki, koirat, metsässä haahuilu, lukeminen, ajattelu,..
PERHE:
7. Ketä kuuluu perheeseesi?
- Isä, äiti, veljet ja Valma.
8. Ovatko vanhempasi eronneet?
- Eivät.
9. Riiteletkö usein vanhempiesi ja sisarustesi kanssa?
- Pojat on niin harvoin kotona, ettei viitsi riidellä. Äidin kanssa välillä. Isän kanssa silloin kun se on paikalla. Valman kanssa riidat loppuvat nauruun.
10. Kumpi laittaa paremmin ruokaa, äitisi vai isäsi?
- Äiti, vaikka isä tekeekin parasta jauhelihakastiketta.
11. Onko perheessänne jotain perinteitä (esim. joka vuosi tehtävä lomamatka, joka joulu mökille, koko perhe syö yhdessä tms)?
- Juhlapyhinä ruuat ja muuta esmes jouluksi on aina palapeli ja Laurin&isän synttäriksi piparitalo.
12. Kenen kanssa tulet parhaiten toimeen perheestäsi?
- Äidin ja Valman.
ULKONÄKÖ:
13. Kuvaile hiuksiasi (onko värjätyt, permanentatut, pitkät, lyhyet jne)?
- lkuperäisväriseni, kiharat, suht pitkät ja huonokuntoiset.
14. Silmiesi väri?
- Ruskeat.
15. Käytätkö silmälaseja/piilolinssejä?
- En ole ollut päivääkään ilman kehyksiä näkökentässäni kahdeksaan vuoteen.
16. Pukeudutko jonkun tietyn tyylin mukaan (gootti, punkkari, pissis..)?
- En sanoisi.
17. Koska ostit vaatteita viimeksi?
- Syksyllä tein muutamia kirpparilöytöjä.
18. Käytätkö korkokenkiä?
- Omistan yhdet, joita olen käyttänyt viimeksi vuosia sitten koulun konserteissa.
- 19. Onko pukeutumistasi koskaan haukuttu?
- Ei ääneen.
20. Oletko normaali/ali/ylipainoinen ?
- Normaalipainossa yritän pysyä.
21. Käytätkö talvella pipoa?
- Tottakai.
22. Minkä väristä kaulahuivia käytät?
- Körttihuivia, kamalaa punertavaa akryylihuivia, keskeneräistä omatekemää ruskea-vihreä-oranssia tai ikivanhaa sinistä.
KOULU:
23. Mitä koulua käyt?
- Itä-Hämeen opiston lukiolinjaa.
24. Huonoin viime syksyn koenumero?
- Jotain kasin kieppeillä.
25. Onko sinua koskaan koulukiusattu?
- On.
26. Tuletko huonosti toimeen jonkun opettajan kanssa? Miksi? Minkä aineen?
- Matikan opettajat ovat Heikkiä (joka hylkäsi meidät!)lukuunottamatta kaikki hyvin kamalia.
27. Lempiaineesi?
- Äikkä.
28. Paras numero todistuksessasi?
- 10
29. Onko sinulla paljon kavereita koulussa?
- Sopivasti.
30. Onko sinulla erikseen kouluvaatteet?
- Minulla on erikseen vaatteet, joita käytän vain kotona tai metsässä.
31. Miten kuljet kouluun?
- Kävellen näin talvella.
32. Tykkäätkö käydä koulua vai onko se vastenmielistä?
- Tykkään, vaikka se on väsyttävää. Oikeastaan pidän koulustamme.
33. Syötkö kouluruokaa?
- Kyllä.
YSTÄVÄT:
34. Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita?
- On
35. Onko joku ystävistäsi pettänyt sinut joskus?
- On.
36. Monta HYVÄÄ YSTÄVÄÄ sinulla on?
- Viiden kieppeillä.
37. Riiteletkö usein kavereidesi/ystäviesi kanssa?
- En
38. Kauan olet tuntenut "vanhimman" kaverisi/ystäväsi?
- En sanoisi tuntevani montaakaan niistä, joita kutsun kavereikseni ja ystävikseni kovin hyvin vielä, mutta "vanhimman" nykyisen kaverini olen tiennyt 9-vuotiaasta.
39. Mitä teet kavereidesi/ystäviesi kanssa?
- Hölmöilen, nautin, keskustelen, olen.
40. Onko sinulla parasta ystävää?
- En järjestä.
41. Mitä arvostat ystävässä?
- Ajattelukykyä, aitoutta, rehellisyyttä, hyväksyntää,
42. Pystytkö puhumaan kavereillesi/ystävillesi kaikesta?
- Pystyisin, mutta kaikesta ei tarvitse puhua.
43. Missä olet tutustunut kavereihisi/ystäviisi?
- Koulussa tai Saaressa enimmäkseen.
PÄIHTEET:
44. Poltatko?
- En.
45. Kauan olet polttanut? Miksi aloitit? Haluaisitko lopettaa?
- En ole ikinä edes kokeillut.
46. Juotko alkoholia säännöllisesti? Kuinka usein?
- En.
47. Koska joit ensimmäisen kerran?
- Viime vuonna.
48. Lempi alkoholijuomasi/drinkkisi?
- Ei ole tarpeeksi vertailupohjaa.
49. Oletko jo baari-iässä?
- En.
50. Missä useimmiten juot ja kenen kanssa?
- Kavereiden seassa.
51. Tietääkö vanhempasi, että juot? Mitä meiltä?
- Ei kait sillä väliä, tietävät kyllä että pidän itsestäni huolen tai palkkaan siihen jonkun muun.
52. Oletko koskaan kokeillut huumeita?
- En.
53. Mitä mieltä olet niistä?
- Vastustan täysin.
54. Tunnetko ihmisiä jotka käyttävät?
- Tiedän.
55. Tunnetko ihmisiä jotka ovat kuolleet huumeisiin?
- En.
56. Mitä mieltä olet siitä, että kannabis laillistettaisiin?
- Vastustan. Päinvastoin voisi laittaa lakia enemmän tupakan ja alkoholinkin eteen.
Lisäksi haluan kertoa, että Sadan vuoden yksinäisyydessä on niin pientä tekstiä, että pääni on kipeä.

Auralle (:
Löysin sinulle olento taas yhden täytettävän. (Aura ruinasi minulta eilen taas kyselyitä)
1. Isäsi toinen nimi?
- Wäinö
2. Puhelinnumerosi viimeinen numero?
- 9
3. Mitä kaikkea olet syönyt tänään?
- Aamupalalla ruisleipää, teetä, muroja Yosalla ja piparin
4. Paistaako ulkona aurinko?
- Ei, mutta on valoisaa
5. Todistuksesi keskiarvo?
- Ysin pintaan.
6. Luetko venäjää?
- En. Luin yhden kurssin, mutta olisi tullut liikaa työtä ympätä se saksan kanssa yhteen. Joskus vielä opiskelen tuota ihanaa kieltä lisää.
7. Kuinka monta hiusponnaria päässäsi on nyt?
- Ei. Hiukset pysyvät letilla ilman kiinnikettä, kun ovat niin sotkuiset.
8. Pidätkö nallekarkeista?
- Kuivatut ovat ihania. Pienenä ostettiin aina puokkiin kymmenenpennin nalleja lähikiskalta :]
9. Oletko Elijah Wood - fani?
- En tosiaankaan!
10. Milloin söit viimeksi pizzaa?
- Siitä on muuten kauan. Varmaan ennen Laurin lähtöä. Se tekee usein iltapalaksi.
11. Minkä merkkinen tietokoneesi on?
- Mistä sen näkee?
12. Oletko koskaan pelannut mölkkyä?
- Olen, mutta rötky on hauskempi versio.
13. Ovatko tietokoneesi kaiuttimet nyt päällä?
- Ne ovat olleet irti koneen jouluisesta sekoamisesta lähtien tai kauemmin. Napit soittavat korvissani sekalaista, juuri nyt Semmareita.
14. Tuuleeko ulkona juuri nyt?
- Ei näytä siltä.
15. Oletko koskaan käynyt Amerikassa?
- En.
16. Katsotko Big Brother - sarjaa?
- En tosiaankaan.
17. Mikä maa on mielestäsi paras?
- Unkari, Itävalta, Sveitsi,.. Suomikin.
18. Omistatko jonkinlaisen The Sims - pelin?
- En. Luulen, että jäisin koukkuun jos hommaisin.
19. Kuinka monta siskoa sinulla on?
- Ei yhtäkään, ellei Valmaa lasketa.
20. Mikä eläin olisit, jos saisit valita?
- Kettu tai perhonen.
21. Milloin kävit viimeksi suihkussa?
- Eilen saunoin ja heräsin viikon horroksesta.
22. Pidätkö tonnikalasta?
- Olen oppinut puolenvuoden sisällä, mutta tonnikala on kyllä uhanalainen.
23. Kuka julkimo haluaisit olla yhden päivän?
- En tiedä. Jokin supersuosittu, että tajuaisin, etten ikinä haluaisi sellaiseksi.
24. Onko teillä kotona sauna?
- On, mutta huono pieni sähköinen.
25. Paljonko ulkolämpötila on juuri nyt?
- Jotain hiukkasen pakkasenpuolella keties.
26. Oletko koskaan meinannut hukkua?
- Viisivuotiaana Kitka-jokeen vaelluksella (olen elämäni velkaa vyölaukuille)
27. Moneltako heräsit?
- Kymmenen jälkeen (edelleen yöpaidassa, kun ei tarttenut Valmaa viedä aamulla)
28. Montako A:lla alkavaa ihmistä tunnet henkilökohtaisesti?
- Puhelimesta löytyy 6, mutta varmaan kuitenkin ainakin toisen verran lisää.
29. Haluaisitko olla astronautti?
- En, mutta haluaisin lentää avaruuteen.
30. Milloin viimeksi nauroit todella makeasti?
- Yöllä joskus puolenyön jälkeen.
31. Kuinka vanha mummosi on?
- Mummo olisi päälle 80 jos eläisi. Mummi on hiukka yli 70.
32. Paljonko kello on?
- 12:30
33. Oletko rauhallinen ihminen?
- Välillä.
34. Tylsistytkö helposti?
- En oikeastaan ehdi.
35. Käytätkö ulkona liikkuessasi heijastimia?
- Jos muistan.
36. Mikä on lempikirjaimesi?
- y on kiva kirjoittaa.
37. Aiotko kirjoittaa ylioppilaaksi?
- Syksyllä alkaa piina...
38. Montako serkkua sinulla on?
- yli 20.
39. Kuinka monta numeroa puhelimeesi on tallennettu?
- n 80.
40. Oletko jo heittänyt talviturkin?
- En tosiaankaan. Enkä aio vielä pitkään aikaan. Avanto saa minut täysin voimattomaksi.
41. Haluaisitko osata lentää?
- Tottakai. Välillä olen melkein varma, että osaan jo.
42. Pidätkö sitruunoista?
- Ne on ihania.
43. Oletko koskaan käynyt Kolmårdenin eläintarhassa?
- En muista siitä paljon mitään. Olin 6-vuotias.
44. Mitä ostit viimeeksi kaupasta?
- Milloin olen viimeksi ollut kaupassa? Eväitä Helsinginreissuun.
45. Milloin viimeksi laitoit huulirasvaa?
- Eilen.
46. Pidätkö puujalka-vitseistä?
- Jos olen väsynyt.
47. Olitko katsomassa kun orivarsat päästettiin laitumelle Suur-Miehikkälässä?
- Mistä ihmeestä tämä kysely on peräisin?
48. Omistatko skannerin?
- En, valitettavasti.
49. Onko sinulla kuvia netissä?
- Juh.
50. Millä sanalla kuvailisit huonettasi?
- Sellainen, että pidän.
51. Onko kynsissäsi nyt kynsilakkaa?
- Ei yleensäkään ole.
52. Oletko pessimisti?
- Välillä.
53. Jos saisit toivoa mitä vain, niin mitä se olisi?
- Että voisin koota kaikki ystäväni kokoon.
54. Oletko koskaan karannut kotoa?
- Pienenä keskimäärin kerran päivässä.
55. Omistatko MSN Messengerin?
- Jep.
56. Mikä on lempivärisi?
- Punaisen ja vihreän tietyt sävyt.
57. Millainen olisi unelma-ammattisi?
- Jotain taiteen kanssa tekemisissä olevaa.
58. Oletko hyvä koulussa?
- Kyllä varmaan.
59. Minkä värinen on talo jossa asut?
- Kamala punatiili.
61. Osaatko tehdä tällaisen ? ? Jos osaat niin tee.
- ? ?
62. Kasvatatko kaktuksia?
- En. Alle kymmenvuotiaana piti veljiä matkia, mutta ne kuolivat (kuten yleensäkin kasvini)
63. Pidätkö keväästä?
- En loskasta.
64. Minkä väriset verhot huoneessasi on?
- Makuuhuoneessa valkoiset kirjaillut, jotka aikoinaan olivat mäntykadulla olohuoneessa ja sittemmin minulla nyt jo toisessa talossa. Työhuoneessa vaaleanvihreät lehti-kukka-kuvioiset viime vuonna tehdyt.
65. Paljonko kello nyt on?
- 12:43
66. Milloin viimeksi luistelit?
- Viimetalvena.
67. Mikä on lempieläimesi nimi?
- Valma.
68. Oletko koskaan lyönyt ketään tahallasi?
- En sanoisi.
69. Haluaisitko käydä New Yorkissa?
- Ei ole suurin toiveeni, mutta kyllä.
70. Ihailetko äitiäsi?
- Välillä.
71. Kuinka monta puuta pihallanne kasvaa?
- Ei kovin montaa, mutta takapihan jälkeen alkaa kunnan metsä.
72. Oletko kuullut koskaan Maroon 5:n biisiä This Love?
- Ei ainakaan sano mitään.
73. Mitä mieltä olet edm. kappaleesta, jos olet kuullut sen?
- Pah.
74. Onko koneellasi PSP7 ?
- Ei.
75. Mikä on lempielokuvasi?
- Amélie (jäi edelliseltä vastaajalta, mutta kun olen huono näissä lempijutuissa,niin jätän sen, sillä se oli ihana)
76. Syötkö koskaan riisimuroja?
- Jep.
77. Kuinka monta lempinimeä sinulla on?
- Riippuu miten laskee. Nykyisin enemmän kuin ennen, kiitos Auran.
78. Kuka on paras ystäväsi?
- Ystäviä ei järjestetä.
79. Onko sinulla mielestäsi siisti käsiala?
- Jos keskityn.
80. Jos olit viime kesänä jollain leirillä, niin missä olit?
- Riparilla Saaressa isosena.
81. Onko teillä ADSL?
- ööm..on kai.
82. Mikä on ärsyttävin mainos?
- "Ihanan kallista!" on tosiaan kamala.
83. Mistä nikkisi tulee?
- Vastaus löytyy sivuiltani ja täältäkin jostain.
84. Onko tähän galluppiin hauska vastata?
- Ei oikeastaan mutta en jaksa tehdä mitään hauskempaa.
85. Katkaisetko ketjukirjeet?
- Jos niissä ei ole aivan loistavaa ideaa, ja silloinkin poistan kaikki käskyt välittää edelleen.
86. Oletko koskaan voittanu lotossa?
- En ole koskaan edes lotonnut.
87. Blendaatko? Jos, niin kauanko olet blendannut?
- Mitä himskuttia tuo on?
88. Minkä merkkistä tuoremehua juot yleensä?
- Ei sillä niin väliä. Täytyy tunnustaa, että Lidlin lasipullo-appelsiinimehu on ihanaa.
89. Kesä vai talvi, perustele?
- Talvi. On lunta ja kylmää ja valoisaa ja pimeää.
90. Pelkäätkö pimeää?
- Hämärää, mutten pimeää.
91. Oletko koskaan kirjoittanut 10:n ainetta?
- Olen (hui)
92. Mikä on lempikirjasi?
- Kirjojakaan ei voi järjestää.
93. Minkälainen hiirimatto teillä on?
- Vihreä resuinen Ikea.
94. Kuinka monta on mielestäsi pari? Entäpä muutama?
- Pari on suunnillen kaksi. Muutama on tasan kolme.
95. Oletko landepaukku?
- Luultavasti.
96. Mikä on tällä hetkellä puhelimesi soittoääni?
- The Shearings not for you. Ainoa kappele, jonka osaan ulkoa.
97. Oletko vielä palanut tänä kesänä?
- Tätä kesää ei vielä ole. Viimevuoden kesä on juuri muuttunut viimekesäksi ja tämänvuoden kesä on vielä kaukana.
98. Milloin viimeksi tunsit itsesi petetyksi?
- Viime viikon tiistaina.
99. Viimeistä viedään. Oletko tyytyväinen?
- Tavallaan, mutta en kuitenkaan.
- Lisäksi haluan kertoa, että juuri äsken kuulin taas sanan siivet. ("Variksen siivillä kun enkeli tää, koittaa räpyttää...") Kyllä, minulla on siipikausi.

20.1.05
Käperö
Ilmeisesti voimani tosiaan ovat vähäisemmät kuin muilla. Pieni vatsatauti saa elämäni sekaisin päiväkausiksi. Olen väsynyt ja sekaisin ja kireä, enkä pysty keskittymään. Aiheutan vain harmia itselleni ja muille.
Haluaisin vain käpertyä jonnekin nurkkaan, peiton alle, turvalliseen syliin ja nukkua väsymykseni ja kipuni pois. Seurata kaikkea vierestä, kunnes taas innolla haluan mukaan. En kestä tällaista puolinaisuutta, joka vielä valitsi kaikkein pahimman ajan saapumiselleen.

18.1.05
Mustikkapöperöä
Ei voi löytää tarpeeksi vahvaa sanaa sille kiukulle, jota tunnen nyt!
Puolikuntoisena raahauduin kouluun kahdeksaksi. Vain saadakseni selville, että saksantunti on siirretty! Olisin voinut jäädä kotiin nukkumaan vielä kolmeksi tunniksi, sillä vain matikassa, saksassa ja bilsassa uhkaa poissaolot täyttyä (mistäköhän johtuu?).
Nyt sitten vietän aikaani atk-luokassa ja yritän estää nukahtamista, oksentamista ja lysähtämistä.
Lisäksi Aura perheineen ja Judekin ovat taudin kourissa. Yritän parhaani mukaan ajatella viikonlopun hyviä puolia liittämättä siihen tätä sairautta.
Ikävä.

17.1.05
Pudotus taivaalta
Mahatauti on ylen kurja viihde sielulle!
Minulla oli aivan valtavan ihana ja upea (anteeksi Aura sanavalintani) viikonloppu Helsingissä. Vielä ihanamman siitä tekee vertaaminen tämän hetkiseen heikkoon olotilaan. Yöllä kolmelta, kuusi tuntia kotiinpaluun jälkeen, aloin oksentaa. Ensimmäinen vatsatauti vuosikausiin.
Mutta. Josko kuitenkin kirjoittelisin viikonloppua ylös, ennen kuin väsymyksessäni unohdan jotain tärkeää.
Lähdin Helsinkiin päin ennen viittä perjantaina. Matkan neuloin viimetalvena kesken jäänyttä kaulahuivia. Koskelan pysäkiltä alkoi hyppäykseni uuteen maailmaan. Aura loi mieleeni kuvia maailmastaan ja lapsuudestaan mm. Kumpulan valtavia postimerkinkokoisia puistoja ja tärkeä katulyhty.
Shokkina tuli, että joutuisin yöpymään kemian laitoksella, missä Auruskin isi perheineen asuu (koulukemia saa minut voimaan pahoin). Hyvää ruokaa, undulaatit, ostettu murrosikäinen veljeni (jonka sanavaraston peruspilarit ovat "Ai Ismo, eikun Aki") sekä valloittava pieni ihminen Asta.
Illan kävelimme Auran maailmoissa ja kävimme läpi synkkiäkin hetkiä. Kuinka samanlaisia tunteita voi kaksi toisistaan tietämätöntä ihmistä käydä läpi samaan aikaan eri maailmoissa?
Lauantai-aamulla heräsin Astan selitykseen, lintujen sirputukseen ja mahdottoman kauniiseen näkymään ikkunasta kaupungin yli auringonnousuun. Ruhtinaallisen aamupalan jälkeen suuntasimme Hetkun kautta keskustaan (lohikäärmeellä liitäessä muuttui mielikuvani kaupungista lähes täysin). Tapasimme Juden Cafe Engelissä ja kävelimme ympäriinsä.
Design-museon alakerran suomalaisenmuotoilun näyttelyssä viihdyin, mutta yläkerran Versacen luomukset olivat pelottavia. Emme olisi sinne eksyneet, ellei Judella olisi ollut keikkaa. Tapasimme vanhan naisen, joka kertoi meille intohimon hirmumyrskymäisestä voimasta ja oli sitä mieltä, ettei Helsingin ulkopuolella ole elämää. Matkaamme tarttui myös paperinen kaaliperhonen, jonkä jätimme, löysimme ja jätimme lakerikenkäkissan pöydälle.
Kiasma sai uusia puolia, vaikka näyttelyn olin nähnyt jo aiemmin. Juden lähdettyä uusintaesitykseen juoksimme Auran kanssa käytävillä, väistelimme vartijoita, makoilimme milloin missäkin ja pyörimme turvahuivisäteistä. Kiasmassa vaan on paikkoja, joissa on pakko kehittää omaa taidetta. Lopulta päädyimme makaamaan portaiden, jotka eivät ole portaat, alle. Seurasimme ihmisten jalkoja ja reaktioita. Judekin liittyi takaisin seuraan jossain välissä. Jotkut eivät edes huomanneet meitä, eräät kulkivat yhä uudestaan ohitsemme, "se vähän juden näköinen tyyppi" sai varmaan meistä traumoja. Eräs mies, jolla oli hieno paita (vaikkei siinä lukenut "Minulla on siivet"), mielestä olimme näyttelyn paras taideteos. Harmitti vain ettei ollut pähkinöitä mukana viskeltäväksi.
Selät jumissa söimme patonkeja aseman edessä ja ajoimme Pasilaan, mistä Hetkun ja "Auran keinun" kautta kierrellen Auralle syömään.
Illan vietimme Merillä ja sain viimeinkin nähdä Amélien, joka osoittautui maineensa veroiseksi.
Sunnuntai aamuna kaikki olivat kipeänä minua ja Auraa lukuunottamatta, joten karkasimme mahdollisimman pian tartunnan tieltä (valitettavasti emme onnistuneet). Judejuden isän avulla pääsimme Ateneumiin satojen metrien jonon ohi, mikä kannatti. Kuljin taluttajieni perässä ja nautin täysillä. Vihdoinkin kirjojen kuvat tulivat eläviksi.
Auran hyvästely rautatieasemalla oli haikea. Onneksi jäi käsiini lämmittämään ruskeat lapaset muistuttaen, että tapaamme vielä.
Viimeset kolme tuntia painoi mieltäni lähestyvä poislähtö. Ettei kulttuuria tulisi liikaa yhdelle viikonlopulle alennuimme Carrolsiin syömään (eipähän ole tarvinnut oksennella hyvää ruokaa). Kotiinpalaaminen tuntui pahalta, vaikka väsynyt kiertelemiseen olinkin. Ripustauduin turvalliseen käteen ja ikävöin etukäteen.
Bussimatkan uinuin pienenä myttynä penkillä. Matkiksella oli vastassa oma ihana hullu koirani. Nyt lojun hauraana kotona ja yritän saada ruokaa pysymään sisälläni.
Viikonloppu oli kaikin tavoin ikimuistoinen ja kantaa minut toivottavasti vielä pitkälle. Opin näkemään Helsingin muunakin kuin räntäisenä ja saasteisena vilinänä. Kun siellä olisi vielä kunnon talvi ja hiljaisuutta, muuttaisin heti.
Kuten paidassani lukee, MINULLA ON SIIVET, jotka kantavat jo, luulen.

Tunnisteet:
ihanat ihmiset,
kumma,
käsityöt,
maailmat,
matkat,
rakkaus,
sairastaminen,
siivet
12.1.05
Miksi, oi miksi, piinaan itseäni kysymyksillä?
On juuri sellainen olo, että pitää tehdä jotain ikimuistoista tai sitten täyttää typeriä kyselyjä. Ikimuistoisia asioita ei ole kivaa tehdä yksin, joten varastin taas Tulilinnulta kyselyn.
1. Millä nimellä haluaisit itseäsi kutsuttavan? Rheespu, Rheetus tai Rheesau. Tarpeeksi lähellä "oikeaa" nimeäni, että ihmiset saattaisivat vaikka ymmärtää ketä tarkoitetaan, mutta kuitenkin ihania nimiä (viittaavat siipiin)
2. Millä nimellä sinua kutsutaan? Reetta yleensä, mutta lähes mistä tahansa muusta pitäisin enemmän.
3. Missä asut, ja miten? Tuppukylässä vanhempien ja Valman kanssa tiilitalossa *huokaus*
4. Missä haluaisit asua? Lapissa, Kuopiossa tai Helsingissä (kivasti Suomen läpi)
5. Minä vuonna olet syntynyt? 1987.
6. Mikä on horoskooppimerkkisi? Rapu (mitä ihmettä tuolla tiedolla kukaan tekee?)
*Musiikkimakusi*
7. Millaista musiikkia pääsääntöisesti kuuntelet? Sellaista, jota on hyvä kuunnella ja sanat ovat myös hyvin tärkeät.
8. Kuka henkilö on vaikuttanut musiikkimakuusi eniten? Valitettavasti sellaisia ei ole ollut (ellei lasketa opettajia, jotka ovat saaneet minut inhoamaan monia asioita) joten musiikkimakuni ei ole muodostunut mitenkään. Tällaiset kyselyt ovat vaikeita, kun en tosiaanaan osaa kertoa mistä pidän. Paitsi tietenkin körttiporukoissa olen oppinut pitämään siikkareista yhä enemmän ja muistakin siellä soivista.
9. Ostatko itse levyjä? Vai poltatko niitä? Vaiko sekä että?
Yleensä saan muilta.
10. Minkä kappaleen kuulit viimeksi? Eilen kuuntelin linja-autossa Nuorvaa&Kososta. Viimeisen kapaaleen nimeä en muista juuri nyt.
11-15 Lempiöhmelöiden kyselyyn en vastaa, koska en tosiaankaan osaa nimetä mitään
15. Mitä omistamaasi levyä olet kuunnellut eniten? Jyrän "Kaunis maa köyhän ikävä" ei ihme kyllä ole kulunut puhki.
16. Rakkain/rakkaimmat levysi? Jyrät ja kaikki joihin liittyy muistoja
17. Montako levyä omistat? Vajaa kolmekymmentä.
*Harrastuksesi*
18. Harrastatko liikuntaa? En halua kutsua Valman kanssa ulkoilua liikunnaksi, ettei siitä menisi maku.
19. Mitä itseasiassa harrastat? Kirjoittaminen, piirustaminen, lukeminen, tietokone, koirat, kantele,..
20. Onko jokin harrastus jonka haluaisit aloittaa, mutta et ole saanut aikaiseksi? Larppaaminen.
22.Onko sinulla jokin "harrastus", joka ei itse asiassa ole "mikään harrastus", mutta "harrastat" sitä niin paljon että sitä voi kutsua "harrastukseksi"?
Outona oleminen? Ahdistuminen?..?
*Perheesi*
23. Keitä perheeseesi kuuluu, keitä he ovat nimeltään, ja entä kuinka vanhoja he ovat?
Vanhemmat Päivi(47) ja Ilkka(48) veljet Lauri(23) ja Mikko (20) sekä Valma-koira 1v.
24. Pidätkö perheestäsi? Jos ne eivät ole liian äänekkäitä ja tilaavieviä.
25. Kuka on perheestäsi sinulle rakkain? Valma, äiti ja Lauri.
26. Jos sinulla on sisaruksia, onko sinussa samoja piirteitä kuin heissä?
On. Pitkään luulin olevani vain Laurin ja Mikon välimuoto, mutta nyt olen tajunnut olevani minäitse.
27. Jos osa perheestäsi asuu erillään "muista" (esim. jos vaikka vanhempasi ovat eronneet, tai vaikka sisaruksesi opiskelevat) pidättekö yhteyttä?
Jonkinverran tulee poikien kanssa yhteyttä pidetty, jos on jotain asiaa. Kotona käyvät suht usein kuitenkin (en nyt tiedä miten yhteydenpidon käy, kun Lauri on Hol..siis Alankomaissa)
*Eläimet*
28. Onko sinulla lemmikkiä? On :]
29. Oletko eläinrakas? Täysin!
30. Jos sinulla ei ole lemmikkiä, haluaisitko jonkun, tai jos sinulla on, haluaisitko jotain lisää?
Valmalle olisi mukava kaveriksi kissa tai toinen koira.
31. Mistä eläimistä pidät eniten?: Koirista
32. Onko jokin eläin mitä pelkäät, tai inhoat?
Ötököitä kammoksun
*Autot*
33. Omistatko auton?: En.
34. Jos omistat, minkälaisen, jos et, millaisen haluaisit? En omista, ja joskus kymmenien vuosien päästä jos autoa tarvitsen, pyrin valitsemaan ympäristöystävällisyyden mukaan. (tosin oranssi, keltainen tai vihreä väri olisi plussaa. punaista en hankkisi)
35. Mistä autoista pidät? Voiko saastuttaja olla söpö?
36. Tapaatko esim. keskustassa ollessasi tarkkailla ohi ajavia autoja? Yritätkö saada katsekontaktin kuskin kanssa? En tosiaankaan.
37. Oletko antanut "lempinimiä" joillekin autoilijoille/autoille? Tai kenties omalle autollesi? Meidän autot on Hurveli ja Hiivatti.
*Kirjat/lehdet/elokuvat*
38. Luetko kirjoja? Jos, niin millaisia? Luen ja lukisin jos kerkeisin. Lähes kaikenlaista.
39. Luetko lehtiä? Jos, niin mitä? Kumppani, Koirat, Kehitys tai joku vastaava, T&A, Hesarin osia, paikallislehtiä, äidin Kodinkuvalehtiä, Pirkkaa,... Lähes mitä vaan siis (paitsi urheilua ja juoruja)
40. Katsotko elokuvia? Kuinka usein? Hyvin harvoin.
41. Millaisista elokuvista pidät eniten? Joissa on ideaa pitemmäksikin aikaa.
42. Paras kirja jonka olet lukenut? Ei niitä voi laittaa järjestykseen!
43. Paras elokuva jonka olet nähnyt? Typerä kysely!
44. Ostatko elokuvateatteriin jotain juotavaa, tai syötävää mukaan? Lontoonrakeita on pakko olla.
45. Tapaatko puhua elokuvissa? Vai menetkö yleensä yksin? Elokuvissa ei puhuta.
46. Oletko sitä mieltä että elokuvateatterissa jokainen elokuva on puolet vaikuttavampi kuin kotitelevisiosta katsottuna? Jep.
*Luonteesi*
47. Millä sanoilla kuvailisit luonnettasi? Monimutkainen
48. Mistä luonteenpiirteestäsi voisit ilomielin luopua? Huomionkipeys, ahdistuvaisuus, arkuus.
49. Mistä luonteenpiirteestäsi olet melkeinpä ylpeä? Pyrin olemaan rehellinen ja aito.
50. Joudutko hankaluuksiin luonteesi takia usein? Ehdottomasti.
*Ihastuminen/ rakkaus*
51. Kenelle sydämesi sykkii tällä hetkellä?:)Vai sykkiikö kenellekään? En tiedä liittyykö sydän mitenkään tähän asiaan.
52. Millaisiin ihmisiin tapaat ihastua? Jollain tapaa erottuviin ja ajattelevaisiin.
53. Miten ihastut? Ihastutko usein, harvoin, tulisesti, hitaasti, nopeasti?
Miten olisi pikkuhiljaa leviävä liekki, jonka voi helposti sammuttaakin.
54. Oletko seurustellut kenenkään kanssa? Jos et, onko sinulla "paineita" siitä?
En ole varma.
55. Oletko suunnitellut yhteistä tulevaisuutta esim. häitä, lapsia jonkun kanssa? En vakavalta pohjalta.
56. Oletko oma-aloitteinen? En tiedä.
57. Tapaatko kertoa tunteistasi helposti? Riippuu ihmisestä.
*Koulu*
58. Mitä koulua käyt? Oletko vielä peruskoulussa, vai kenties opiskeletko? Jos opiskelet, niin mihin ammattiin olet kaavaillut valmistuvasi?
Lukiossa vielä reilu vuosi edessä.
59. Lempiaineitasi? Äidinkieli, maantieto, kuvis,
60. Missä aineissa voit ihan rehellisesti sanoa olevasi hyvä? matikassa (yäk)
61. Entä huono? En ole missään surkea.
62. Käytkö koulua ilomielin, vai tuottaako se tuskaa? Usein tuskaa, mutta onneksi on ystäviä, joille hölpöttää.
63. Ovatko kaikki opettajat kusipäitä? Eivät, mutta jotkut kyllä. Onneksi monet opettajat ovat inhimillisiä
*Ystävyyssuhteet*
64. Onko sinulla paljon kavereita? Entä ystäviä? On molempia tarpeeksi, vaikka mielelläni tutustuisin uusiin ihmisiin
65. Onko sinulla semmoisia ihmisiä, joille voit puhua ihan kaikesta? On.
66. Ystävystytkö helposti? En kaverustu helposti tai kerää ihmisiä ympärilleni, mutta tiettyihin henkilöiden kanssa olen ystävystynytmelko helposti.
67. Voisitko sanoa olevasi suosittu kaveripiireissäsi? Sana suosittu ei sovi minuun.
68. Onko sinulla yhtään ystävyyssuhdetta, joka on kestänyt ihan pienestä lapsesta lähtien? Ei.
*Kaikkea sekalaista*
69. Oletko saanut ensisuudelmasi? Olen.
70. Oletko seksuaalisesti kokematon?
71. Oletko usein masentunut? Masennus ei ole tunnetila vaan sairaus!
72. Itketkö herkästi? Hyvin.
73. Viime kesän kohokohta/kohdat? Ripari-isosuus ja Heinolassa vietetyt hetket.
74. Mitä tulevaa tapahtumaa odotat paljon? Ylihuomista lähtöä Helsinkiin.
75. Haaveiletko paljon? Liian.
76. Ketä kunnioitat maailmassa eniten (ihminen lähipiiristäsi)? Ystäviäni.
77. Kuinka pitkä olet, entä kuinka paljo painat? 168cm 52kg (älkää laskeko painoindeksiä, kiitos)
78. Kuinka pitkä haluaisit olla vai oletko tyytyväinen? Jostain syystä haluaisin usein olla lyhyempi tai oikeastaan pienempi.
79. Pitäisikö tämän kyselyn tekijää motata kunnolla? kaikkia pitäisi joskus motata kunnolla.
80. Lisäksi haluan kertoa että Pentti Perhelamppu ja Kirsti Kattovalo ovat adoptoineet Pirpa Pallolampun(joka on muuten hermafrodiitti)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)