Minun huoneeni,
minun paikkani ruokapöydässä,
minun koirani,
minun joululahjani,
minun pöytäni,
minun tietokoneeni,
minun suklaani,
minun tapani,
minun kotini,
minun tilani,
minun hengitysilmani.
Minun, minun, MINUN!
...
Isossa talossa ne vielä kesti.
Ne sulkeutuivat omiin koloihinsa.
Olivat apuna silloin kun tarvitsin.
Muulloin niitä ei tarvinnut ajatella.
Nyt ne tulevat jouluksi puolta pienenpään taloon.
Niiden rasvaiset jutut eivät jatkuvasti jaksa naurattaa.
Niiden likaiset vaatteet täyttävät joka paikan.
Niiden jatkojohtoihin kompastelee jatkuvasti.
Niiden jalat, kädet, kengät, partakoneet, mutterit, armeijaruuat,...
Ne ovat kaikkialla!
...Minun veljeni.
28.12.04
27.12.04
Vuosi 2004 kiertää.
1. Mitä sellaista teit vuonna 2004, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Hyvin paljon asioita. Ehkä merkittävimmät liittyvät kesän henkilöihin.
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Tavallaan. Luin viime vuonna tekemääni "ensi vuonna teen"-listaa ja huomasin lähes kaiken toteutuneen. Ensivuodeksi aion tehdä samanlaisen listan, jonka toteuttaminen ei luo paineita.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei. Mutta ihastuin pesueelliseen pieniä koiranpentuja.
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei.
5. Missä maissa kävit?
En tosiaankaan missään muualla kuin Suomessa. Outoa, hyvin outoa.
6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2005, jota puuttui vuodesta 2004?
Enemmän aikaa rauhoittua, ajatella, lukea ja kirjoittaa.
7. Mitkä vuoden 2004 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Tuskin mitään tarkkaa päivämäärää, mutta tietyt hetket kyllä.
8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Sain otettua yhteyttä "ystäviin menneisyydesta" ja pääsin eroon suurimmista ksittäisistä ahdistuksista.
9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Se, etten ymmärtänyt itseäni ennen kuin sattui.
10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Maksa aina valittaa välillä ja masennuskin pohjalla kurmottaa. Mursin vuosi sitten ensimmäistä kertaa luuni ja kerran kuukaudessa elän pari päivää särkylääkkeillä, mutta suuresti en kärsinyt.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Digikamera tai Pessi ja Illusia.
12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Hyvin monen. Valman, Kaisan, Annikan, Sinin, Matiaksen, Saaren ihmisten...
13. Kenen käytös masensi?
Eräiden läheisten, joita en osaa ymmärtää.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Joululahjoihin, vaikka nekin ostin kirppareilta.
15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Ihastumisesta ja ystävistä.
16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2004?
Juha Tapion "Vierekkäin", Auran "Melonilaulu", muutamat laululeikit,"Moottoritie on kuuma",...
17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi.
b) laihempi vai lihavampi?
Lihavampi. Tai siis normaalipainoisempi.
c) rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi. (hui)
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Lukeneeni, olleeni Valman kanssa, pitäneeni ihmisiin yhteyttä,..
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Olleeni koneella (missä olenkaan juuri nyt?)
20. Kuinka vietit joulua?
Kotona perinteiden mukaan. Pitkillä kävelyillä lumisessa metsässä.
22. Rakastuitko vuonna 2004?
Ihastuin suuresti, mutta en.
23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Ei yhtään.
24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Mullan alla.
25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
Olen ennemminkin lopettanut monien ihmisten vihaamisen.
26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
No Logo, The Little Prince tai Pessi ja Illusia
27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Huomasin, että musiikkimakuni alkaa laajentua ja että osaan edelleen laulaa hölpöttää.
28. Mitä halusit ja sait?
Uusia ystävia, rauhaa, kokemuksia,..
29. Mitä halusit muttet saanut?
Ikuista onnea.
30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Enhän minä ole edes nähnyt mitään leffoja.
31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
17 ja olin Herättäjäjuhlilla uuden ystäväni kanssa.
32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Olen liian onnellinen vuoteen miettiäkseni moisia.
33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2004?
Värikkäämpi ja kirpparimpi.
34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Ystäväni ja Valma.
35. Kenestä julkkiksesta haaveilit eniten?
ööh..
36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Kajaanin teatteri. Ylioppilaskirjoitusten muuttuminen.
37. Ketä ikävöit?
Ystäviä.
38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Ei parhautta voi määritellä, mutta Aura ja Janne ovat merkittäviä.
39. Kerro arvokas elämän oppitunti jonka opit vuonna 2004:
Sitä on vaikea laittaa sanoiksi, mutta se liittyy ihmisyyteen.
Hyvin paljon asioita. Ehkä merkittävimmät liittyvät kesän henkilöihin.
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Tavallaan. Luin viime vuonna tekemääni "ensi vuonna teen"-listaa ja huomasin lähes kaiken toteutuneen. Ensivuodeksi aion tehdä samanlaisen listan, jonka toteuttaminen ei luo paineita.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei. Mutta ihastuin pesueelliseen pieniä koiranpentuja.
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei.
5. Missä maissa kävit?
En tosiaankaan missään muualla kuin Suomessa. Outoa, hyvin outoa.
6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2005, jota puuttui vuodesta 2004?
Enemmän aikaa rauhoittua, ajatella, lukea ja kirjoittaa.
7. Mitkä vuoden 2004 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Tuskin mitään tarkkaa päivämäärää, mutta tietyt hetket kyllä.
8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Sain otettua yhteyttä "ystäviin menneisyydesta" ja pääsin eroon suurimmista ksittäisistä ahdistuksista.
9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Se, etten ymmärtänyt itseäni ennen kuin sattui.
10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Maksa aina valittaa välillä ja masennuskin pohjalla kurmottaa. Mursin vuosi sitten ensimmäistä kertaa luuni ja kerran kuukaudessa elän pari päivää särkylääkkeillä, mutta suuresti en kärsinyt.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Digikamera tai Pessi ja Illusia.
12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Hyvin monen. Valman, Kaisan, Annikan, Sinin, Matiaksen, Saaren ihmisten...
13. Kenen käytös masensi?
Eräiden läheisten, joita en osaa ymmärtää.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Joululahjoihin, vaikka nekin ostin kirppareilta.
15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Ihastumisesta ja ystävistä.
16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2004?
Juha Tapion "Vierekkäin", Auran "Melonilaulu", muutamat laululeikit,"Moottoritie on kuuma",...
17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi.
b) laihempi vai lihavampi?
Lihavampi. Tai siis normaalipainoisempi.
c) rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi. (hui)
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Lukeneeni, olleeni Valman kanssa, pitäneeni ihmisiin yhteyttä,..
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Olleeni koneella (missä olenkaan juuri nyt?)
20. Kuinka vietit joulua?
Kotona perinteiden mukaan. Pitkillä kävelyillä lumisessa metsässä.
22. Rakastuitko vuonna 2004?
Ihastuin suuresti, mutta en.
23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Ei yhtään.
24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Mullan alla.
25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
Olen ennemminkin lopettanut monien ihmisten vihaamisen.
26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
No Logo, The Little Prince tai Pessi ja Illusia
27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Huomasin, että musiikkimakuni alkaa laajentua ja että osaan edelleen laulaa hölpöttää.
28. Mitä halusit ja sait?
Uusia ystävia, rauhaa, kokemuksia,..
29. Mitä halusit muttet saanut?
Ikuista onnea.
30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Enhän minä ole edes nähnyt mitään leffoja.
31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
17 ja olin Herättäjäjuhlilla uuden ystäväni kanssa.
32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Olen liian onnellinen vuoteen miettiäkseni moisia.
33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2004?
Värikkäämpi ja kirpparimpi.
34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Ystäväni ja Valma.
35. Kenestä julkkiksesta haaveilit eniten?
ööh..
36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Kajaanin teatteri. Ylioppilaskirjoitusten muuttuminen.
37. Ketä ikävöit?
Ystäviä.
38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Ei parhautta voi määritellä, mutta Aura ja Janne ovat merkittäviä.
39. Kerro arvokas elämän oppitunti jonka opit vuonna 2004:
Sitä on vaikea laittaa sanoiksi, mutta se liittyy ihmisyyteen.
25.12.04
Musta raita valkoisessa
Kumma miten pienestä saavutettu joulutunnelma rakoilee. Veljen varastettua osan netistä läppäriinsä oma koneemme pätkii jatkuvasti, mikä sai minut raivon partaalle. Onneksi suklaasydämiä ja käärepapereita on vielä jäljellä pelastamassa hermoromahdukselta.
10.12.04
Tärkeintähän on ajatus?
Tänä vuonna olen päättänyt hankkia suurimman osan joululahjoista kirpparilta ja itsetekemällä. Lahdessa olen monella viikolla tehnyt löytöjä, joiden toivon ilahduttavan saajaansa tai kertovan jotain ajatuksistani. Tosin mikään lahja ei ole vielä täysin valmis. Rautalanka, liima ja pitkä pinna tulee olemaan vielä tarpeen, kun metsästän viimeisiä ideoita ja viimeistelen tai teen kokonaan tietyt lahjat. Eihän tässä mikään kiire tule, kun lähetettävien pitää olla postissa keskiviikkona ja kavereiden paketit viimeistään perjantaina koulussa... (kuka puhui, että joulu on rauhallista eikaa?)
Mutta eilen törmäsin ystävän kertoman kautta itselleni vieraaseen ajatukseen. "Miten voit antaa jotain käytettyä jouluna? Sehän on kamalaa!", oli hän kuullut. Meni uuteen harkintaa kyseisten joululahjat, sillä en haluaisi pahoittaa kenenkään mieltä jouluna erilaisella ajatusmaailmallani. Mihin hävisi "ajatus on tärkein"-idea, jota itsekin painoottavat. Onko ajatus sitten rahaa, kiiltävää ja uusinta muotia?
Mutta eilen törmäsin ystävän kertoman kautta itselleni vieraaseen ajatukseen. "Miten voit antaa jotain käytettyä jouluna? Sehän on kamalaa!", oli hän kuullut. Meni uuteen harkintaa kyseisten joululahjat, sillä en haluaisi pahoittaa kenenkään mieltä jouluna erilaisella ajatusmaailmallani. Mihin hävisi "ajatus on tärkein"-idea, jota itsekin painoottavat. Onko ajatus sitten rahaa, kiiltävää ja uusinta muotia?
9.12.04
sammunut katulamppu
Ystäväni kertoi eilen lähtevänsä paikkakunnalta ainakin puoleksi vuodeksi. Olin kyllä nähnyt, ettei kaikki ollut kunnossa. En osannut kuitenkaan odottaa tätä. Vasta sillä hetkellä tajusin, miten tärkeä tästä ystävästä on minulle tullut. Kävelin läpi hiljaisen kylän itkien. Yöllä en saanut unta. Tämän päivän olen vain kiukutellut ja ahdistunut.
Miksi minulle tärkeät ihmiset eivät voi olla lähelläni? Juuri tällä hetkellä kaipaisin sitä niin. Oikeaa läheisyyttä, hiljaista yhdessäoloa, kosketusta. Ei enää tekstiviestejä ja mesekeskusteluja. Tuntuu, että hyvän ajan jälkeen vanha tuttu pakottava yksinäisyys saapuu taas.
Minä olen niin toivottoman huono pitämään yhteyttä kaukana oleviin. Puhelimessa en puhu, tektiviestit ovat tunteettomia. Sähköposti jää puolitiehen ja keskeneräiset kirjeet lojuvat pöydällä syyttäen.
Pelkään, että ystävyydenlanka katkeaa. Juuri silloin, kun siihen tarttuminen on ainoa keino pysyä pinnalla.
Miksi minulle tärkeät ihmiset eivät voi olla lähelläni? Juuri tällä hetkellä kaipaisin sitä niin. Oikeaa läheisyyttä, hiljaista yhdessäoloa, kosketusta. Ei enää tekstiviestejä ja mesekeskusteluja. Tuntuu, että hyvän ajan jälkeen vanha tuttu pakottava yksinäisyys saapuu taas.
Minä olen niin toivottoman huono pitämään yhteyttä kaukana oleviin. Puhelimessa en puhu, tektiviestit ovat tunteettomia. Sähköposti jää puolitiehen ja keskeneräiset kirjeet lojuvat pöydällä syyttäen.
Pelkään, että ystävyydenlanka katkeaa. Juuri silloin, kun siihen tarttuminen on ainoa keino pysyä pinnalla.
5.12.04
Outo maailma
Näin pitkästä aikaa näyn, joka sai taas uskomaan, ettei maailma sittenkään ole liian järkevä.
Olimme koirakoulussa ja ohi luistelee tyttö. Niin siis oikeasti luisteli. Jalkakäytävää pitkin. Olihan siinä toki jonkin verran lunta, mutta tuskin jäätä. Ja ellei tämä jo ollut tarpeeksi hauska sattuma, niin pian samainen tyttö pyöräilee pian toiseen suuntaan. Hokkarit roikkuvat ohjaussarvissa ja olkapäällä heiluu aivan liian painavan näköinen lumilapio. Onneksi tällaista voi vielä tapahtua.
Toisekseen, kävin varmaan elämäni pisimmän puhelinkeskustelun veljeni kanssa. Johtuu tosin siitä, että tuo on sairaana. Muuten ei voi selittää sitä, että minun rakas veljeni kaipaa taskulaskimen ohjekirjaa ja keskustelee pikkusiskonsa kanssa minuuttikaupalla puhelimessa. Taitaa tosiaan olla hyvin kurjaa sairastaa yksin opiskelukämpässä ilman TV:tä ja tietokonetta. Voi raukkaa. Mutta saipahan tuo ainakin pääni käännytettyä pitkänmatikan lopettamisen suhteen (päh!).
Ellei nämä riittäneet, niin myös ihmeelliselle ystävälleni oli sattunut ihme eilen. Kadoksissa ollut samettilintu löytyi. Olen iloinen, sillä minäkin murehdin sen katoamista.
Olimme koirakoulussa ja ohi luistelee tyttö. Niin siis oikeasti luisteli. Jalkakäytävää pitkin. Olihan siinä toki jonkin verran lunta, mutta tuskin jäätä. Ja ellei tämä jo ollut tarpeeksi hauska sattuma, niin pian samainen tyttö pyöräilee pian toiseen suuntaan. Hokkarit roikkuvat ohjaussarvissa ja olkapäällä heiluu aivan liian painavan näköinen lumilapio. Onneksi tällaista voi vielä tapahtua.
Toisekseen, kävin varmaan elämäni pisimmän puhelinkeskustelun veljeni kanssa. Johtuu tosin siitä, että tuo on sairaana. Muuten ei voi selittää sitä, että minun rakas veljeni kaipaa taskulaskimen ohjekirjaa ja keskustelee pikkusiskonsa kanssa minuuttikaupalla puhelimessa. Taitaa tosiaan olla hyvin kurjaa sairastaa yksin opiskelukämpässä ilman TV:tä ja tietokonetta. Voi raukkaa. Mutta saipahan tuo ainakin pääni käännytettyä pitkänmatikan lopettamisen suhteen (päh!).
Ellei nämä riittäneet, niin myös ihmeelliselle ystävälleni oli sattunut ihme eilen. Kadoksissa ollut samettilintu löytyi. Olen iloinen, sillä minäkin murehdin sen katoamista.
4.12.04
Joulukorttinormeja?
Saako joulukortti kertoa pohjaan palamisesta tai epätäydellisestä joulusta? Toivottavasti sitä vastaan ei ole missään lakia. Minulla on nimittäin eilisen innostuksen tuloksena kymmenen enemmän tai vähemmän hempeistä tontuista eroavaa korttia, joihin kaiken lisäksi olen jotenkin tyytyväinen.
Joulun tunnelma hiipi tänään päälle eilisen huonovointisuuden jälkeen. Koko viikon kaivattu köllö-köllön-köllön-aamu saapui viimein. (Koeviikkojen aikaiset herätykset kestäisi vielä jotenkin, ellei eräs pieni koira aamuisin, kun minä häsellän, loikoilisi nautinnollisesti tyynyllä)
Vietimme pari tuntia ylellisesti vain öllien, minkä jälkeen sukelsimme tiuhaan lumisateeseen. Tein talven ensimmäisen lumienkelin ja viskoin kevyttä pakkaslunta ilmaan. Valma puoliksi pomppi ja lensi ympäri-ympäri-ympäri. Jos olisin muistanut syödä ennen lenkille lähtöä oltaisiin varmaan jääty moneksi tunniksi aukomaan polkuja lumihiutaleiden tikuttaessa pakkasen näykkimiin poskiin.
(Vielä kullanpunaisille jouluihmisille järkytys: joukosta löytyy myös oranssi ja turkoosi kortti.)
Joulun tunnelma hiipi tänään päälle eilisen huonovointisuuden jälkeen. Koko viikon kaivattu köllö-köllön-köllön-aamu saapui viimein. (Koeviikkojen aikaiset herätykset kestäisi vielä jotenkin, ellei eräs pieni koira aamuisin, kun minä häsellän, loikoilisi nautinnollisesti tyynyllä)
Vietimme pari tuntia ylellisesti vain öllien, minkä jälkeen sukelsimme tiuhaan lumisateeseen. Tein talven ensimmäisen lumienkelin ja viskoin kevyttä pakkaslunta ilmaan. Valma puoliksi pomppi ja lensi ympäri-ympäri-ympäri. Jos olisin muistanut syödä ennen lenkille lähtöä oltaisiin varmaan jääty moneksi tunniksi aukomaan polkuja lumihiutaleiden tikuttaessa pakkasen näykkimiin poskiin.
(Vielä kullanpunaisille jouluihmisille järkytys: joukosta löytyy myös oranssi ja turkoosi kortti.)
3.12.04
Rautalankaa
Oksettaa, itkettää.. Kädet tärisevät ja päätä jomottaa. Ajatus ei suostu pysymään paikallaan vaan kieppuu ilman määränpäätä saaden olon, jos mahdollista, vielä huonommaksi.
Luulin pienen kävelylenkin rauhoittavan. Erehdyin. Onnistun saamaan huuleni halki törmätessäni umpipimeässä metsässä kuusen/männyn oksaan. Valman fleksi päätti pakkasessa matkia Tiimarin kauppa-autolta ostettua metallilankaa, eli ei rullannut sisään ennen sulatusoperaatioita. Lisäksi koiraneiti on päättäny heittäytyä kunnon murkkukapinalliseksi (onneksi ei sentään tarvitse pelätä sen karkaavan kylille tuhoamaan maksaansa ja keuhkojansa!)
Kaikenkaikkiaan siis olo kuin amerikkalaisen jalkapallon nielleellä. Tällaista se on aina koeviikon jälkeen tai lomien alkaessa. Onneksi sentään tulen sairaaksi vasta jännityksen helpottaessa, enkä ennen kokeita.
Lohtunani sentään ensimmäiset joululahjojen rungot, raidalliset polvisukat ja joulukortti idea (joka taitaa tosin olla liian synkkä joulukortiksi)
Luulin pienen kävelylenkin rauhoittavan. Erehdyin. Onnistun saamaan huuleni halki törmätessäni umpipimeässä metsässä kuusen/männyn oksaan. Valman fleksi päätti pakkasessa matkia Tiimarin kauppa-autolta ostettua metallilankaa, eli ei rullannut sisään ennen sulatusoperaatioita. Lisäksi koiraneiti on päättäny heittäytyä kunnon murkkukapinalliseksi (onneksi ei sentään tarvitse pelätä sen karkaavan kylille tuhoamaan maksaansa ja keuhkojansa!)
Kaikenkaikkiaan siis olo kuin amerikkalaisen jalkapallon nielleellä. Tällaista se on aina koeviikon jälkeen tai lomien alkaessa. Onneksi sentään tulen sairaaksi vasta jännityksen helpottaessa, enkä ennen kokeita.
Lohtunani sentään ensimmäiset joululahjojen rungot, raidalliset polvisukat ja joulukortti idea (joka taitaa tosin olla liian synkkä joulukortiksi)
1.12.04
Minä, maailman pelastaja
Tänään sidoin ponihäntäni kiinni punaisella nauhalla aids-päivän kunniaksi. Sunnuntaina lähetin kymmenille eteenpäin vetoomuksen Kajaanin teatterin sulkemista vastaan ja napsautin nimikirjoitukseni mukaan.
Luen ilmaisen Kumppani-lehteni kannesta kanteen ja välillä käyn kurkkimassa Amnestyn kampanjoja. Syksyllä tiputin purkin pohjalle kertyneet kolikkoni nälkäpäivälippaaseen karkkiostosten yhteydessä.
Harva se päivä otan kantaa maailman vääryyksiin puheissani, kirjoituksissani, mesenimimerkinvaihdoksilla ja ajatuksissani. Näin pelastan maailman!
JA PAH!
Maailma kaipaisi jo tekoja ajatusten sijaan. Ei auta, vaikka jokainen klikkaisi netissä "kannatan maailmanrauhaa"-nappia, jos kukaan ei käytännössä tee muuta. Meillä on muka niin paljon muuta. Minä stressaan maantiedon portfoliosta ja joululahjoista. Jossain joku ikäiseni kantaa huolta perheensä toimeentulosta ja hengissä pysymisestä.
Ja mitä teen minä? Kirjoitan taas kerran maailman pahuudesta. Enkä tee mitään!
Päätin pitää punaisen nauhan hiuksissani vielä huomisen. Muistutukseksi niistä kaikista päivistä, jolloin en tee mitään maailman eteen.
Luen ilmaisen Kumppani-lehteni kannesta kanteen ja välillä käyn kurkkimassa Amnestyn kampanjoja. Syksyllä tiputin purkin pohjalle kertyneet kolikkoni nälkäpäivälippaaseen karkkiostosten yhteydessä.
Harva se päivä otan kantaa maailman vääryyksiin puheissani, kirjoituksissani, mesenimimerkinvaihdoksilla ja ajatuksissani. Näin pelastan maailman!
JA PAH!
Maailma kaipaisi jo tekoja ajatusten sijaan. Ei auta, vaikka jokainen klikkaisi netissä "kannatan maailmanrauhaa"-nappia, jos kukaan ei käytännössä tee muuta. Meillä on muka niin paljon muuta. Minä stressaan maantiedon portfoliosta ja joululahjoista. Jossain joku ikäiseni kantaa huolta perheensä toimeentulosta ja hengissä pysymisestä.
Ja mitä teen minä? Kirjoitan taas kerran maailman pahuudesta. Enkä tee mitään!
Päätin pitää punaisen nauhan hiuksissani vielä huomisen. Muistutukseksi niistä kaikista päivistä, jolloin en tee mitään maailman eteen.
29.11.04
Ystäviä ympäri Suomen/maailman/maailmoiden
Silloin kauan (eikä edes kovin kauan) sitten en voinut kuvitella tällaista ongelmaa. Suhteutettuna siihen aikaan, ei koko asia tunnu ongelmalta ollenkaan mutta kuitenkin...
Tällä hetkellä minulla on ystäviä ja kavereita enemmän kuin vuosi sitten oli ollut koko elämäni aikana yhteensä.
Mutta he ovat hajallaan.
On koulun kautta olevat ystävät, saariystävät, menneisyyden ystävät ja ilman "luokittelua" olevat. Ja ennen kaikkea, nämä ihmiset eivät tunne toisiaan, kuin korkeintaan minun puheistani. He eivät välttämättä tunne edes samaan "luokkaan" kuuluvia toisiaan.
Minulle he kaikki ovat kuitenkin äärettömän tärkeitä ja rakkaita ja puheissani viliseekin heitä yhtenään. Haluan pitää heidät kaikki lähelläni, edes ajatuksissani ja sen takia selitän jatkuvasti mitä kukakin oli missäkin milloinkin tehnyt. Luulen, ettei tämä tapa ole kovin mukava juuri sillä hetkellä siinä lähellä olevien mielestä.
Juuri tänään taas oli pakko selittää viikonlopun tupaillasta Saaren porukan kanssa. Olisin niin kovasti halunnut jakaa kokemukseni ja kertoa toisille minkälainen tunnelma siellä oli, mutta selitykset jäävät aina ontuviksi. Kouluystäväni eivät mitenkään voi ymmärtää sanojen "seurat", "ponileikki", "Miksu", jne... merkitystä, vaikka yrittäisin niitä kuinka selittää. Heille tuttuni ovat vain nimiä, jotka tekevät kaikkea outoa. Mutta aivan samoin käy, jos yritän muille kertoa koulukavereistani.
Haluaisin kovasti joskus kutsua ystäväni kaikki saman katon alle. Tutustuttaa heidät toisiinsa ja viettää kerrankin aikaa niin, ettei tarvitsisi ikävöidä ketään. Tämä ei käytännössä tule koskaan onnistumaan, mutta aina voi haaveilla.
Tällä hetkellä minulla on ystäviä ja kavereita enemmän kuin vuosi sitten oli ollut koko elämäni aikana yhteensä.
Mutta he ovat hajallaan.
On koulun kautta olevat ystävät, saariystävät, menneisyyden ystävät ja ilman "luokittelua" olevat. Ja ennen kaikkea, nämä ihmiset eivät tunne toisiaan, kuin korkeintaan minun puheistani. He eivät välttämättä tunne edes samaan "luokkaan" kuuluvia toisiaan.
Minulle he kaikki ovat kuitenkin äärettömän tärkeitä ja rakkaita ja puheissani viliseekin heitä yhtenään. Haluan pitää heidät kaikki lähelläni, edes ajatuksissani ja sen takia selitän jatkuvasti mitä kukakin oli missäkin milloinkin tehnyt. Luulen, ettei tämä tapa ole kovin mukava juuri sillä hetkellä siinä lähellä olevien mielestä.
Juuri tänään taas oli pakko selittää viikonlopun tupaillasta Saaren porukan kanssa. Olisin niin kovasti halunnut jakaa kokemukseni ja kertoa toisille minkälainen tunnelma siellä oli, mutta selitykset jäävät aina ontuviksi. Kouluystäväni eivät mitenkään voi ymmärtää sanojen "seurat", "ponileikki", "Miksu", jne... merkitystä, vaikka yrittäisin niitä kuinka selittää. Heille tuttuni ovat vain nimiä, jotka tekevät kaikkea outoa. Mutta aivan samoin käy, jos yritän muille kertoa koulukavereistani.
Haluaisin kovasti joskus kutsua ystäväni kaikki saman katon alle. Tutustuttaa heidät toisiinsa ja viettää kerrankin aikaa niin, ettei tarvitsisi ikävöidä ketään. Tämä ei käytännössä tule koskaan onnistumaan, mutta aina voi haaveilla.
26.11.04
Valkoisia ajatuksia valkoisella
Uskaltaisinko viimein kuiskata sen? On nimittäin talvi (ja pelkään, että se muuttuu loskaksi, jos sanon sen ääneen). Lunta on sen verran, että innokkaimmat eläkeläiset ovat jo aloittaneet hiihtämisen pururadalla. Mikä taasen tarkoittaa sitä, että minun ja Vipun pururatavuodenaika on ohi.
Teimme tänään talven ensimmäisen "umpihankivaelluksen". Kaivoin pitkävartiset talvisaappaat alkuviikosta autotallista. Lisäksi siirryin kevyisiin toppavaatteisiin lenkkikäytössä. Viime vuonna neulottu pipokin on päässyt taas kulutukseen (ja kutittaa). Vielä otsalamppu vyölaukkuun varmuudenvuoksi ja tulee niin täydellinen talviolo.
Talvella metsässä lenkkeily muuttaa toiseen ulottuvuuteen. Se saa uuden tarkoituksen. On väisteltävä hiihtäjiä ja pidettävä lumipyryjen aikaan polut auki (en malta odottaa kunnon tuiskujen jälkeisiä kahlaamisia). Tänä vuonna aion jatkaa viimetalvista uusien polkujen tekoa. Yhdestä niistä on tullut jo aivan oikea polku, mutta neljä kaipaa vielä toisen talven työtä.
Tämänpäiväinen oli siis vasta kuivaharjoittelua. Lunta on juuri ja juuri kengänpohja peittämään, mutta ei se hämärässä niin haitannut, kunhan oli valkoista.
Tällä viikolla käytiin viimein katsomassa metsäkoneiden rysäyttelyn tulos. Ihana menninkäismetsä oli pilattu! Olen ennen pitänyt niin kovasti pienestä lankkusillasta vanhojen kuusten kätkössä. Sama silta on siellä edelleen, mutta muuttuneena aivan toiseksi. Ympärillä vain kuollutta avaruutta.
En usko, että voin ikinä oppia pitämään tuosta hakatusta metsästä. Se eroaa niin paljon omasta hakkuuaukeastani, jota en ole ikinä nähnyt metsänä.
Teimme tänään talven ensimmäisen "umpihankivaelluksen". Kaivoin pitkävartiset talvisaappaat alkuviikosta autotallista. Lisäksi siirryin kevyisiin toppavaatteisiin lenkkikäytössä. Viime vuonna neulottu pipokin on päässyt taas kulutukseen (ja kutittaa). Vielä otsalamppu vyölaukkuun varmuudenvuoksi ja tulee niin täydellinen talviolo.
Talvella metsässä lenkkeily muuttaa toiseen ulottuvuuteen. Se saa uuden tarkoituksen. On väisteltävä hiihtäjiä ja pidettävä lumipyryjen aikaan polut auki (en malta odottaa kunnon tuiskujen jälkeisiä kahlaamisia). Tänä vuonna aion jatkaa viimetalvista uusien polkujen tekoa. Yhdestä niistä on tullut jo aivan oikea polku, mutta neljä kaipaa vielä toisen talven työtä.
Tämänpäiväinen oli siis vasta kuivaharjoittelua. Lunta on juuri ja juuri kengänpohja peittämään, mutta ei se hämärässä niin haitannut, kunhan oli valkoista.
Tällä viikolla käytiin viimein katsomassa metsäkoneiden rysäyttelyn tulos. Ihana menninkäismetsä oli pilattu! Olen ennen pitänyt niin kovasti pienestä lankkusillasta vanhojen kuusten kätkössä. Sama silta on siellä edelleen, mutta muuttuneena aivan toiseksi. Ympärillä vain kuollutta avaruutta.
En usko, että voin ikinä oppia pitämään tuosta hakatusta metsästä. Se eroaa niin paljon omasta hakkuuaukeastani, jota en ole ikinä nähnyt metsänä.
17.11.04
Söpöstelyä
Pakko kertoa vain, että 7 viikkoiset karjakoiran pennut ovat ylisuloisia. Vietin illan ja yön koulukaverilla koiria ihastelemassa. Olen aina luullut, että olen yhden koiran ihminen. Ehkäpä Vamppu kaipaisi sittenkin kaverin...
15.11.04
Vesi kulkee edelleen samalla tavalla Kajaanin katuja pitkin
Kaksi vuotta olen inhonnut, vihannut ja pelännyt sitä kaupunkia. Tosin jatkuvasti lientyvällä voimalla.
Viime yönä kuitenkin itkin taas. Ensimmäistä kertaa ikävästä. Siellä ovat edelleen juureni. Kaupunkiin ajaessa joka ikinen katulamppu toi mieleen muistoja. Tuppuun palatessa etsin katseellani vain tuttuja kasvoja.
Kuljin tuntikausia pitkin Kajaanin katuja Valman kanssa. Tunnelmat vaihtelivat kauhun ja riemun välimaastossa.
Olen onnellinen, ettei se kaupunki enää satuta. Harmittelen sitä, että viime aikoina olen alkanut löytää yhä enemmän epäkohtia nykyisessä asuinpaikassa. Täällä vaan kaikki pyörii arjen ja koulun ympärillä. Yhä useammin tulee kaipuu nähdä uusia ihmisiä, päästä teatteriin tai vaan olla ja parantaa maailmaa tai tehdä jotain täysin hullua mukavalla porukalla.
Viime yönä kuitenkin itkin taas. Ensimmäistä kertaa ikävästä. Siellä ovat edelleen juureni. Kaupunkiin ajaessa joka ikinen katulamppu toi mieleen muistoja. Tuppuun palatessa etsin katseellani vain tuttuja kasvoja.
Kuljin tuntikausia pitkin Kajaanin katuja Valman kanssa. Tunnelmat vaihtelivat kauhun ja riemun välimaastossa.
Olen onnellinen, ettei se kaupunki enää satuta. Harmittelen sitä, että viime aikoina olen alkanut löytää yhä enemmän epäkohtia nykyisessä asuinpaikassa. Täällä vaan kaikki pyörii arjen ja koulun ympärillä. Yhä useammin tulee kaipuu nähdä uusia ihmisiä, päästä teatteriin tai vaan olla ja parantaa maailmaa tai tehdä jotain täysin hullua mukavalla porukalla.
12.11.04
Vanhoja mattotelineitä katsomaan
Olen kauhuissani ja innoissani. Kajaaniin meneminen tuntuu aina kummalliselta. Eilen vielä iloitsin siitä täysillä. Nyt jännittää miten tulen reagoimaan kaikkiin vanhoihin muistoihin, jotka tulevat tulvimaan päähäni.
Näen pitkästä aikaa paria hyvää ystävääni. Pelkään, että vaikka nämä ihmiset ovat minulle tärkeitä, kuitenkin vierastan heitä. Kaksi päivää on niin vähän. Siinä tuskin ehtii vaihtaa kuin päällimmäiset kuulumiset ja sitten saa taas hyvästellä ties kuinka pitkäksi aikaa. Mutta toisaalta se on hyväkin. Jos tulee paha olo, tiedän pääseväni pian kotiin.
Tosiaan, kotiin. Kai täällä tuppukylässä on nyt minun koti, vaikka tavallaan se on edelleen Kajaanissakin. Huomasin sen viime keväänä. Ehkä tämäkin pelko muuttuu vielä takaisin iloksi, kun Kuopion kohdalla alkaa näkyä tutut maisemat. Tänne Tuppuun tullessa en ole kertaakaan kokenut sellaista tunnetta, mutta en toisaalta myöskään sellaista kauhua, jonka Kajaanin lähestyminen sai aikoinaan minussa syntymään.
Näen pitkästä aikaa paria hyvää ystävääni. Pelkään, että vaikka nämä ihmiset ovat minulle tärkeitä, kuitenkin vierastan heitä. Kaksi päivää on niin vähän. Siinä tuskin ehtii vaihtaa kuin päällimmäiset kuulumiset ja sitten saa taas hyvästellä ties kuinka pitkäksi aikaa. Mutta toisaalta se on hyväkin. Jos tulee paha olo, tiedän pääseväni pian kotiin.
Tosiaan, kotiin. Kai täällä tuppukylässä on nyt minun koti, vaikka tavallaan se on edelleen Kajaanissakin. Huomasin sen viime keväänä. Ehkä tämäkin pelko muuttuu vielä takaisin iloksi, kun Kuopion kohdalla alkaa näkyä tutut maisemat. Tänne Tuppuun tullessa en ole kertaakaan kokenut sellaista tunnetta, mutta en toisaalta myöskään sellaista kauhua, jonka Kajaanin lähestyminen sai aikoinaan minussa syntymään.
5.11.04
5.11.
Luulin, että se tuntuisi paljon pahemmalta. Muutamia kylmiä väristyksiä matikantunnilla ja kokeilun vuoksi luentolehtiön kanteen piirrettyä nakerrusnekroosia vaille en ole oikeastaan muistellut koko asiaa. Luulen, etten viime vuonna edes muistanut koko juttua. Tosin mieleltäni on vienyt tänään paljon energiaa reaalien opettajalta saatu "lahja".
Siispä ikävien tapauksien merkkipäiviä ei tarvitsekaan muistella. Taidan olla siitä iloinen.
Siispä ikävien tapauksien merkkipäiviä ei tarvitsekaan muistella. Taidan olla siitä iloinen.
2.11.04
Kadonnutta
Huomasin kadottaneeni lähes vuoden. "Ahdistavat asiat unohdetaan tietysti", sanoi psykologian opettajakin tänään. Mutta se ei paljon auta, kun tunnen jotain puuttuvan.
Tiedän suunnilleen pääkohdat ajasta pari vuotta sitten, mutta kuitenkin usein herään pohtimaan pikkuasioita. Mitä tein koulussa sinä talvena? Missä olin jouluna 2002? Teinkö sairaslomallani mitään muuta kuin opettelin viheltämään? Millainen oli viime syksy?
Samanlainen tyhjä jakso ainakin ajatusten kannalta on 12-vuotiaasta 13-vuotiaaksi. Se on lähes esihistoriaa, koska ajalta ei ole montaakaan kirjallista merkintää. Mitä silloin ajattelin? Miten kestin tilannettani ja purinko mitenkään puristavaa pahaa oloani? Miksei kukaan tarttunut siihen, että en voinut hyvin?
Haluaisin nuo muistot takaisin, vaikka se satuttaisikin. En kuitenkaan uskalla niitä keneltäkään kysellä eivätkä he edes voisi minun ajatuksiani kertoakaan. Enhän ymmärtänyt niitä itsekään silloin. Esimerkiksi 2002-vuoden keväällä ja syksyllä ihmettelin, miksi kirjoitin niin ahdistunutta tekstiä "viilsin haavoja paperiin". Luulin silloin olevani kunnossa, vaikka pikkuasia sai minut lopulta syöksymään raiteiltani rotkon pohjalle.
Miksi?
Tiedän suunnilleen pääkohdat ajasta pari vuotta sitten, mutta kuitenkin usein herään pohtimaan pikkuasioita. Mitä tein koulussa sinä talvena? Missä olin jouluna 2002? Teinkö sairaslomallani mitään muuta kuin opettelin viheltämään? Millainen oli viime syksy?
Samanlainen tyhjä jakso ainakin ajatusten kannalta on 12-vuotiaasta 13-vuotiaaksi. Se on lähes esihistoriaa, koska ajalta ei ole montaakaan kirjallista merkintää. Mitä silloin ajattelin? Miten kestin tilannettani ja purinko mitenkään puristavaa pahaa oloani? Miksei kukaan tarttunut siihen, että en voinut hyvin?
Haluaisin nuo muistot takaisin, vaikka se satuttaisikin. En kuitenkaan uskalla niitä keneltäkään kysellä eivätkä he edes voisi minun ajatuksiani kertoakaan. Enhän ymmärtänyt niitä itsekään silloin. Esimerkiksi 2002-vuoden keväällä ja syksyllä ihmettelin, miksi kirjoitin niin ahdistunutta tekstiä "viilsin haavoja paperiin". Luulin silloin olevani kunnossa, vaikka pikkuasia sai minut lopulta syöksymään raiteiltani rotkon pohjalle.
Miksi?
1.11.04
Pyyhkiä pois
Olen viime aikoina hykerrellyt koneen ääressä. Kirjaimellisesti olen pyyhkinyt menneisyyttäni pois. Ja usko pois, se on ihanaa.
Reilu kaksi vuotta sitten vietin paljon aikaa silloisella koulullani tuntien jälkeen. Monena iltana olimme erään ihmisen kanssa kuusikin tuntia ylimääräistä koulun atk-luokassa. Teimme luokan kotisivuja. Minulle se oli ensimmäinen kerta, kun olin kosketuksissa kotisivujen tekemiseen. Silloin en vielä tiennyt, että tapa jolla sivuja väsäsimme oli surkea.
Tuo uuden oppimisen riemu ja kuviteltu ystävyys eivät kauan kestäneet. Tällä viikolla, perjantaina, tulee täyteen kaksi vuotta siitä, kun romahdin täysin. Silloin menetin kaikki kytkökset oikeaan elämään ja iloon lähes vuodeksi.
Tunsin pitkään, etten kuulunut siihen hatarasti kasassa pysyvään luokkaan. Tunsin itseni niin huomaamattomaksi, halveksutuksi ja maton alle lakaistuksi. Nyt olen päässyt käsiksi silloisiin kotisivuihin ja haluan näyttää itselleni ja muille, miltä minusta silloin tuntui. Olen pyyhkinyt silloisen itseni irvikuvan pois teksteistä ja kuvista ja se on ollut mahtavaa.
Onko tuo kuitenkaan järkevää? Tavallaan pakoilen ja todistan itselleni, ettei minua ollut olemassa. Haluan kuitenkin ymmärtää uudelleen miltä minusta silloin tuntui. Se satuttaa, mutta myös keventää oloa. Minulla oli oikeus tuntea niin.
Tahallani jätin muokkausjäljet jonkin verran näkyviin. Tarkkasilmäinen huomaa, että kuvia on käpälöity ja "sivulleni" eksyvä saa kohdata todellisen ajatukseni. Tavallaan toivon, että edes joku nuo huomaa ja kenties se voisi saada hänet ajattelemaan, ehkä jopa ymmärtämään, mutta ainakin yllättymään.
Reilu kaksi vuotta sitten vietin paljon aikaa silloisella koulullani tuntien jälkeen. Monena iltana olimme erään ihmisen kanssa kuusikin tuntia ylimääräistä koulun atk-luokassa. Teimme luokan kotisivuja. Minulle se oli ensimmäinen kerta, kun olin kosketuksissa kotisivujen tekemiseen. Silloin en vielä tiennyt, että tapa jolla sivuja väsäsimme oli surkea.
Tuo uuden oppimisen riemu ja kuviteltu ystävyys eivät kauan kestäneet. Tällä viikolla, perjantaina, tulee täyteen kaksi vuotta siitä, kun romahdin täysin. Silloin menetin kaikki kytkökset oikeaan elämään ja iloon lähes vuodeksi.
Tunsin pitkään, etten kuulunut siihen hatarasti kasassa pysyvään luokkaan. Tunsin itseni niin huomaamattomaksi, halveksutuksi ja maton alle lakaistuksi. Nyt olen päässyt käsiksi silloisiin kotisivuihin ja haluan näyttää itselleni ja muille, miltä minusta silloin tuntui. Olen pyyhkinyt silloisen itseni irvikuvan pois teksteistä ja kuvista ja se on ollut mahtavaa.
Onko tuo kuitenkaan järkevää? Tavallaan pakoilen ja todistan itselleni, ettei minua ollut olemassa. Haluan kuitenkin ymmärtää uudelleen miltä minusta silloin tuntui. Se satuttaa, mutta myös keventää oloa. Minulla oli oikeus tuntea niin.
Tahallani jätin muokkausjäljet jonkin verran näkyviin. Tarkkasilmäinen huomaa, että kuvia on käpälöity ja "sivulleni" eksyvä saa kohdata todellisen ajatukseni. Tavallaan toivon, että edes joku nuo huomaa ja kenties se voisi saada hänet ajattelemaan, ehkä jopa ymmärtämään, mutta ainakin yllättymään.
28.10.04
Erilaisuus on rikkautta (ja kenties siksi rikkaat ovat usein ärsyttäviä)
Eilinen Studia-messuilla käynti ja muu hömpötys tiputti taas kerran minut siihen, kuinka erilaiset arvostuksen ja mielenkiinnon aiheet minulla on kuin monilla ikäisilläni. Kotona sitä ei niin selvästi aina näe, kun pienessä kylässä on niin vähän vaihtoehtoja.
Ensimmäinen ristiriita:
Lähtöajaksi sovittu 8.20. Kaksi porukastamme nukkui pommiin ja kaksi meni kahta tuntia aiemmin lähtevällä autolla.
Toinen ristiriita:
Valittavana on kaksi samaan aikaan lähtevää autoa, joista toinen kiertää Lahden kautta ja on myöhemmin perillä. Totta kai ihmiset haluavat siihen. Onko linja-autolla matkustaminenkin näille synnynnäisille tuppukyläläisille niin upeaa, että haluavat ehdottomasti istua paikallaan puolituntia pitempään?!
Kolmas ristiriita:
Alan epäillä, että Salkkareiden juonen perustana pidetään lähipiiriäni.
Neljäs ristiriita:
Messupaikalle ei voi mitenkään mennä ilmaiskyydillä vaan sinne kävellään. Ei haittaa minua mitenkään, mutta osoittautuu, ettei kukaan tiedä reittiä ja jostain syystä juuri minun pitäisi se tietää.
Viides ristiriita:
Olemme tulleet pääkaupunkiin tutustumaan jatko-opiskelupaikkoihin messuilla. Tai niin minä luulen. Tunti on joidenkin mielestä siihen aivan riittävä aika.
Kuudes ristiriita:
Messujen tarkoitus on kerätä tietoa ja kaikkea ilmaiskrääsää niin paljon kuin jaksaa kantaa, eikö? Ei näköjään. Minä olen hullu, kun oikeasti kiinnostun ja poimin esitteitä kassiini (joka ei ole muovikassi, koska boikotoin niitä toisin kuin eräät)
Seitsemäs ristiriita:
Ahistuttuni kiertelevät pari tuntia kanssani. He puhuvat rohkeasti englantia ulkomaalaisten koulujen esittelijöille ja ovat niistä kiinnostuneita.
Kahdeksas ristiriita:
Kaverini haluaa ihan oikeasti mennä vapaaehtoisesti armeijaan.
Yhdeksäs ristiriita:
Hän haluaa myös Mäkkäriin töihin.
Kymmenes ristiriita:
Matkustan ensimmäistä kertaa pummilla toisten perässä.
Yhdestoista ristiriita:
Oman koulun porukka on käynyt Mäkissä syömässä tietäen miten yritys toimii.
Kahdestoista ristiriita:
Olemme Helsingissä ja eräitä kiinnostaa vain vaatteet ja pikkutilpehööri.
Kolmastoista ristiriita:
Vaatekaupat ja niihin tuhlattu raha.
Neljästoista ristiriita:
Minun porukasta eroaminen ei vaikuta hetkauttavan ketään.
Viidestoista ristiriita:
En voi edes kuvitella, että kukaan heistä olisi ollut yhtä onnellinen Akateemisessa tai Stockan sisustusosastolla.
Kuudestoista ristiriita:
Minä luulin käyttäneeni paljon rahaa, kun tuhlasin yli kolmekymppiä. Toisilla menee satanen helposti (ja kuinkahan moni vaate ja hilpe jää kaapin perukoille viimeistään kuukauden päästä?)
Seitsemästoista ristiriita:
Jos ihmisiä on neljä ja penkkejä takana vierekkäin kolme, eivät eräät voi ajatella, että minä heikon itsetunnon omaavana otan henkilökohtaisena loukkauksena yksin istumaan jäämisen.
Kahdeksastoista ristiriita:
Potpotus menee yli.
Yhdeksästoista ristiriita:
Kun ensin on jätetty huomiotta koko päivä toisten ympäröimänä, ollaan sitten taas niin kavereita, kun jäädään kaksistaan.
Kahdeskymmenes ristiriita:
Luulen olevani suvaitsevainen, mutta välillä huomaan ottavani nokkiini noin pienistä asioista.
Joka tapauksessa onnistuin kuitenkin tekemään retkestä itselleni kivan. Tosin kotimatka pilasi upean tunnelman, mutta ei se mitään (kai?)
Ensimmäinen ristiriita:
Lähtöajaksi sovittu 8.20. Kaksi porukastamme nukkui pommiin ja kaksi meni kahta tuntia aiemmin lähtevällä autolla.
Toinen ristiriita:
Valittavana on kaksi samaan aikaan lähtevää autoa, joista toinen kiertää Lahden kautta ja on myöhemmin perillä. Totta kai ihmiset haluavat siihen. Onko linja-autolla matkustaminenkin näille synnynnäisille tuppukyläläisille niin upeaa, että haluavat ehdottomasti istua paikallaan puolituntia pitempään?!
Kolmas ristiriita:
Alan epäillä, että Salkkareiden juonen perustana pidetään lähipiiriäni.
Neljäs ristiriita:
Messupaikalle ei voi mitenkään mennä ilmaiskyydillä vaan sinne kävellään. Ei haittaa minua mitenkään, mutta osoittautuu, ettei kukaan tiedä reittiä ja jostain syystä juuri minun pitäisi se tietää.
Viides ristiriita:
Olemme tulleet pääkaupunkiin tutustumaan jatko-opiskelupaikkoihin messuilla. Tai niin minä luulen. Tunti on joidenkin mielestä siihen aivan riittävä aika.
Kuudes ristiriita:
Messujen tarkoitus on kerätä tietoa ja kaikkea ilmaiskrääsää niin paljon kuin jaksaa kantaa, eikö? Ei näköjään. Minä olen hullu, kun oikeasti kiinnostun ja poimin esitteitä kassiini (joka ei ole muovikassi, koska boikotoin niitä toisin kuin eräät)
Seitsemäs ristiriita:
Ahistuttuni kiertelevät pari tuntia kanssani. He puhuvat rohkeasti englantia ulkomaalaisten koulujen esittelijöille ja ovat niistä kiinnostuneita.
Kahdeksas ristiriita:
Kaverini haluaa ihan oikeasti mennä vapaaehtoisesti armeijaan.
Yhdeksäs ristiriita:
Hän haluaa myös Mäkkäriin töihin.
Kymmenes ristiriita:
Matkustan ensimmäistä kertaa pummilla toisten perässä.
Yhdestoista ristiriita:
Oman koulun porukka on käynyt Mäkissä syömässä tietäen miten yritys toimii.
Kahdestoista ristiriita:
Olemme Helsingissä ja eräitä kiinnostaa vain vaatteet ja pikkutilpehööri.
Kolmastoista ristiriita:
Vaatekaupat ja niihin tuhlattu raha.
Neljästoista ristiriita:
Minun porukasta eroaminen ei vaikuta hetkauttavan ketään.
Viidestoista ristiriita:
En voi edes kuvitella, että kukaan heistä olisi ollut yhtä onnellinen Akateemisessa tai Stockan sisustusosastolla.
Kuudestoista ristiriita:
Minä luulin käyttäneeni paljon rahaa, kun tuhlasin yli kolmekymppiä. Toisilla menee satanen helposti (ja kuinkahan moni vaate ja hilpe jää kaapin perukoille viimeistään kuukauden päästä?)
Seitsemästoista ristiriita:
Jos ihmisiä on neljä ja penkkejä takana vierekkäin kolme, eivät eräät voi ajatella, että minä heikon itsetunnon omaavana otan henkilökohtaisena loukkauksena yksin istumaan jäämisen.
Kahdeksastoista ristiriita:
Potpotus menee yli.
Yhdeksästoista ristiriita:
Kun ensin on jätetty huomiotta koko päivä toisten ympäröimänä, ollaan sitten taas niin kavereita, kun jäädään kaksistaan.
Kahdeskymmenes ristiriita:
Luulen olevani suvaitsevainen, mutta välillä huomaan ottavani nokkiini noin pienistä asioista.
Joka tapauksessa onnistuin kuitenkin tekemään retkestä itselleni kivan. Tosin kotimatka pilasi upean tunnelman, mutta ei se mitään (kai?)
26.10.04
Tänään
Kävin Vimpulan kanssa pitkällä metsälenkillä, jota olen suunnitellut pari päivää. Alunperin oli tosin tarkoitus käppäillä metsän kautta opistolle. Onneksi toimiston Eeva soitti ajoissa, ettei Studia-lippuja ollut vieläkään tullut. Mentiin sitten rannalle, johon oli ilmestynyt asuntovaunu. En uskaltanut päästää Valmaa rannalle juoksemaan, kun sen haukkui niin kovasti tuota valtavaa mörköä. Siellähän saattoi vaikka nukkua joku.
Toimistosta sitten soitettiin uudestaan, kun olin keskellä metsää. "Onko sulla kynä ja paria siinä lähellä, niin laitat numeron muistiin", pisti naurattamaan. En nykyään kanniskele enää muistilehtiötä mukana, vaikka monesti se olisi kyllä tarpeen.
Kummaa kuinka kumpparit ja sadetakki saa vaellusvietin minussa heräämään, kun hyvällä säällä tulee tallottua vaan samoja vanhoja polkuja. Löydettiin umpimetsää pitkin harjun viimetalviselle maisemapaikalle, jossa käytiin kesälläkin pari kertaa sateella. Soitin huipulta Sinille, joka olikin töissä koko päivän, että nähdään sitten vasta huomenaamulla Hesaan lähtiessä. Valma tuli puhelun aikana hulluksi ja juoksi kymmenisen minuuttia innoissaan ympäri-ympäri-ympäri.
Olen nyt hyvin ylpeä itsestäni, kun uskalsin soittaa muskulle Studia-lipuista. Inhoan puhelimessa puhumista muutenkin ja sitten vielä jostain noin epäselvästä asiasta ja vielä muskun kanssa. Meinasi mennä liian hankalaksi, mutta selvisin. Hyvä minä [:
(Löysin äidin ja isän hyllystä Lauri Järvilehdon Twilight Cineman. Pitää kai perua kokonaan ennakkoluuloinen käsitykseni konemusiikista. Tätä on kiva kuunnella juuri tänään.)
Toimistosta sitten soitettiin uudestaan, kun olin keskellä metsää. "Onko sulla kynä ja paria siinä lähellä, niin laitat numeron muistiin", pisti naurattamaan. En nykyään kanniskele enää muistilehtiötä mukana, vaikka monesti se olisi kyllä tarpeen.
Kummaa kuinka kumpparit ja sadetakki saa vaellusvietin minussa heräämään, kun hyvällä säällä tulee tallottua vaan samoja vanhoja polkuja. Löydettiin umpimetsää pitkin harjun viimetalviselle maisemapaikalle, jossa käytiin kesälläkin pari kertaa sateella. Soitin huipulta Sinille, joka olikin töissä koko päivän, että nähdään sitten vasta huomenaamulla Hesaan lähtiessä. Valma tuli puhelun aikana hulluksi ja juoksi kymmenisen minuuttia innoissaan ympäri-ympäri-ympäri.
Olen nyt hyvin ylpeä itsestäni, kun uskalsin soittaa muskulle Studia-lipuista. Inhoan puhelimessa puhumista muutenkin ja sitten vielä jostain noin epäselvästä asiasta ja vielä muskun kanssa. Meinasi mennä liian hankalaksi, mutta selvisin. Hyvä minä [:
(Löysin äidin ja isän hyllystä Lauri Järvilehdon Twilight Cineman. Pitää kai perua kokonaan ennakkoluuloinen käsitykseni konemusiikista. Tätä on kiva kuunnella juuri tänään.)
20.10.04
Metsäkeisteri
Liihottelin tänään kouluun metsä-keisterinä (tai siis isä vei lakkoilevalla autolla, kotiin päin tulin kyllä kylän läpi kävellen ja tuijotettuna). Ruotsinläksyjen väliin jättäminen puvun tekemisen takia kannatti. Tosin etukäteen pelotti minä hihhulina mua pidettäisiin, kun vakavasti otin halloweenin naamioitumispakon. Laitoin naamaankin varmaan enemmän tököttiä kuin koskaan sitten 7-vuotiaana harrastetun "huulipunalla ja vesiväreillä kokopärstä"-tempausten.
Illaksi vielä leffailtaa järkkäämään ja sitten sinille. Pitää ryhtyä ohjelmoimaan itseään, ettei kaamos paina täysillä päälle, kuten tuntuu jo käyneen. Vippu-raukka on viime aikoina jäänyt heitteille. Se pieni ei valitettavasti ymmärrä miten paljon rakastan, vaikka en jaksakaan leikkejä ja pitkiä lenkkejä jatkuvasti. Välillä tuntuu, että olisi parempi, jos koira olisi saanut kunnon kodin.
Illaksi vielä leffailtaa järkkäämään ja sitten sinille. Pitää ryhtyä ohjelmoimaan itseään, ettei kaamos paina täysillä päälle, kuten tuntuu jo käyneen. Vippu-raukka on viime aikoina jäänyt heitteille. Se pieni ei valitettavasti ymmärrä miten paljon rakastan, vaikka en jaksakaan leikkejä ja pitkiä lenkkejä jatkuvasti. Välillä tuntuu, että olisi parempi, jos koira olisi saanut kunnon kodin.
18.6.04
Riippuu siitä, mistä se roikkuu
Minä sitten hommasin itselleni blogin. Taas uusi todistus siitä, että olen hyvää vauhtia tulossa riippuvaiseksi tietokoneesta. Kuka ihme on vanginnut sisäisen konemaailman vastustajani? Pyydän häntä täten suurella kohteliaisuudella palauttamaan sen. Lähimmäiseni nimittäin kärsivät tästä ja kai olen itsekin itseni lähimmäinen.
Mutta kuinka hoikuttelevaa... Kun tämän paikan osoitetta ei kukaan vielä tiedä, voin kai sitten selittää tänne ihan mitä vaan. Tai sitten en. En edes itse halua lukea oman hienon mieleni teoksia tyyliin "Reiska ja Suuri Humppajumala".
Mutta kuinka hoikuttelevaa... Kun tämän paikan osoitetta ei kukaan vielä tiedä, voin kai sitten selittää tänne ihan mitä vaan. Tai sitten en. En edes itse halua lukea oman hienon mieleni teoksia tyyliin "Reiska ja Suuri Humppajumala".
17.6.04
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)