Näin pitkästä aikaa näyn, joka sai taas uskomaan, ettei maailma sittenkään ole liian järkevä.
Olimme koirakoulussa ja ohi luistelee tyttö. Niin siis oikeasti luisteli. Jalkakäytävää pitkin. Olihan siinä toki jonkin verran lunta, mutta tuskin jäätä. Ja ellei tämä jo ollut tarpeeksi hauska sattuma, niin pian samainen tyttö pyöräilee pian toiseen suuntaan. Hokkarit roikkuvat ohjaussarvissa ja olkapäällä heiluu aivan liian painavan näköinen lumilapio. Onneksi tällaista voi vielä tapahtua.
Toisekseen, kävin varmaan elämäni pisimmän puhelinkeskustelun veljeni kanssa. Johtuu tosin siitä, että tuo on sairaana. Muuten ei voi selittää sitä, että minun rakas veljeni kaipaa taskulaskimen ohjekirjaa ja keskustelee pikkusiskonsa kanssa minuuttikaupalla puhelimessa. Taitaa tosiaan olla hyvin kurjaa sairastaa yksin opiskelukämpässä ilman TV:tä ja tietokonetta. Voi raukkaa. Mutta saipahan tuo ainakin pääni käännytettyä pitkänmatikan lopettamisen suhteen (päh!).
Ellei nämä riittäneet, niin myös ihmeelliselle ystävälleni oli sattunut ihme eilen. Kadoksissa ollut samettilintu löytyi. Olen iloinen, sillä minäkin murehdin sen katoamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti