Silloin kauan (eikä edes kovin kauan) sitten en voinut kuvitella tällaista ongelmaa. Suhteutettuna siihen aikaan, ei koko asia tunnu ongelmalta ollenkaan mutta kuitenkin...
Tällä hetkellä minulla on ystäviä ja kavereita enemmän kuin vuosi sitten oli ollut koko elämäni aikana yhteensä.
Mutta he ovat hajallaan.
On koulun kautta olevat ystävät, saariystävät, menneisyyden ystävät ja ilman "luokittelua" olevat. Ja ennen kaikkea, nämä ihmiset eivät tunne toisiaan, kuin korkeintaan minun puheistani. He eivät välttämättä tunne edes samaan "luokkaan" kuuluvia toisiaan.
Minulle he kaikki ovat kuitenkin äärettömän tärkeitä ja rakkaita ja puheissani viliseekin heitä yhtenään. Haluan pitää heidät kaikki lähelläni, edes ajatuksissani ja sen takia selitän jatkuvasti mitä kukakin oli missäkin milloinkin tehnyt. Luulen, ettei tämä tapa ole kovin mukava juuri sillä hetkellä siinä lähellä olevien mielestä.
Juuri tänään taas oli pakko selittää viikonlopun tupaillasta Saaren porukan kanssa. Olisin niin kovasti halunnut jakaa kokemukseni ja kertoa toisille minkälainen tunnelma siellä oli, mutta selitykset jäävät aina ontuviksi. Kouluystäväni eivät mitenkään voi ymmärtää sanojen "seurat", "ponileikki", "Miksu", jne... merkitystä, vaikka yrittäisin niitä kuinka selittää. Heille tuttuni ovat vain nimiä, jotka tekevät kaikkea outoa. Mutta aivan samoin käy, jos yritän muille kertoa koulukavereistani.
Haluaisin kovasti joskus kutsua ystäväni kaikki saman katon alle. Tutustuttaa heidät toisiinsa ja viettää kerrankin aikaa niin, ettei tarvitsisi ikävöidä ketään. Tämä ei käytännössä tule koskaan onnistumaan, mutta aina voi haaveilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti